Uutiset
7.10.2016 09:16 ・ Päivitetty: 7.10.2016 09:16
Antti Lindtman jakoi suukkoja Kehäradalla
Helsingin ja Vantaan demarit kampanjoivat viime lauantaina Kehäradan varrella. Dejunaksi nimetty kampanja järjestettiin jo kolmannen kerran. Tällä kertaa pysähdyspaikkoina olivat Pohjois-Haaga, Kivistö, Tikkurila ja Malmi. Veturinkuljettajana toimi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Asemilla vastassa oli iloisia paikallisyhdistysten aktiiveja, jotka auttoivat jakamaan suklaasuukkoja sydämenmuotoisen radan asukkaille Flirt-junien vilistessä ohi. Samalla Dejuna-tiimi vei kehäratalaisille viestiä SDP:n vaihtoehdosta.
Kivistössä suukon saanut remonttihommiin matkalla ollut Irina Kylkilahti kommentoi, että suukon saaminen demarilta tuntuu hyvältä. Kivistön uusi asuinalue keräsi paljon kiitosta ohi kulkeneilta asukkailta. Suukon saaminen nosti monelle hymyn kasvoille.
Dejuna-kampanjoinnin alullepanija Hannele Siika-Aho kertoi idean junakampanjoinnista saaneen alkunsa aiemmin järjestetystä Debaari nimisestä baarikierroskampanjasta. Junakampanjointi tavoittaa monia ihmisiä ja on helppoa.
– Ajateltiin, että mitä jos lähdettäisiin junalla liikkeelle. Olemme saaneet hyvää palautetta myös siitä, että kampanjoimme vaalien välilläkin, Siika-Aho naurahtaa.
Helsingin sisäisiltä matkoilta Kehäradalle, rantaradalle ja pääradalle levinnyttä Dejunaa organisoivat Siika-Ahon lisäksi Arzu Çaydam-Lehtonen, Pirjo Kivistö ja Mika Taberman ja lukuisat muut aktiivit.
Lisää aiheesta
Seuraavan kerran Dejuna-kampanja järjestetään rantaradalla marraskuussa, jolloin veturinkuljettajana toimii europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari.
Pekka Tuuri
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.