Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Arhinmäki: “Olipa kyllä todella hölmösti tehty minulta ja meiltä”

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.).

Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) jäi juhannusaaton iltana kiinni laittoman graffitin teosta. Arhinmäki kertoo asiasta itse Facebookissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Arhinmäki oli kertomansa mukaan kaverinsa kanssa tekemässä graffitia Vuosaaren satamaan vievän junaradan tunnelissa. He olivat juuri saaneet valmista, siivonneet tyhjät purkit ja alkamassa ottamaan kuvia, kun he kuulivat lähestyvän junan kellon.

-  Samalla ylös sillalle ilmestyi vartijoita, jotka huusivat, ettei kannata yrittää paeta. Mihin me keski-ikäiset perheenisät nyt olisimme edes yrittäneet juosta, kun autokin oli parkissa vieressä, Arhinmäki kirjoittaa.

Arhinmäki ja hänen kaverinsa odottivat yhdessä vartijoiden kanssa, että poliisit tulivat paikalle ottamaan tiedot ylös. Arhinmäki pyytää anteeksi “typerää hölmöilyään”.

- Olipa kyllä todella hölmösti tehty minulta ja meiltä. Jotenkin itsekin olen tuudittautunut ajatukseen, että tuollaisiin harmaisiin valmiiksi maalattuihin betoniseiniin poissa ihmisten silmistä voi tehdä maalauksia.

Arhinmäki kertoo arvelleensa, ettei juhannuksena kulkisi tavarajunia, kun hänen muistinsa mukaan niitä ei aikoinaan kulkenut sunnuntaisin entiseen Sörnäisten satamaan vieneessä Pasilan junatunnelissa, joka oli suosittu graffittipaikka. Myös Arhinmäen ja hänen kaverinsa juhannusgraffitin ideana oli Pasila.

Arhinmäki on entinen vasemmistoliiton kansanedustaja ja puheenjohtaja. Hän toimi kulttuuri- ja urheiluministerinä Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa 2011-2014.

Asiasta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE