Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Alueilla tapahtuvat uudistukset ovat isoja” – aluevaaleihin tarvitaan ehdolle asiantuntijoita, STTK painottaa

iStock

Tammikuussa käytävät aluevaalit ovat tärkeät STTK:lle ja sen jäsenliitoille. Sote-uudistus koskettaa noin 130 000 sosiaali-ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen ammateissa työskentelevää STTK:laista.

Demokraatti

Demokraatti

– Alueilla tapahtuvat uudistukset ovat isoja ja vaativat hyvää poliittista johtamista. STTK:laisten ammattilaisten osaaminen on sen onnistumisen keskeinen edellytys, STTK:n yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Elena Gorschkow sanoo tiedotteessa.

Palkansaajakeskusjärjestö STTK toivoo, että mahdollisimman moni sen jäsenliittoon kuuluva työntekijä asettuu ehdolle aluevaaleissa.

– Heillä on tarvittavaa osaamista palvelujen konkreettiseen järjestämiseen. Samalla haluamme kannustaa äänestämään aktiivisesti, sillä nämä vaalit vaikuttavat monen jäsenemme työn arkeen.

Suurimpien puolueiden puoluesihteerit kertovat STTK:n videohaastatteluissa, miksi ehdolle kannattaa asettua ja millaisia asioita heidän puolueensa sote-uudistuksessa ajavat. STTK toivoo puheenvuorojen kannustavan ihmisiä asettumaan ehdolle ja äänestämään aktiivisesti.

– Samalla haluamme osaltamme jo käynnistää keskustelua tarkemmista poliittisista sisällöistä. STTK julkistaa omat aluevaalitavoitteensa myöhemmin lokakuussa, Gorschkow kertoo.

”Osaavia päättäjiä, joilla on näkemystä.”

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoo videolla kansalaisten luottavan puolueeseen sote-uudistukseen liittyvissä kysymyksissä. Hän muistuttaa, että esimerkiksi terveydenhoito oli taannoisissa kuntavaaleissa suomalaisten mielestä ykkösasia, josta haluttiin päättää.

– Hyvinvointialueilla rakennetaan nyt keskeisesti sitä hyvinvointia, joka Suomessa tulevaisuudessa on. Keskiössä on myös se, miten henkilökunta voi, miten heidät otetaan huomioon, miten heitä johdetaan, miten vaikka digitaaliset järjestelmät ovat sellaisia, että ne aidosti auttavat työssä, eivätkä kuluta enemmän aikaa. Miten palkkaus on järjestetty, miten työolot ja tunnit menevät sujuvasti, Rönnholm listaa.

– Näitä kaikkia kysymyksiä SDP pitää tärkeänä ja pidämme siitä huolen, että ne tulevat jokaisella hyvinvointialueella käsitellyksi, hän sanoo.

Rönnholm muistuttaa, että hyvinvointialueiden valtuustojen ensimmäisellä kaudella päätetään siitä, miten järjestelmä lähtee rakentumaan. Miten esimerkiksi taataan kiireettömään hoitoon pääsy seitsemässä päivässä tai miten hoitajamitoitus vanhustenpalveluissa toteutuu.

– Sen lisäksi että tämä kaikki ja monet muut asiat voivat toteutua, näiden alueiden hallinto täytyy järjestää sellaisella tavalla, joka on niin käyttäjä- kuin työntekijälähtöinen.

Rönnholmin mukaan on varmistettava, että kaikkien ääni tulee kuulluksi.

– On hirveän tärkeää, että meillä on siellä osaavia päättäjiä, joilla on näkemystä tästä kaikesta, eikä mennä vain muutaman ammattijohtajan askeleiden mukaisesti, Rönnholm sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE