Antti Lindtman on johtanut demareita nyt syksystä 2023 asti, voitettuaan silloisen vastaehdokkaansa Krista Kiurun jäsenäänestyksessäkin.

Seuraavan kerran puheenjohtajuus on katkolla toukokuun puoluekokouksessa Tampereella, eikä vastaehdokkaita ole toistaiseksi ilmoittautunut.

Tungosta ei ole vielä ollut puoluesihteerinkään tehtäviin. Lindtmanin tämän kauden aisapari Mikkel Näkkäläjärvi sentään ilmoitti maaliskuun alussa hakevansa jatkopestiä hommaansa.

– Puoluekokous sen silti päättää. Ajattelin, että kerron nyt hyvissä ajoin omista näkemyksistäni, siitä mitä lupaan tehdä jos saan jatkaa puheenjohtajana, Lindtman sanoo Demokraatille.

Seuraavaa kautta varten Lindtman kertoo valmistelleensa puoluejohtajalle kahdeksan teesiä, joilla SDP voi lähteä tavoittelemaan voittoa ensi kevään eduskuntavaaleissa.

LUOTTAMUKSEN palauttaminen tulee hänen listallaan ykkösenä. Hallituspuolueet ovat onnistuneet vajaassa kolmessa vuodessa luomaan syyllistämisen ilmapiirin: suomalaisia on haukuttu ensin velalla elämisestä, liian hyvien julkisten palveluihin vaatimisesta ja nyt viimein siitä, ettemme kuluta tarpeeksi.

– Lopetetaan turha pelottelu: tämä epäluottamuksen kierre pitää saada nyt poikki, Lindtman sanoo.

Ikään kuin ylhäältä päin ei uskottaisi kansalaisten järkevyyteen ja yhteisvastuukykyyn, hän pohtii.

– Etenkin nuorille pitää luoda olot, joissa he voivat luottaa parantuvaan tulevaisuuteen. Luottamusta tarvitaan työpaikoillakin, uskoa siihen, että työelämää voi rakentaa niin, että se on molemmin puolin, myös työntekijöiden kannalta reilu, Lindtman sanoo.

Vastaavasti yritysten on voitava luottaa lainsäädännön pysyvyyteen ja investointien turvallisuuteen, vain siten ne pystyvät luomaan tarvittavaa talouskasvua.

Äänestäjien pitää voida luottaa siihen, että maata hallitaan yhteiseksi eduksi, eikä omien pienten piirien aineellisia hyötyjä lisäämällä, kuten nyt on suurituloisten veroalessakin käynyt.

TÄMÄ LIMITTYY Lindtmanin näkemyksissä hänen toiseen lempiteemaansa: oikeudenmukaisuuteen.

– Yhteiskunnan pitää taata kaikille samat mahdollisuudet ja vastaavasti jakaa talouden sopeuttamisesta tulevat taakat maksukyvyn mukaan, hän sanoo.

Antti Lindtmankin (s. 1982) ehti kasvaa Suomessa, jossa ihmisellä oli mahdollista tehdä halutessaan luokkahyppyjä. Kenestä tahansa pystyi tulemaan paperiduunari, insinööri, lääkäri, opettaja, yrittäjä, omalla ahkeruudella ja oppimishalulla.

Nyt yhteiskunnan kehitys alkaa muistuttaa sadan vuoden takaista arkea: vain korkeakoulutetuista suvuista tulee uusia juristeja ja lääkäreitä, vauraus keskittyy varakkaille, huono-osaisuuden kierteestä irtautuminen vaikeutuu.

Tämä muuttaa yhteiskunnan rakennetta takaisin säätyläisyyden aikaan, jolloin jokainen oli jumissa sosioekonomisessa lokerossaan, olipa kuinka lahjakas ja yritteliäs tahansa.

– Meidän täytyy antaa kaikille samat mahdollisuudet, sukupuoleen tai taustaan katsomatta. Se on ollut tärkeä osa suomalaista oikeudenmukaisuutta, Lindtman sanoo.

Eikä tässä ole hänen mielestään erivapauksia: sekä täällä syntyneiltä että tänne tulleilta pitää edellyttää samaa, toistensa ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon kunnioittamista.

TALOUSLINJASSA hän peräänkuuluttaa realismia. Äänestäjät kaipaavat suunnanmuutosta, ja vaalilupausten on pohjauduttava vallitsevaan talouden todellisuuteen.

– Mitä vaikeammat ajat, sitä tärkeämpää on tässäkin oikeudenmukaisuus ja rehellisyys, sanoo Lindtman.

Tuomiopäivän pasuunat niin oikealta kuin laitavasemmaltakin toitottavat, että Suomi on nyt menossa turmioon. Oikealta julistetaan, että julkista sektoria pitää purkaa, koska meillä ei ole enää varaa hyvinvointiyhteiskuntaan.

Vasemmalta julistetaan, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa enää jatkossa ole, jos julkistaloutta tasapainotetaan nyt yhdessä sovittujen tavoitteiden ja EU-vaatimusten mukaisesti.

– Molemmat tuhon ennustajat ovat väärässä. Valtiontaloutta vahvistetaan yhteisesti sovituilla toimilla, Suomi selviää tästä, ja hyvinvointivaltio jatkaa elämäänsä.

