On ollut viime vuosina tapana, että kun merkittävästä historiallisesta tapahtumasta tulee tasavuosia, ilmestyy rypäs aihetta käsittelevää tietokirjallisuutta.

Ville Jalovaara

Vuoden 1918 sisällissotamme kohdalla satavuotismuistovuosi 2018 oli tällainen ajankohta, jolloin monta aihetta käsittelevää teosta ilmestyi.

On hyvä, että sisällissodan kaltaista kansakunnan historian kannalta traagisella tavalla merkittävää tapahtumaa käsitellään kuitenkin muutenkin kuin tasavuosina.

Tästä hyvä esimerkki on tänä syksynä julkaistu Hannu Takalan uutuusteos, jonka aihe on sisällissota Karjalankannaksella.

Takala tarkastelee myös, miten Kannaksen tapahtumat vaikuttivat muuhun Suomeen. Ennen viimeisintä koronan ja Ukrainan sodan myötä tapahtunutta itärajamme sulkeutumista Turun yliopiston arkeologian dosentti Takala on tehnyt laajaa maastotutkimusta Kannaksella sisällissodan taistelupaikoilla ja vieraillut myös venäläisissä arkistoissa.

Takalan teoksesta ilmenee, että Kannaksen tapahtumat olivat merkittävä liikkeelle laittaja sisällissodassa, sillä Kannaksella yhteenotot alkoivat viikkoa aiemmin kuin muualla.

Vuoden 1918 sodan historiaa käsiteltäessä on yleensä korostettu tapahtumia Pohjanmaalla ja Helsingissä, mutta jätetty itäraja vähemmälle huomiolle. On myös unohdettu, että Kannaksella sodassa kuoli enemmän ihmisiä kuin muualla.

Tämä ja muutamat vastaavat hirvittävät veriteot toimivat verukkeina voittajien julmuuteen punaisten tappion hetkellä.

TAKALA tarkastelee teoksessaan, miten sisällissota alkoi Kannaksella ja mikä rooli venäläisillä sotilailla tässä oli.

Tämä oli looginen tutkimuskysymys, sillä lokakuun 1917 vallankumouksen keskeiset tapahtumat sijoittuivat suurkaupunki Pietariin, jonka esikaupungit olivat Suomen rajan tuntumassa Kannaksella.

Hypoteesi osoittautuu tutkimuksessa oikeaksi. Sota alkoi Kannaksella ilman, että sitä kukaan julisti. Rajan Suomen puolelle jääneillä venäläisillä sotilailla oli oletettua merkittävämpi osa konfliktia eskaloineissa väkivallanteoissa Viipurissa ja sen ympäristössä.

Takala pystyy myös osoittamaan, että venäläisillä oli iso rooli Kannaksella punakaartin neuvonantajina ja he ottivat myös osaa taisteluihin Suomen valkoisia joukkoja vastaan.

Pari päivää ennen kuin valkoiset valtasivat Viipurin juopunut punakaartilaisjoukko surmasi kaupungin lääninvankilassa kolmekymmentä pidätettyä valkoista.

Tämä ja muutamat vastaavat hirvittävät veriteot toimivat verukkeina voittajien julmuuteen punaisten tappion hetkellä. Viipurin valtauksen jälkeen linnoituksen valleilla teloitettiin yli kaksisataa etupäässä venäläistä siviiliä.

Sodan loputtua Kannaksen venäläinen siviiliväestö sai maksaa hengellään venäläisiä vastaan nousseen vihan. Keskeinen syy siviilien surmaamiseen oli Viipurin alueelle muualta Suomesta saapuneet valkoiset joukot, joilta puuttui käsitys Kannaksen monikulttuurisesta luonteesta.

Samankaltaisia äärimmäisyysihmisiä oli myös voittajien puolella.

KARJALANKANNAKSEN tapahtumien ohella Hannu Takalan kirja sisältää myös laajempaa pohdintaa vuoden 1918 sodan syistä ja seurauksista.

Teoksensa johtopäätösluvussa Takala korostaa, että sisällissodan ja sen aikaisten kuolemien oikeat vastuulliset olivat tietyt radikaalit henkilöt, joita hän kutsuu oman aikansa anarkisteiksi.

He kiihottivat työväenliikkeen ja punakaartit lähtemään aseelliseen vallankumousyritykseen.

Samankaltaisia äärimmäisyysihmisiä oli myös voittajien puolella. Heidän pidäkkeetön toimintansa sodan lopussa johti suuriin kansakunnan vuosikymmeniksi traumatisoineisiin valtaviin teloituksiin.

Siinä toivossa, että vastakkainasettelun vaarat muistettaisiin ja niistä opittaisiin, on äärimmäisen tärkeää, että Suomen sisällissotaa tutkitaan yhä uudestaan ja siitä julkaistaan uusia teoksia muistutuksena tästä Suomen historian synkimmästä luvusta.