Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Alalla työskenteleviin kohdistuvat vaatimukset muuttuvat todella nopealla syklillä” — Nokialta lähtöpassit saaneille haetaan EU-rahaa 4,4 miljoonaa

Suomi hakee Euroopan globalisaatiorahastolta 4,4 miljoonaa euroa Nokian irtisanotuille. Rahoituksella on tarkoitus tukea hieman alle tuhatta entistä Nokian työntekijää.

Suomi jättää tulevien kuukausien aikana hakemuksen Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR) myös Microsoftilta kuluvan vuoden aikana irtisanottujen tukemiseksi.

– Sekä Nokian että Microsoftin irtisanomiset ovat osa laajempaa ICT-alan rakennemuutosta. Alalla työskenteleviin kohdistuvat vaatimukset muuttuvat todella nopealla syklillä. Nykyisten huippuammattilaisten osaamista on mahdollista EGR-tuen avulla päivittää myös tuleviin tarpeisiin, toteaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström.

Tukitoimenpiteet aloitetaan pian irtisanomisilmoituksen jälkeen, vaikka itse EGR-hakemuksen valmistelu ja käsittely vievät aikaa.

– On erittäin tärkeää, että irtisanotuille on tarjolla neuvoja ja ohjeita välittömästi tilanteen niin vaatiessa. Olennaista on myös tiivis yhteistyö irtisanottujen entisten työnantajien kanssa, ministeri Lindström sanoo.

Suomessa toteutetaan parhaillaan myös useita muita hankkeita EGR-tuella. Lokakuussa 2016 Suomi sai EU:lta päätöksen rahoituksesta, jolla tuetaan Microsoftista vuonna 2015 irtisanottuja.

Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston irtisanottuihin kohdistuvan hankkeen rahoituspäätöstä odotetaan alkuvuodesta 2017. Suomi jätti Euroopan komissiolle hakemuksen heinäkuussa 2016.

Lisää aiheesta

Keväällä 2017 Suomi aikoo jättää EGR-hakemuksen Anttilasta ja Stockmannilta irtisanottujen tukemiseksi.

EGR-tuessa EU:n rahoitusosuus on 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia. Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE