Runoilija ja prosaisti Eeva Kilpi (s. 1928) on yli 30 teosta käsittävässä tuotannossaan nostanut esiin lukemattomia yhä ajankohtaisia – ja yhä ratkaisemattomia – ihmisenä olemisen kysymyksiä.

Hän herätti 1970-luvulla riemua ja pahennusta muun muassa suorasukaisella, seksuaalisesti aktiivisen naisen tuntoja ja kokemuksia kuvaavalla Tamara-romaanillaan. Samoja tuntoja löytyy muustakin tuotannosta pitkältä ajalta.

Kilpi on aina puhunut luonnon, eläinten ja metsän puolesta. Hänen teemojaan olivat myös rauha, feminismi, lasten oikeus kasvaa ilman henkistä ja fyysistä pakottamista, vanheneminen ja suvaitsemattomuus. Runoissaan hän puhuu usein Jumalalle.

EEVA KILPI on syntynyt Karjalan kannaksella, Hiitolassa, josta perhe lähti evakkoon 1944. Sekin painaa ja loistaa hänen runoudessaan.

“Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa”. Karjalaisuus ja karjalainen kulttuuriperintö on viime aikoina noussut uudella tavalla evakkojen jälkeläisten ja muidenkin kiinnostuksen kohteeksi.

Ei siis ihme, että nuoren polven ohjaaja Laura Mattila on tarttunut Kilven teksteihin ja ohjannut niistä Terveisin Eeva -nimisen esitysluontoisen runoillan. Mattila on aiemmin ohjannut muun muassa Otto Gabrielssonin vaikeasta isäsuhteesta Jörn Donneriin kertovan Rikkaruohon Kom-teatteriin 2023.

Terveisin Eevan on tuottanut Teatteri Avoimet Ovet, missä tunnin mittaisen esityksen voi nähdä vielä kaksi kertaa lokakuussa ja kaksi marraskuussa. Ensi-iltansa esitys sai Kajaanin Runoviikoilla heinäkuussa.

TERVEISIN EEVAN teksti koostuu kokonaan Eeva Kilven runoista. Mattila on dramatisoinut ja ohjannut niiden ympärille tilanteen, jossa kaksi muuttofirman työntekijää on pakkaamassa aikuisen Kilven kotia muuttoautoon.

Teatterin lavalla on muutama tuoli, pari pahvilaatikkoa ja keskellä iso pahvilaatikoista tehty sermi, jonka takaa paljastuu myöhemmin kanteletta soittava ja Kilven tekstejä laulava Suvi Eevi Karhu.

Miksi ja minne ollaan muuttamassa, jää auki. Tilannetta voi kuitenkin lukea yleisesti Kilven elämän muuttoina, ja se tarjoaa tilaisuuden liikkua sulavasti muistoissa ja nykypäivässä.

Muutoin asetelma tuntuu hiukan teennäiseltä, ja näyttelijöilläkin on muutaman laatikkonsa kanssa sen verran vähän luontevaa tekemistä, että puhdas kolmen tulkitsijan runoilta olisi toiminut ilman tätä kehystystäkin.

Muuttonaisia esittävät ja keskustelun omaisesti Kilven runoja lausuvat Satu Tuuli Karhu ja Ella Pyhältö. Pyhältöllä on näyttelemisen lisäksi pitkä kokemus lausuntataiteilijana. Tausta näkyy tavassa puhua runoa ja näytellä tilanteita.

Satu Tuuli Karhu löytää yllättäviä ja joskus tekstin suoran tulkinnan kanssa kiintoisasti ristiriitaisiakin sävyjä, kun taas Ella Pyhältö painottaa suoraa merkitystä ja Kilven huumoria. Hänen lausumanaan kuulemme myös Kilven opettavaisimmat viestit.

Erityyppisten rekisterien käyttö ei kuitenkaan ole ongelma, sillä myös Kilven runoissa liikutaan erilaisissa tunnelmissa ja laajalla alueella, ydinsäteilystä tienvierustan kukkaan, itsestä yhteiskuntaan. Kaikkea katsotaan kuitenkin suoraan ja tarkasti, melkein lapsenomaisesta näkökulmasta.

“Hyvä Jumala. Anna linnuille pesiä. Anna lapsille hyviä isiä ja äitejä. Anna yksinäisille vanhuksille joku joka ottaa heidät syliin.”