Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Akava kiirehtii työllisyystoimiin ryhtymistä – ”Meillä ei ole varaa jättää yhtään kiveä kääntämättä”

Työmarkkinakeskusjärjestö Akavan mukaan monia ehdotuksia työllisyyden nostamiseksi on olemassa ja ne pitää ottaa käyttöön mahdollisimman nopeasti. Akava katsoo, että lisäksi on tarkasteltava pidemmällä aikavälillä työllisyyden kehittämisen kokonaisuutta.

Demokraatti

Demokraatti

Akava muistuttaa tiedotteessaan, että valtiovarainministeriön laskelman mukaan työllisyysasteen kasvu yhdellä prosenttiyksiköllä laskee kestävyysvajetta 0,4 prosenttiyksikköä.

– Nykyisellä kestävyysvajeen tasolla tämä tarkoittaa noin miljardia euroa. Tämä suhteuttaa työministerin asettamien työllisyystyöryhmien tavoitteen ja työn merkitystä. Tässä tilanteessa meillä ei ole varaa jättää yhtään kiveä kääntämättä, sanoo Akavan työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko tiedotteessa.

Savinko katsoo, että työllisyysasteen nostamiseksi keskeistä on parantaa perusasteen koulutuksen varassa olevien työllisyyttä ja asemaa esimerkiksi luomalla avoimen ammattikoulutuksen malli sekä rakentamalla vastuuhenkilöjärjestelmä tukemaan nuoria, joilla on kohonnut syrjäytymisriski.

– Perusasteen koulutuksen varassa olevien työllisyysaste (15–64-vuotiaat) oli vuonna 2017 vain 41 prosenttia, kun korkeakoulutetuilla se oli 85 prosenttia. Työllisyysasteen kasvulla luodaan uutta osaamista ja resursseja osaamisen vahvistamiseen, Savinko sanoo.

Savinko painottaa, että työttömyysturvaa tulee uudistaa niin, että se kannustaa ja tukee työttömiä työllistymisessä mahdollisimman hyvin.

“Työvoimapalveluiden kehittämisessä on huomioitava erityisesti yli 50-vuotiaat työttömät.”

Akavan mielestä ehdotuksia työllisyyden nostamiseksi pitää ottaa käyttöön mahdollisimman nopeasti. Akava korostaa työperäisen maahanmuuton vauhdittamista esimerkiksi luopumalla saatavuusharkinnasta ja takaamalla nopea pääsy kielikoulutukseen. Lisäksi pitää luoda erityisasiantuntijoille oma maahantuloväylä.

– Akava ehdottaa, että korkeakoulutetuille on saatavilla TE-toimistojen palveluja korkeakoulujen kampuksilla. Työvoimapalveluiden kehittämisessä on huomioitava erityisesti yli 50-vuotiaat työttömät.

Akava on mukana työministerin alaisuudessa toimivien työryhmien työssä, jossa haetaan keinoja 30 000 uuden työpaikan syntymiseksi elokuun 2020 budjettiriiheen mennessä. Hallitusohjelman keskeinen tavoite on työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE