Nyt tämä kahden ihmisen välistä yhtä aikaa tiivistä ja repivää suhdetta käsittelevä teos on saanut uusintaensi-iltansa nuoren polven tanssijoiden tulkitsemana.

En osaa sanoa, eroaako Jere Jääskeläisen ja Jussi Suomalaisen tulkinta alkuperäisestä. Samoja sävyjä siinä varmasti on, koska teoksen harjoittajina ovat toimineet esityksen alkuperäiset esittäjät. Joka tapauksessa esitys on fyysisesti vahva ja äärimmäisen läsnäoleva, mutta samalla myös herkkä ja kevyesti hengittävä. Yhdessä ja erillään olon kipupisteet ja monimutkaisuus nousevat hienosti esille, mutta eivät kliseisesti. Siitä pitävät Aaltokosken koreografia ja liikekieli tiukasti huolen.

Ja mikä hienointa, aika ei ole vaikuttanut kumpaankaan. Koko kehoa käyttävä, runsaasti yksityiskohtia sisältävä ja pehmeästä sensuellisuudesta terävään kulmikkuuteen aaltomaisesti muuttuva liikekieli saa loistaa Jääskeläisen ja Suomalaisen energisesti ja herkkävireisesti tulkitsemana.

Aake Otsalan monipuolinen, hivenen jazzsävyinen musiikki luo esitykselle raamit, jotka korostavat kokonaisuutta, mutta eivät tuo itseään esille.

Stoan ensi-ilta todisti, että Together on klassikkomaineensa ansainnut ja on edelleen erittäin ajankohtainen.

SAMASSA illassa Stoassa nähtiin myös Jussi Väänäsen ensimmäinen sooloteos Pasos.

Väänänen on tehnyt yli 35-vuotisen menestyksekkään uran kilpatanssin, ja erityisesti latinalaistanssien, parissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on vähitellen siirtynyt nykytanssin pariin muu muassa Alpo Aaltokoski Companyssa.

Pasos-teoksessa Väänänen käsitteleekin niitä kilpatanssiin(kin) liittyviä maskuliinisuuden ja machokulttuurin piirteitä, jotka vuosien kulussa ovat alkaneet hiertää ja häiritä häntä. Lopullista ratkaisua tai ”vapautusta” teos ei anna, mutta uutta suuntaa kylläkin.

Esitys on nimetty sooloksi, mutta musiikin säveltäneen ja esittävän pianisti Petri Tiaisen osuus on kyllä niin vahva, että puhuisin melkein duetosta. On nautinnollista seurata Tiaisen ja Väänäsen välistä aivan upeaa yhteistyötä. Kumpikin sekä vie että seuraa toista, eikä tiivis kontakti katkea hetkeksikään.

Latinalaistansseihin kuuluu tietty, periaatteessa rajattu, liikekieli ja askelkuviot. Nämä Väänänen hallitsee suvereenisti ja se näkyy sekä positiivisesti että myös negatiivisesti. Esityksen liikekieli ei kovin paljon avaudu muihin tanssityyleihin ja välillä koreografia alkaa hivenen verran liikaa toistaa itseään. Tanssijana Väänänen on energinen, intensiivinen ja teknisesti loistava.

Pasos on myös ehdottomasti valosuunnittelija Janne Teivaisen juhlaa. Ilman hänen monipuolisesti ja näyttävästi käyttämiä valokiilojaan esitys ei olisi kokonaisuutena sitä mitä se oli.