Tummasävyiset romaanifilmatisoinnit Nuori Adam (2003) ja Hallam Foe (2007) olivat riipiviä kertomuksia ihmismielen viistommista selviytymisratkaisuista. Etenkin beat-kirjailija Alexander Trocchin tekstiin perustuva Nuori Adam onnistui varsin hyvin.

Jopa aikuistuvan teinitähden Ashton Kutcherin kanssa Mackenzie onnistui tekemään varsin piikikkään ja skarpin elämäntapakuvauksen L.A. Gigolon (2009), joka oli hänen ensimmäinen elokuvansa Yhdysvalloissa.

Tuhti moderni western Hell or High Water (2017) on Mackenzien tätä nykyä tunnetuin elokuva. Sen jälkeen Mackenzie on työskennellyt lähinnä televisiolle.

Kyseessä on vähäeleinen, virtaviivainen suurkaupunkikuvaus, jossa yksilölliset ja yhteiskunnalliset ratkaisut kulkevat visusti yhteismitattomalla radallaan.

Ash (Riz Ahmed) on yksinäinen sielu, joka on erikoistunut ratkomaan korruptoituneiden yritysten ja heidän salaisia dokumenttejaan tallettaneiden entisten työntekijöiden välisiä pelejä omaksi hyödykseen.

Anonyymissä bisneksessään hän käyttää kuulovammaisille yleisesti tarkoitettua puhelintekstipalvelua. Ashin käyttämälle tekniikalle on ominaista myös se, ettei siitä jää mitään jälkeä.

Miehen uusin asiakas on lääkefirman salattuja tietoja hallussaan pitävä Sarah (Lily James), joka pelkää entisen työnantajansa vakoojien varjostavan häntä kaikkialla. Näin näyttää tapahtuvankin.

Sympaattinen Sarah alkaa herättää yksinäisessä Ashissa muutakin kuin pelkkää ammatillista mielenkiintoa, vaikka heidän kommunikaationsa keskittyy Sarahin alati uhkaavammaksi käyvään tilanteeseen.

Riz Ahmedin on Ash.

Justin Piaseckin käsikirjoitus ei lähde journalistisesti tonkimaan suuryritysten kyseenalaista toimintaa.

Sen sijaan keskiössä on yhteiskunnallisesti merkittävien salaisuuksien luoma eksistentiaalinen todellisuus, jossa yhteisistä merkityksistä vieraantuneet yksilöt toimivat omalla ammatillisella logiikallaan, näennäisiksi jäävien ihanteidensa varassa.

Sovittelijan viileässä, urbaanissa kaupunkikuvassa ja pinkovassa rytmityksessä on selviä vaikutteita William Friedkinin klassikosta Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985).

Taitavan säästeliäästi Mackenzie käyttää hieman marginaalisempaa popmusiikkia elokuvansa tyylivalikoimassa.

SOVITTELIJA ei ole niin kyynisesti paistatteleva elokuva kuin miltä se saattaa kuulostaa. Se on pieni, toimiva, tarpeettoman väkivallan taitavasti väistävä elokuva, joka varmaan jättää suht tyydyttävän fiiliksen, jos valitsee sokkona elokuvan tarjonnasta.

Turhia toimintatehoja on hieman mukana, mutta pääpiirteissään yleisilme on uskottava. Se pitää Mackenzien edelleen kiinnostavana ohjaajana, joka saattaa vielä joskus säväyttää kunnolla.

Ja vaikkei niin koskaan tapahtuisikaan, ei Mackenzie toistaiseksi mitään rimanalitustakaan ole tehnyt. Jotain kytee koko ajan ilmassa, mutta tiivistyykö se vielä mestariteokseksi, jää nähtäväksi.