Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Akava perhevapaauudistuksesta: Jatkettava tulevalla hallituskaudella

Akava pitää hyvänä, että perhevapaauudistus parantaa joustavuutta ja yhdenvertaisuutta, mutta osittaisen vanhempainvapaan joustavuuden lisääminen jää sen mielestä kuitenkin puolitiehen.

Demokraatti

Demokraatti

Akava myös edellyttää tiedotteensa mukaan, että kotihoidontuki ja koko lastenhoidon tukijärjestelmä uudistetaan jatkossa osana perheen ja työn yhdistämisen kokonaisuutta.

Hallituksen esityksen luonnos perhevapaauudistuksesta on valmistunut ja julkaistu tänään.

Se lähtee lausuntokierrokselle. Uudistus on eduskunnan käsittelyssä tämän vuoden syysistuntokaudella ja sen on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2022.

– Päivärahan suuruus, määrät ja joustavuus ovat yhtäläiset vanhempien kesken uudistuksen jälkeen. Vapaat ovat kummallakin vanhemmalla käytettävissä lapsen kahden vuoden ikään saakka ja kumpikin heistä voi käyttää useampia jaksoja. Kotihoidontukijaksoja on mahdollista käyttää vanhempainrahakausien lomassa, mikä on iso muutos ja parannus, sanoo Akavan tasa-arvopäällikkö Lotta Savinko tiedotteessa.

Yhdenvertaisuus erityyppisten perheiden kesken toteutuu jatkossa Akavan mielestä paremmin. Perhevastuu jaetaan järjestelmässä tasaisesti vanhempien kesken, mutta se ei Akavan mielestä ohjaa riittävästi.

– Akava pitää pettymyksenä, että osittaisen vanhempainvapaan käyttö on uudistuksen jälkeen yhä kankeaa. Osittaisen vanhempainvapaan käyttö kuluttaa jatkossakin päivärahapäiviä kuten kokoaikainen vanhempainrahapäivä. Tämä ei kannusta osa-aikaiseen työntekoon vapaiden lomassa. Erityisesti akavalaisessa jäsenkentässä olisi kuitenkin kiinnostusta käyttää osittaista vanhempainvapaata enemmän kuin nykyisin, Savinko jatkaa.

Perhevapaajärjestelmä ja hoivavastuun jakautuminen vaikuttavat Akavan mukaan voimakkaasti työelämän tasa-arvoon, muun muassa työsuhteen tyyppiin ja kestoon, palkkaukseen ja työurien kehittymiseen.

– Uudistettu perhevapaajärjestelmä jakaa hoitovastuuta nykyistä enemmän, mikä parantaa työelämän tasa-arvoa sekä naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia rakentaa palkitseva työura. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan toteudu riittävästi. Uudistusta on jatkettava tulevalla hallituskaudella perhevapaajärjestelmää edelleen kehittämällä ja tekemällä kotihoidontuen uudistus, Savinko huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE