Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Kotimaa

Alaikäinen puukotti miehen hengiltä, yritti tappaa toisen – syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta

LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Alaikäinen poika puukotti yhden miehen hengiltä ja yritti tappaa toisen asunnossa Tampereen Haapalinnassa heinäkuussa, syyttäjä sanoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tapauksen käsittely alkoi perjantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Tekohetkellä 16-vuotiasta ja sittemmin 17 vuotta täyttänyttä poikaa syytetään taposta ja tapon yrityksestä nuorena henkilönä.

Syyttäjän mukaan poika tappoi vuonna 1979 syntyneen miehen lyömällä tätä kaulaan teräaseella. Toista, vuonna 1977 syntynyttä miestä poika iski syyttäjän mukaan teräaseella rintakehään sekä kaulaan, mutta uhri pääsi pakenemaan asunnosta.

Lisäksi poikaa, hänen äitiään sekä tapon yrityksen uhria syytetään huumausaineen käyttörikoksesta.

Syytteen mukaan poika oli tapahtuma-aikaan käyttänyt kannabista, amfetamiinia sekä huumausaineeksi luokiteltavaa lääkeainetta, jonka vaikuttava aine on klonatsepaami.

Poika on myöntänyt huumeiden käytön, mutta kiistänyt muut syytteet. Hän sanoo, että kyse oli hätävarjelutilanteesta.

Paikalla oli myös pojan äiti.

Pojan käräjäoikeudelle toimittamassa kirjallisessa vastauksessa kerrotaan, että poika oli tapahtuma-aikaan oleskellut Tampereella ilman asuntoa tai muuta vakituista paikkaa.

Hän tutustui hänelle ennestään tuntemattomaan vuonna 1979 syntyneeseen uhriin Tampereen keskustassa 3.–4. heinäkuuta välisenä yönä. Paikalla oli myös pojan äiti.

Vuonna 1979 syntynyt mies kutsui pojan asunnolleen, missä oli myös vuonna 1977 syntynyt mies. Vastauksen mukaan poika jäi asunnolle muutamaksi tunniksi, kun vuonna 1979 syntynyt mies ja äiti olivat muualla.

Kun mies ja äiti palasivat asunnolle aamulla puoli yhdeksän aikoihin, mies alkoi syyttää poikaa huumeiden anastamisesta, vastauksessa sanotaan.

Syytetylle on tehty mielentilatutkimus.

Vastauksen mukaan poika kiisti vieneensä huumeita, mutta vuonna 1979 syntynyt mies ei uskonut, vaan alkoi käyttäytyä hyvin aggressiivisesti ja kävi puukko kädessä pojan kimppuun.

Kamppailu päättyi, kun puukko vastauksen mukaan vahingossa osui miestä kaulaan. Silloin vuonna 1977 syntynyt mies kävi kuristamaan poikaa, jolloin teräase osui tahattomasti mieheen, vastauksessa sanotaan.

Pojan vastauksen mukaan hän yritti auttaa uhreja ja juoksi läheiselle kaupalle hakemaan apua. Kaupalla oli myös hänen äitinsä, joka soitti hätäkeskukseen, vastauksessa kerrotaan. Vastauksesta tai syyttäjän haastehakemuksesta ei ilmene, missä äiti oli väkivaltaisuuksien aikaan.

Syyttäjä vaatii pojalle ehdotonta vankeusrangaistusta. Syytetylle on tehty mielentilatutkimus, jonka tulokseen käräjäoikeus ottaa kantaa tuomiossaan myöhemmin.

Äidille ja tapon yrityksen uhrille vaaditaan sakkoja.

STT–Maria Rosvall

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
26.1.2021
Maksatko mielelläsi lisää veroja vai oletko siihen valmis? Piru asuu yksityiskohdissa – näin EVAn analyysi johti harhaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE