Teos on saanut myös nykyajasta paljon puhuvan vastaanoton: kristillinen oikeisto hyväksyy, tutkijakunta paheksuu.

Ainakin Suomessa elokuvaa levitetään ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Komarnickin yllättävällä saatepuheella.

BONHOEFFERIN (2024) nimihenkilö elää perherakkauden täyttämän unelmalapsuuden maaseudulla, kunnes veli kaatuu ensimmäisessä maailmansodassa.

Maailmalta palaa kotimaahan moraalisesti ehdoton ja eettisesti valveutunut pappi, joka käy ensin sanan säilällä kirkkonsa konformisteja ja maan kansallissosialisteja vastaan.

Kun sota jälleen syttyy, idealistin ihanteet karisevat väkivaltaista vastarintaa oikeuttavien julistusten tieltä.

DRAMATURGISESTI ponnetonta juonta koetetaan elävöittää keskinkertaisten näyttelijöiden puisevilla saarnoilla, totisilla heristelyillä ja lapsenuskoisilla nyyhkyttelyillä.

Monista natsifilmeistä poiketen elokuvan syyttävä sormi kohdistuu ennen kaikkea instituutioiden sisäisiin pyrkyreihin, jotka ovat valmiita sokaistumaan verenhimoisten vallanpitäjien lakeijoiksi.

Tekijät eivät silti jaksa havainnoida lainkaan niitä syitä, jotka johtivat öykkärien valtaannousuun.

Kuin tahtomattaan teos tuntuu silti todistavan saksalaiset moukkamaisiksi laumasieluiksi, jotka matelevat diktaattorien edessä.

Dietrich Bonhoefferin kaltaisille hengen taistelijoille jää matkassa vain oikeamielisen marttyyrin osa.

MIKÄLI Todd Komarnicki halusi kiristää salaliittotarinastaan myös Operaatio Valkyrian (2008) kaltaisen muodikkaan jännärin, epäonnistuu ohjaaja pahanpäiväisesti.

Jännittävimmäksi tarkoitettuun kohtaukseen itse valtakunnankansleri marssii kuin Mel Brooksin parodiasta.

Tahmaisella televisiotuotannon sujuvuudella etenevä elämäkerta viis veisaa historiallisesta tarkkuudesta tai edes kohteidensa muotokuvista.