Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aloittakaa nimeämällä oikeusministeri” – SDP:n Skinnari hallituksen lainvalmistelusta

– Tällä hetkellä hallituksen prosessi ei toimi. Lainvalmistelu kaatuu hallituksen sisäisiin riitoihin, törmää perustuslakiin tai luonnokset joudutaan vetämään toteuttamiskelvottomina jossain vaiheessa pois, totesi SDP:n ryhmäpuheenvuoron pääministerin lainvalmistelua koskevaan ilmoitukseen käyttänyt kansanedustaja Ville Skinnari.

Skinnarin mukaan lainsäädännön arviointineuvosto on todennut useasta lakiesityksestä, että niiden vaikutusarviot ovat ylimalkaisia tai heikosti perusteltuja.

– Oikeuskansleri on harvinaislaatuisessa ulostulossaan kertonut, että hänen kannanottojaan lakiesitysten perustuslain mukaisuudesta on lakien valmistelussa sivuutettu.

– Lainvalmistelun ongelmat eivät tietenkään ole uusi asia. Mutta tämän hallituksen aikana asiat ovat menneet nopeasti huonompaan suuntaan, Skinnari sanoi.

Hän huomautti huonon lainvalmistelun tulevan myös kalliiksi.

– Mitä maksaa yksi epäonnistunut lakihanke virkamiestyönä? Entä kansalaisten luottamuksena? Mitä maksoi autokaupalle ja yhteiskunnalle hallituksen sekoilu autoveron kanssa, Skinnari kysyi.

Laatu ei ole sellainen asia, mistä voidaan tinkiä poliittisen kiireen takia.

Lisää aiheesta

Hän muistutti Sipilää myös kevään 2015 vaalilupauksesta, joka oli ministereiden määrän vähentäminen.

– Lupauksesta on pidetty kiinni, mutta säästöä sillä ei ole veronmaksajille saatu, päinvastoin hinta on ollut kova. Esimerkiksi oikeusministerin salkun puolittaminen on tosiasiassa tuonut hallintoon lisää kustannuksia – ei säästöjä.

– Ilmeisesti kysymys on pääministerin ratkaisusta, jonka seurauksista ei voi syyttää yksittäistä ministeriä. Kysymys ei ole henkilöstä, vaan siitä että oikeusministeriö tarvitsee kokonaisen ministerin. Hyvän hallinnon perusteista, eli lainsäädännön valmistelun laadusta, ei tule tinkiä, Skinnari sanoi.

Lopuksi hän listasi sosialidemokraattien kolme esitystä pääministerille ja valtioneuvostolle:

1. Antakaa lainvalmistelulle sen edellyttämät resurssit. Aloittakaa nimittämällä hallitukseen kokopäiväinen oikeusministeri.

2. Antakaa lainvalmistelulle tilaa ja säästäkää poliittinen ohjaus niihin kohtiin, joihin se kuuluu. Ministeriöissä on hyvin asiantuntevia ja päteviä ihmisiä tekemässä lainvalmistelua. Heitä ei tarvitse mikromanageroida.

3. Antakaa lainvalmisteluprosessille se aika, mikä hyvän lainsäädännön valmisteluun kuuluu. Laatu ei ole sellainen asia, mistä voidaan tinkiä poliittisen kiireen takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE