Kotimaa
6.10.2016 06:38 ・ Päivitetty: 6.10.2016 06:39
AL: Rengasfirma taas tikun nokassa — outo hintaero nosti hälyn
Nokian Renkaat on vuosien ajan myynyt samalla reseptillä valmistettuja renkaita Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, kirjoittaa Aamulehti. Yhtiö on saanut tästä suurta taloudellista hyötyä, koska kuluttaja on maksanut rengassarjasta Suomessa ja Pohjoismaissa satoja euroja enemmän kuin keskieurooppalainen kuluttaja.
Lehti sai haltuunsa Nokian Renkaiden rengasreseptejä yhtiön tehtaalta Vsevolozhkista. Venäläistehdas valmistaa suurimman osan Nokian Renkaiden henkilöauton renkaista. Sama resepti merkitsee, että renkaiden kulutuspinnan kumisekoitus on ollut samanlainen. Osassa renkaita myös pintakuvio on ollut sama eri markkina-alueella.
Samalla rengasreseptillä on valmistettu esimerkiksi Nokian Hakka Black- ja Nokian zLine-kesärenkaita, joissa kumiseoksen lisäksi myös renkaan pintakuviointi on ollut samanlainen.
Markkinoinnissa Nokian Renkaat on kaupannut renkaita eri tuotteina, jotka soveltuvat eri olosuhteisiin. Aamulehden mukaan Hakka Blackia on myyty noin 30 prosenttia kalliimmalla kuin zLinea.
Nokian Renkaat torjuu syytökset.
– Vaikka artikkelissa muuta väitetään, katsomme että emme ole johtaneet kuluttajaa harhaan. Nokian Hakka -kesärenkaiden pintamallit, rakenneratkaisut ja kulutuspintasekoitukset on täsmätty suoriutumaan turvallisesti pohjoisen kesän keli- ja tieolosuhteista, yhtiö kirjoittaa viestissään Aamulehdelle.
Kulutuspinnan kumisekoitus ja siihen liittyvät kumireseptit ovat vain yksi tuoteominaisuuksiin vaikuttava tekijä. Hakka Black- ja zLine-renkaiden reseptit on sitä paitsi eriytetty kokonaan vuoden 2014 aikana, yhtiö kertoo.
Lisää aiheesta
Nokian Renkaat huomauttaa, että renkaiden hinnat määräytyvät markkinoilla. Hintataso on tyypillisesti Pohjoismaissa korkeampi sekä Nokian Renkailla että muilla premium-valmistajilla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
4.5.2016 07:52
Kohuyhtiö yllätti ja teki loistotuloksen – ”Olen ylpeä myös siitä kuinka teemme asiat”
Talous
1.4.2016 08:03
Nokian Renkaiden ex-toimitusjohtaja ei ole enää ehdolla SSAB:n hallitukseen
8.3.2016 08:57
Testivilppiä tehneen yrityksen kuvioita selvitellään – ”Emme ole vielä saaneet kaikkea taustamateriaalia”
Talous
7.3.2016 12:46
Nokian Renkaiden ex-johtaja kertoo maksavansa veronsa Suomeen – harkitsee kuitenkin verovapauden hakemista Portugalin veroviranomaisilta