Nyt ehdotetut asetusmuutokset ovat pääosin teknisiä, mutta ne liittyvät opetuksen muuhunkin uudistamiseen ja kyse on myös oppimisen arvioinnista.

ESIKOISENI on kolmikielinen ja syntynyt Suomessa. Hänen isänsä oli kantasuomalainen, ja he puhuivat keskenään suomea.

Minun kanssani hän puhuu arabiaa, tarkemmin Algerian murretta, ja osaa myös englantia. Kun hän siirtyi eskarista ensimmäiselle luokalle, merkitsin lomakkeisiin kaikki hänen kielitaitonsa.

En osannut ajatella, että niistä voi seurata väärinkäsitys.

Muutaman kuukauden jälkeen esikoiseni alkoi turhautua kouluun ja kertoi, ettei oikein ymmärrä muita luokkatovereita.

Aluksi emme tajunneet tilannetta. Kotona tuimme häntä.

Isä harjoitteli hänen kanssaan matematiikkaa ja luki tehtävät ääneen. Oppiminen tuntui kuitenkin sujuvan hitaasti.

Eräänä aamuna hän kysyi: ”Äiti, isä, miksen saa opiskella suomalaisten kanssa?”

Hän oli joutunut ryhmään, jossa puhuttiin eri kieliä ja sellaisia arabian murteita, joita hän ei ymmärtänyt. Lapseni tunsi olevansa yksin.

Menin keskustelemaan opettajan kanssa. Minulle kerrottiin, että järjestely liittyi esikoiseni maahanmuuttajataustaan.

Kerroin hänen syntyneen Suomessa ja suomen olevan hänen vahva kielensä.

Pyysin arvioimaan S2-opetuksen ja tukiopetuksen tarvetta uudelleen, ja erityisopettajan kanssa sovimme että esikoiseni kokeilisi koulunkäyntiä muiden suomenkielisten joukossa.

MUUTOS NÄKYI pian: lapsi alkoi lukea sujuvasti, sai lisää kavereita ja viihtyi koulussa. Opettajakin yllättyi positiivisesti.

Siitä matematiikastakin tuli täydet pisteet. Ongelma ei ollutkaan laskutaidossa, vaan tehtävien itsenäisessä lukemisessa.

Toisen lapseni kohdalla olin jo oppinut kokemuksesta. Osasin toivoa hänelle heti suomi äidinkielenä -opetusta ja keskustella asiasta varhaisessa vaiheessa.

Kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua oppimaan tällaisia asioita kantapään kautta.

Tämä tarinani kertoo siis aikanaan tehdystä S2-ratkaisusta, ei nyt hallituksen asetusmuutoksista.

Mutta mietin itse edelleenkin, miksi lapsen osaamista ei saa päätellä hänen taustastaan.

KOTOUTTAJANA olen nähnyt, miten erilaiset lähtökohdat eri lapsilla on. Vastikään Suomeen muuttaneelta ei voi heti odottaa samaa kuin täällä pitkään opiskelleelta.

Monikielistä lasta ja hänen taitojaan ei pitäisi aliarvioida.

Tavoitteita aina tarvitaan, mutta myös aikaa, oikeanlaista tukea ja tärkeintä uskoa lapseen.

Meidän perhettämme väärinkäsitys ja siihen ratkaisun etsiminen kuormittivat.

Yhdenvertaisuus ei tarkoita samaa palvelua kaikille, vaan kunkin lapsen tarpeiden tunnistamista ja räätälöityä ratkaisua jokaiselle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö muutosehdotuksesta on avoinna 25. marraskuuta asti täällä Lausuntopalvelussa. Myös yksittäinen vanhempi voi vastata.

Toivon, että vanhemmat, opettajat ja lasten kanssa työskentelevät kertovat asiaan oman näkemyksensä. Lapset ansaitsevat tulla nähdyiksi omana itsenään.

Kirjoittaja on työllisyyspalvelujen omavalmentaja ja kaupunginhallituksen jäsen (sd.) Seinäjoelta.