Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

18.1.2025 09:15 ・ Päivitetty: 18.1.2025 10:44

Al-Jazeera: Israelin rajut iskut jatkuvat tiheästi asutuilla alueilla Gazassa

LEHTIKUVA / AFP / MENAHEM KAHANA
Israelin puolelta rajaa otettu kuva Gazan raunioihin 16. tammikuuta.

Vaikka Gazan tulitauon alkamiseen on vajaa vuorokausi, Israel ei hellitä pommituksissaan, kertoo qatarilaismedia al-Jazeera.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Median mukaan rajut iskut jatkuivat tiheästi asutuilla alueilla läpi Gazan kaistaleen. Israelin kohteena on ollut muun muassa asuinrakennuksia ja keskeistä siviili-infrastruktuuria.

Tulitaukosopimuksen julkistamisen jälkeen Gazassa on palestiinalaisviranomaisten mukaan kuollut ainakin 122 ihmistä, kertoi lauantaina muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Lauantaiaamuna räjähdyksiä kuultiin myös Israelin puolella ja Israelin asevoimat sanoi torjuneensa Jemenistä laukaistun ohjuksen.

Qatarilaismedian haastattelema kansainvälisen politiikan professori Hassan Barari uskoo, että Israelin asevoimat jatkaa hyökkäyksiään viime minuuteille asti ennen aselevon alkua.

-  Olemme nähneet tämän ennenkin. Osa Israelin hallinnosta haluaa rankaista palestiinalaisia, hän sanoi.

Barari uskoo kuitenkin, että virallisesti alkaessaan tulitauko pitää ainakin ensimmäisen viikon ajan. Professorin mukaan Netanjahu ei halua pilata Yhdysvaltojen seuraavan presidentin Donald Trumpin maanantaina pidettäviä virkaanastujaisia. Trump on ottanut itselleen kunnian tulitaukosopimuksesta.

Uutisen kolmas kappale päivitetty klo 12.44.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU