Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Ammattijärjestö närkästyi ministerin aloitteesta: “Romuttaisi koko varhaiskasvatuslain sisällön ja tavoitteet”

Jani Laukkanen
OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

Varhaiskasvatuksen opettajien kelpoisuuksien väljentäminen romuttaisi koko varhaiskasvatuslain sisällön ja tavoitteet, katsoo Opetusalan Ammattijärjestö OAJ tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

Järjestön mukaan vuosien työ päivähoidon muuttamiseksi pedagogiaa painottavaksi varhaiskasvatukseksi valuisi hukkaan ja päiväkotien henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen on kestämätön idea.

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ehdotti STT:n haastattelussa varhaiskasvatuslain muuttamista niin, että sosionomit saisivat varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden. Honkonen perusteli ehdotustaan päiväkotien henkilöstöpulan helpottamisella.

OAJ vastustaa jyrkästi ehdotusta ja painottaa, että päiväkodin henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia ei voi väljentää. Vain laadukas varhaiskasvatus on vaikuttavaa, ja siinä henkilöstön koulutus on keskeistä.

– Laki määrittää varhaiskasvatuksen toiminnaksi, jossa painottuu pedagogiikka. Tämä on koko lain perusta. Varhaiskasvatus rakennettiin tukemaan opinpolkua. Osaamistaso on laskenut, ja tutkimukset tuovat selvästi esille laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen merkityksen oppimiselle, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo tiedotteessa.

OAJ:n mukaan ministeri Honkosen väite siitä, että päiväkotien henkilöstöpulan taustalla olisi viime vaalikaudella tehty varhaiskasvatuslain muutos, ei pidä paikkansa.

Vuonna 2018 tehdyllä lakimuutoksella muutettiin kelpoisuusvaatimuksia, jotka päiväkodeissa työskentelevien pitää täyttää vuoteen 2030 mennessä. OAJ huomauttaa, että lain vaade ei ole vielä edes voimassa, ja henkilöstöpulaa on ollut vuosikausia jo ennen lakimuutosta.

Lisää aiheesta

– Vaikka ammattikorkeakoulujen aloitusmäärät ovat moninkertaiset verrattuna yliopistojen opettajakoulutuksiin, pulaa ei ole ratkaistu, Murto sanoo.

Opettajapulan taustalla on Murron mukaan se, että yliopistojen koulutusmäärät ovat olleet jo pitkään täysin riittämättömiä.

– Opettajia saadaan lisää parantamalla palkkaa ja työoloja, sekä kouluttamalla heitä riittävästi. Siihen yliopistot tarvitsevat pysyvää rahoitusta.

OAJ vaatii budjettiriihessä ministeri Honkoselta rahoitusta varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkojen lisäämiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE