Joka härjillä ajaa se härjistä puhuu, niin minäkin. Vaikka olen eläkkeellä ollut jo vuosia, 43 vuotta ay-aktiivina eivät niin vain unohdu. Ja koetut vuodet antavat perspektiiviä.

Suomessa on ollut perinteisesti vapaa ammattiyhdistysliike, joka on maltillisesti neuvotellen luonut sopimusyhteiskunnan ja luottamuksen työmarkkinoille. Silti toimivat työmarkkinat ovat tämän tästä olleet kivi oikeistopoliitikkojen kengässä.

Onhan näitä muutosyrityksiä nähty. Tulee mieleen Kepun työreformi, joka onneksi saatiin kaadettua. Saati Juha Sipilän hallituksen pakkolait ja kilpailukyvyn nimissä pidetyt talkoopäivät, joiden idea taisi olla Neuvostoliitosta peräisin.

HALLITUKSESTA on tullut työmarkkinaosapuoli, mutta ei niin kuin keskitettyjen kolmikantaisten sopimisen aikaan, joilla hyvinvointiyhteiskunnan pohja luotiin. Vaan selkeästi hallitus on nyt osapuoli, ja työnantajan puolella.

Tästä ei hyvää seuraa, eikä hallituksen tuonkaltainen ideologinen sekaantuminen työmarkkinaratkaisuihin kuulu demokratiaan.

Juuri edesmennyttä presidentti Ahtisaarta lainaten: ”Osapuolet etsivät ja löytävät ratkaisun, ei sitä voi ulkopuolelta tuoda.”

Ulkopuolisella painostuksella toiselle osapuolelle ei anneta mahdollisuutta, vaan yritetään pakottaa saneluun.

MITÄ PAIKALLISEN sopimisen edistäminen sitten hallituksen malleissa on? Paikallisesti tälläkin hetkellä sovitaan, koska työehtosopimus tarjoaa vain perälaudan, alarajan.

Jos tarkoitus on mennä siitäkin alemmaksi, varsinkin jo valmiiksi matalapalkkaisissa työpaikoissa, mihin se johtaa?

Olen niin vanhanaikainen, että mielestäni ansaitulla palkalla pitää pystyä maksamaan asuntovelat, kouluttaa lapset, toteuttaa unelmiaan.

Olin kuusi vuotta suuren keskisuomalaisen työpaikan pääluottamusmies. Joka vuosi sain useamman yhteydenoton pienempien yritysten työntekijöiltä, jotka oli pakotettu alan työehtosopimusta heikompiin työehtoihin, ja joita oli uhkailtu olla viemättä asiaa ammattiliitolleen. Tätäkö halutaan lisää?

Toinen esimerkki, josta olen hieman katkera. Työpaikkamme ammattiosasto oli vuosikymmeniä edelläkävijä yhteistoiminnassa työnantajan kanssa. Joustava, työnantajaakin hyödyttänyt työntekomallimme aiheutti aktiiveille koviakin ristiriitoja.

Tuottavuuden ja tehokkuuden nousu ei lopulta omistajille riittänyt. Työpaikkamme Suomessa suljettiin, vaikka huomattavasti huonommin kannattavat yksiköt Saksassa saivat jatkaa, yhtiön johdon puheista huolimatta. Kyllä ketutti. Lopputulos olisi ollut sama, vaikka olisimme lyöneet joka muutosesityksestä persettä penkkiin.

TYÖMARKKINOIDEN pohjoismaisesta mallista puhuva hallitus unohtaa säännöllisesti, että siihen malliin kuuluu henkilöstön edustus yli 25 työntekijän yrityksen johdossa. Suomessa raja on sadassa työntekijässä.

Muissa pohjoismaissa TES:n tulkintaetuoikeus on työntekijöillä, Suomessa työnantajalla. Samoin ammattiliitoilla on kanneoikeus, toisin kuin meillä.

Ja vaikka meillä Suomessa irtisanominen on monista OECD-maista halvinta ja helpointa, sitäkin pitäisi vain helpottaa.

Taaksepäin menemällä työmarkkinoilla ei mennä eteenpäin, joten mistä muutostarve oikeasti johtuu?

Presidentti Kekkonen kyseli aikoinaan: ”Onko maallamme malttia vaurastua”.

Nyt voi kysyä, ketkä maassamme vaurastuvat ja kenen kustannuksella.

Kirjoittaja Tuomo Alanen on ay-eläkeläinen Jämsästä.