Tavoite on kova, mutta silti se on suhteellisesti ensi vaalikauden lopussa samaa luokkaa kuin vaikka Kataisen hallituksen 15 vuotta sitten tekemät sopeutukset. Ruotsissa ja Tanskassa on takavuosina uudistettu julkistaloutta samalla tavalla, ja kaikissa maissa hyvinvointiyhteiskunta on yhä olemassa.

– Niin tulee käymään meilläkin, kunhan muutos tehdään oikeudenmukaisesti ja huolehditaan talouskasvun edellytyksistä.

TÄSSÄ ELINKEINOELÄMÄ ja yritykset, Lindtmanin neljännen teesin mukaisesti, pitää ottaa mukaan kumppaneina.

– Tarjotaan investointimahdollisuuksia ja kannustimia niille, jotka tavoittelevat kasvua ja toimivat vastuullisesti, työntekijöitäkin kuunnellen.

Tähän kuuluu myös vihreän siirtymän tukeminen, jolla mahdollistetaan myös ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Nykyhallitus on ideologisista syistä jättänyt Suomeen huomattavan paljon ilmastokorjausvelkaa, ja pönkittänyt fossiilitaloutta aivan turhaan.

– Suomalaisyrityksetkin ovat ymmärtäneet, että ilmastotavoitteet ovat uuden kasvun moottori.

TURVALLISUUS, monella eri tasolla, tulee olemaan tulevan kesän ja vaalikampanja-ajan keskeinen puheenaihe. Ukrainassa käydään yhä sotaa, Iranin konflikti sekoittaa maailmantaloutta.

Lindtmanin mukaan SDP on linjannut, ettei rajaturvallisuutta tai puolustuskykyä voi laiminlyödä, vaikka se onkin suuri kuluerä yhteiskunnalle.

Hän on myös sanonut uskovansa kotimaisen teollisuuden kykyihin puolustusteknologiassa: alan menestys luo myös Suomelle lisää konkreettista turvaa ja piristää osaltaan kaivattua talouskasvua.

Eikä kansalaisten ympärillään kokema arjen turvallisuus ole näistä irrallaan oleva käsite, Lindtman laskee.

Syrjäytymisen vähentäminen, katurauhasta huolehtiminen, ihmisten taloudellisten mahdollisuuksien parantuminen ja optimismin lisääminen luovat kaikille lisää syitä puolustaa Suomea.

MITÄÄN NÄISTÄ tavoitteista ei voi saada aikaan kansalaisille ylhäältä sanelemalla, Lindtman muistuttaa.

– Lupaan kuunnella ihmisiä. Jos saan jatkaa puheenjohtajana, lähden kiertämään Suomea ja keräämään ihmisiltä näkemyksiä siitä, mitä he haluavat.

Hänen mielestään on tärkeää kuulla kentällä myös heitä, jotka eivät ole demareiden äänestäjiä, mutta jotka odottavat Suomen suunnan korjaamista.

– Silloinkin kun ne ajatukset eivät kohtaa, vastakkaisten näkemysten kuuleminen auttaa ymmärtämään mitä ihmiset kaipaavat, ja mikä heitä huolettaa. Se on arvokasta tietoa, Lindtman sanoo.

Lindtman toistaa yhä tavoittelevansa SDP:sta modernia työväenpuoluetta, johon mahtuvat niin toimihenkilöt, teollisuuden duunarit, hoito- ja palvelualojen ihmiset kuin kasvuyrittäjätkin.

Lindtmanin näkemyksen mukaan SDP:n pitää muistaa olla nöyrä, myöntää tarvittaessa omien linjojensa puutteet ja kertoa miten homma hoidetaan vastedes paremmin.

PUOLUEILLE tällainen aito itsekriittinen uudistuminen on perinteisesti ollut hankalaa. Ovet olisi pidettävä auki uusille äänestäjäryhmille, jotka taas voivat vierastaa puolueperinteitä ja kantaporukan vakiintuneita tapoja.

Puheenjohtaja joutuu tässä paljon vartijaksi, ja varsinkin demareiden keskinäiset kärhämät käydään hyvin herkästi julkisuuden kautta.

Lindtmanin tällä puheenjohtajuuskaudella jäsenten mielipiteitä jakoivat niin rajalaki kuin Ottawan miinasopimuskin, ydinasepolitiikka viimeisimpänä kiistanaiheena.

Pitkin talvea demarijohto sai sammutella monien pienten mediakohujen maastopaloja.

– SDP ei varmasti ole kaikista Suomen puolueista helpoin johdettava, ainakaan verrattuna niihin joissa komentoketjut ovat hierarkisempia, Lindtman arvelee.

Kansanliikettä ei voi luotsata käskyttämällä, mutta sitä hän pitää puoluedemokratian kannalta vain hyvänä asiana.

– Liikkeen jäsenillä on aina ollut paljon erilaisia näkemyksiä ja niillä haastetaan toisiamme. Sitten kun meillä on luotu yhteinen kanta asioihin, se tuo ihan eri tavalla joukkovoimaa puheenjohtajan tueksi.

Oma johtamistapakin on selkeytynyt. Vuosien kokemus eduskuntaryhmän vetämisestä oli hyväksi, mutta siinäkin joutui reagoimaan tilanteisiin eri tavalla ja eri näkökulmasta kuin puoluejohtajana.

– Tähän on nyt löytynyt hyvä rytmi, Lindtman uskoo.

Tampereella sitten porukka päättää, mennäänkö tällä rytmillä kohti vaalikenttiä.