– Olin miettinyt sitä jo aika pitkään. Varmasti oma kokemus sellaisesta työelämästä, joka repii ihmisestä kaiken irti, vaikutti osaltaan siihen, että haluan olla mukana vaikuttamassa, Väisänen kiteyttää.

Väisänen valmistui vuonna 2009 lähihoitajaksi ja erikoistui vanhustyöhön, koska päihde- ja mielenterveystyön erikoistumisryhmät olivat täynnä. Pian valmistumisensa jälkeen hän muutti Helsinkiin ja työskenteli vanhusten parissa. Työ oli raskasta – kolmivuorotyö, jatkuva kiire ja ylityöt veivät puhkipalamisen partaalle.

– Kun olen sen työn nähnyt, en yhtään ihmettele, miksi vanhustenhoitoa kritisoidaan ja halutaan hoitajamitoituksia. Ihmiset ajetaan siellä tosi piippuun. Työskentelin hoitoalalla vielä Kuopioon palattuani vuonna 2011. Väsähdin siihen hoitoalan hirveään kiireeseen ja juoksuun. Halusin vaihtelua ja ihan toisenlaista työtä, hän kertoo.

Niinpä mies päätti lähteä metsään – hän hankki metsurin paperit. Honkien huminassa oli vähemmän hälinää, mutta omalla tavallaan työ oli aivan yhtä raskasta kuin hoitoalalla. Nyt mielessä on työn raskaudesta huolimatta paluu toisten ihmisten auttamisen pariin. Kipinä syttyi, kun Väisänen Kuopioon palattuaan meni vapaaehtoiseksi diakoniatyöjärjestön paikallisyhdistykseen.

– Se oli tärkeä juttu siihen elämäntilanteeseen, kun takana oli raskas ero, olin aika väsähtänyt ja tyhjän päällä. Olen Pekka Matilaiselle erittäin kiitollinen, että Viadian kautta löytyi uutta väylää elämään ja tulin vuonna 2013 uskoon, hän kertoo.

Väisänen kuvailee nähneensä diakoniatyössä läpileikkauksen yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä – kikyn köyhäksi kyykyttämistä, työttömistä ja muilla tavoin syrjään jääneistä – ja heidän vaikeista tilanteistaan. Vaikkeivät ihmisten kokemat haasteet tulleet hänelle yllätyksenä, siellä viimeistään lähti itämään ajatus alan vaihdosta ihmisten auttamiseksi.

– Elämässä on tullut koettua muutakin kuin verkkoja ja katiskoja. Olen kasvanut sellaisen nuoruuden, että haasteita on nähty. Kaveripiirissä oli heikompiosaisuutta ja monenlaisia ongelmia, ja olen pienestä pitäen halunnut auttaa toisia. Koen, että minulla olisi työsarkaa esimerkiksi mielenterveys- ja päihdekuntoutujien parissa tai vaikkapa vankilasta vapautuvien ihmisten auttamisessa, Väisänen kertoo.

Antero Väisänen tykkää matkustaa, mutta viihtyy mainiosti myös lempituolissaan kotona Kuopiossa.

Antero Väisänen toivoo, että hän pääsisi parantamaan ihmisten elämäntilanteita myös politiikan kautta. SDP:n arvot ovat aina tuntuneet omilta, joten vaikuttamiskanavan valinta ei ollut lopulta kovin vaikeaa. Hän kokee, että uusi jäsen on otettu avosylin vastaan.

Vielä Väisänen ei ole ehtinyt aivan täysillä toimintaan mukaan, mutta hän on innostunut tutustumaan puoleen menoon ja paikallisiin ihmisiin paremmin. Entä kutkuttaako miestä lähteä ehdolle seuraaviin kuntavaaleihin?

– Paha kysymys, koska jos mies lupaa, niin sehän täytyy sitten pitää. Olen kyllä miettinyt sitä.

Väisäinen on hurahtanut Yhdysvaltoihin matkailumaana, mutta reissut rapakon taa ovat saaneet arvostamaan suomalaista hyvinvointivaltiota aina vain enemmän. Hän ei halua Suomesta maata, jossa ”kapitalismi on raaimmillaan ja missä tahansa pikkukylässäkin on ihmisiä kadulla”.

Väisänen haluaa lyödä kapuloita uusliberaalin oikeistolaisen talouspolitiikan rattaisiin, ettei meno olisi niin kylmää. Kuntapolitiikassa ei pelasteta koko maailmaa, mutta ehkä voi parantaa edes pientä osaa omasta kotikaupungista.

– Meikäläisen sarka olisi varmaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen parempien resurssien ajaminen. Jos vain jotenkin pystyisin kadunmiesten elämäntilannetta parantamaan, sellainen on minulle lähimpänä sydäntä.

Juttu on osa Demokraatin piirikierros-sarjaa, jossa vieraillaan kaikissa SDP:n piireissä.