Millin ja hänen puolisonsa Harriet Taylorin yhteisteos Naisen asema on edelleen yksi tasa-arvofilosofian kulmakivistä.

Millin liberalismi rakentuu yksilönvapauden ympärille – vapauden, jota rajoittaa vain toisten vastaava oikeus. Ajatus on helppo soveltaa myös nykypäivään.

Koronapandemian aikaiset maski- ja rokotuskiistat Mill olisi todennäköisesti ratkaissut näin: yksin autiolla saarella voit tehdä mitä haluat, mutta yhteiskunnassa elävä ei voi sivuuttaa muiden turvallisuutta.

Sama metodi ohjaa hänen suhtautumistaan sosialismiin – ja lopputulos on yllättävän tasapainoinen. Sosialismin hyödyt ja haitat eivät Millin silmissä asetu yksiselitteisesti vastakkain.

ON KUITENKIN syytä huomata, että Millin oma teksti kattaa kirjasta vain noin 80 sivua.

Loppuosa koostuu filosofi Mikko Lahtisen asiantuntevasta esseestä, jossa hän avaa Millin suhdetta sosialismiin ja sosialisteihin – joukossa myös Millin henkilökohtaisia ystäviä.

Lahtinen vertaa Millin ajattelua Marxin ja muiden sosialististen ajattelijoiden näkemyksiin ja osoittaa, että erojen ohella löytyy myös yllättäviä yhtymäkohtia.

Lahtisen teksti täydentää Millin keskeneräiseksi jäänyttä käsikirjoitusta erinomaisesti. Mill ehti kirjoittaa neljä lukua ennen kuolemaansa, ja hänen puolisonsa tytär julkaisi ne postuumisti esipuheen kera.

Haittapuoliksi Mill näkee erityisesti sen, että osa sosialisteista liioittelee kapitalismin epäkohtia ja tuomitsee järjestelmän kokonaisuutena. Mill muistuttaa, että kapitalismi kykenee myös uudistumaan – mutta kiihkeimmät agitaattorit eivät halua tätä nähdä.

Toinen Millin varoitus koskee työväenluokan valmiutta ottaa valta käsiinsä. Hänen mukaansa vallankumouksellinen hyppäys ei ole toivottava, vaan tarvitaan pitkä ja perusteellinen sivistystyö.

Tässä Mill ei ole kaukana Marxin, Engelsin ja jopa Leninin ajatuksesta valtion väliaikaisuudesta: heidänkin mukaansa valtio ”kuoleentuu” pois työväenluokan sivistyessä.

HYVÄNÄ PUOLENA Mill pitää sitä, että sosialismi ei hänen tulkinnassaan ole yksilönvapautta vastaan – päinvastoin.

Kapitalismi voi alistaa työläisen pelkäksi hyödyntavoittelun välineeksi, ”ihmiskoneeksi”, kun taas sosialismi pyrkii tekemään työläisestä aktiivisen ja itsenäisen yhteiskunnan rakentajan.

Millin mielestä paras käytännön muoto tälle yhteistoiminnalle on osuuskuntien järjestelmä. Hän ei kannata äärikommunismia, vaan mallia, joka yhdistää kapitalistisen yksilönvapauden ja sosialismin yhteistoiminnallisuuden.

Juuri tällaista kultaista keskitietä sosiaalidemokraattinen liike myöhemmin alkoi kulkea – ja ääripäiden välttäminen on epäilemättä yksi syy sen menestykseen myös kapitalistisissa yhteiskunnissa.