Porttiteatteri on vankilasta vapautuvien, rikostaustaisten ja ammattitaiteilijoiden yhteisöteatteri. Sen esityksissä maailmaa tarkastellaan vankilan ja vapauden nivelkohdassa olevien silmin.

Porttiteatteri sai alkunsa Kansallisteatterissa vuonna 2015 toteutetusta Vapauden kauhu -projektista. Tämän jälkeen se on toiminut itsenäisesti Helsingissä.

Dokumentaarinen Myötätunto on syntynyt siinä esiintyvien kokemuksista. Entiset ja vapautumassa olevat vangit ovat kirjoittaneet monologeja ja laulujen sanoituksia ammattilaisten ohjauksessa.

Henkilökohtaiset tarinat avaavat ikkunan näiden ihmisten elämään ja arkeen. Ikkunasta he katselevat usein konkreettisestikin; toisaalta suljettuina sisään, toisaalta katsomassa ulos, näkemässä muiden elämää, tulevaisuuden ja poispääsyn.

Teatteri on tärkeä portti maailmaan, koska se sallii leikkimisen.

NINU LINDFORSIN maanläheiset koreografiat liikuttavat ihmisiä luontevasti sekä joukkona että yksilöinä.

Sanna Salmenkallion säveltämät ja esiintyjien itse koskettavasti sanoittamat ja esittämät laulut kantavat tunteita silloinkin, kun niistä on mahdotonta keskustella.

Loppupuolen bänditarina ja Hurriganes-klassikko My Only One sai ensi-iltayleisön laulamaan mukana.

Omapohjan tumma tila on paljas, vain valot rajaavat paikkoja ja tilanteita. Lattialla istuu miehiä.

Heidän edessään on pieniä kiviä, joita he esityksen aikana asettelevat kuvioksi tai keräilevät taskuihinsa – kuin elämänsä palasia, hyviä ja vähemmän hyviä muistoja.

Kun lapsena oli huolissaan hiekkalaatikolla leikkivistä pikkuisista, joiden vieressä kaljahirviöt litkivät liemiään ja näki, kuinka poliisit kaarsivat pihaan ja kohta soittivatkin oman kodin ovikelloa, perhehuoneessa tavatun vastasyntyneen tuomasta turvan tunteesta, kaukaisen kotimaan meren tuoksusta, maatuska-nukesta mummon kotona ja sen sisällä asuvasta ydinmummosta.

4-vuotias karkasi suutuspäissään kotoa, mutta sääli äitiään niin paljon, että palasi ulko-ovelta kotiin.

Lempeät muistot vaihtuvat kuviin yksinäisyydestä ja kovuuden vaatimuksista, kuinka paperiseksi se tekee sisältä.

Tai siitä, kuinka lapsesta asti älykkyystesteissä erinomaiset tulokset saanut ja jatkuvasta telkien taakse joutunut ei lopulta adhd-diagnoosin saatuaan päässyt hoitoon, koska oli liian vanha.

Ja auttajatkin saattavat ärsyttää erinomaisuudellaan: olenko heille vain keino vahvistaa omahyväisyyttään.

Esityksessä ei kerrota, miksi kukin on vankilaan joutunut. Muistoista huolimatta tarkoitus on katsoa eteenpäin ja ihmistä ihmisenä. Empatia voi olla sanana vieras ja ärsyttävä terapiatermi.

Nuori nainen tavoittaa kuitenkin sen voiman, kun saa puhua myötätunnosta – itseä ja muita kohtaan.