Huumevalistusta vältellyt addiktiokuvaus Trainspotting (1996) ja lämminhenkinen nakuilu Housut pois! (1997) osoittivat moraalisaarnaajille ja totisille torvensoittajille ovea.

Ensin mainittu teki sen ohjaajasta Danny Boylesta kerralla tähden, joka on sittemmin loihtinut paitsi omia intohimoprojekteja myös monta laskelmoitua viihde-elokuvaa.

Ehkä välkky britti ei jaksa välittää puristien arvostelusta vaan on käynyt tietoisesti hankkimassa itselleen rahaa omaperäisempiin pikkufilmeihin. Pandemioita profetoineesta kauhuelokuvasta 28 päivää myöhemmin (2002) tuli iso taloudellinen menestys.

28 vuotta myöhemmin (2025) on siis sarjan myöhäinen kolmas osa. Hämmästyttävintä on se, kuinka Boyle ja kirjoittajakollega Alex Garland kehtaavat päästää käsistään näin löylynlyömää tolkuttomuutta, joka lyö korville myös edellisten osien valintoja.

TÄLLÄ kertaa vanhan vellin kauhomisen reseptiksi keksitään pieni saariyhteisö, jonka ainoa kulkureitti saastuneelle mantereelle tottelee lasku- ja nousuvesien luonnollisuutta.

Askeesimaisessa kylässä harjoitetaan perinteisiä elinkeinoja ja linnoituksen porttia vartioidaan yötä päivää, ettei raivokkaalle virukselle altistuneita verenimijöitä hyökkää saarella asuvien kimppuun.

12-vuotiaan pojankoltiaisen on silti isänsä mielestä aika oppia pirullisen maailman tavoille metsästysreissulla, jolla tähtäimessä ovat mantereen pullukkahirviöt.

Kaiken järjellisen logiikan heti hukkaavan retken aikana molemmat ovat päästä hengestään, mutta pian poika vie sinne sairaan äitinsä etsiessään pelastusta hullun tohtorin pakeilta.

Ruotsalaisen sotilas-Erikin hahmon kautta paljastuu, että saarirykelmän ulkopuolella eletään älypuhelimien ja muiden modernien vitsausten aikakautta, joten varsinainen virus on nyt vain brittien maanvaiva.

Ralph Fiennes ”kurtzmaisena” erakkotohtorina.

KEKSELIÄÄLLÄ kuvakerronnalla pinnalle noussut Boyle maustaa kauhuksi tarkoitetun mässäilyn fragmentaarisella musiikkivideokeikaroinnilla, jossa jousipyssyn nuolet lävistävät päitä hidastettuna ja elävät kuolleet säntäilevät ihmisten perässä villien skarvien liikkeessä.

Tympeä toteutus ei ole pelottava eikä ihastuttava eikä juonen käänteitä voi selittää mielekkäästi.

Ainoaksi mielenkiinnon kohteeksi muodostuu odottelu, paljastuuko kuoleman lääkäri Ilmestyskirja. Nytin (1979) seonneen eversti Kurtzin veroiseksi mielipuoleksi.

Valitettavasti Ralph Fiennesin sinänsä näyttävä kalju ilmestys avautuu ulkomuotoaan sympaattisemmaksi tolkun mieheksi ja muutenkin elokuva muuttuu toisen puoliskon aikana nyyhkytteleväksi melodraamaksi.

Suolenpätkien, veriroiskeiden ja tyhjänpäiväisten digitehosteiden rutiininomaisesta revittelystä lemuaakin vain rahastuksen katkuinen markkinasuunnittelu. Neljäs osa ilmestyy tiettävästi ensi vuonna ja rahoitusta haetaan viidennelle.

Ideat ovat jo nyt loppu.