Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Arvaamaton herra presidentti Trump

Amerikan Yhdysvallat saa perjantaina 45. presidenttinsä, kun marraskuun vaalit voittanut republikaanien Donald Trump vannoo Washingtonissa virkavalansa.

Tosi-tv-tähti ja kiinteistömiljardööri Trump on pian paitsi vaikutusvaltaisin valtionpäämies myös maailman mahtavimman armeijan ylipäällikkö. Voittajan kuherruskuukausi jäi Trumpilta liki kokonaan väliin.

Yhdysvallat on vaalien jälkeen ollut niin jakautunut, että Trumpista riemuitsevien ihastus on sekoittunut tuloksesta tyrmistyneiden voihkeeseen. Asiat, mitä Trump on kampanjansa aikana ja sen jälkeen sanonut menettämättä asemiaan, ovat olleet paikoin niin käsittämättömiä, että Richard Nixonin kaatanut Watergate-skandaali olisi nykypäivään siirrettynä ollut hänelle luultavasti leppoisa päiväkävely.

Suomen kannalta Trump on presidenttinä merkittävä ennen muuta turvallisuuteen ja kaupankäyntiin liittyvistä syistä. Itämeren alueen turvallisuustilanne on Venäjän Ukraina-operaation myötä ratkaisevasti kiristynyt. Trump vaikuttaisi tekevän eroa Euroopan ja edeltäjänsä Barack Obaman pakoterintamaan.

Trumpia ja Putinia vaikuttaisi yhdistävän uuskansallismielisten populistien piiristä kumpuava ihailu.

Suomessa turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos, päähenkilöinään Vladimir Putin ja Trump, on Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn mukaan vähentänyt Nato-jäsenyyden vastustusta ja lisännyt kannastaan epävarmojen osuutta. Natoa avukseen kaipaavien on hyvä muistaa Trumpin Itä-Euroopalle ja Baltialle tarkoitettu lausunto, jossa hän antoi ymmärtää 5. artiklan toimeenpanon riippuvan sotilasliiton jäsenmaksujen suuruudesta.

Sitäkään ei kannattaisi unohtaa, että suurimman Nato-armeijan päällikkö on ainakin seuraavat neljä vuotta muurien pystyttämisestä innostunut Trump. Optimisti voisi ajatella, että Trump on kuulostanut Venäjän suhteen liennyttävältä, mikä voisi parhaimmillaan vähentää Venäjän ja lännen jännitteitä. Suhteiden paranemisen huono puoli on se, että Trumpia ja Putinia vaikuttaisi yhdistävän uuskansallismielisten populistien piiristä kumpuava ihailu.

Lisää aiheesta

Kauppapolitiikassa Yhdysvaltain suuruuden palauttamisella kampanjoinut Trump on edustanut protektionismia. Amerikkalaisista yhtiöistä uuden presidentin tuntoja on kuunnellut tähän mennessä ainakin autojätti Ford, joka perui suunnitelmansa Meksikoon kaavaillusta autotehtaasta. Oikeistopopulismi, Putin ja Trump lupaavat synkkeneviä aikoja monenkeskisen maailman ja vapaiden markkinoiden ystäville.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE