– Työväenluokka kuulostaa aika menneeltä ajalta. Eipä mediassakaan enää tätä sanaa käytetä. Nyt olemme kaikki ennemmin keskiluokkaa, se kuulostaa jotenkin hienommalta, Arto Reinikainen pohtii.

Reinikaisen mielestä työväenluokkaan liittyvät määrittelyt ovat jo historiaa. Palkka tai työtehtävä ei enää kerro yhteiskunnallisesta asemasta.

– Perinteisten teollisuustyöpaikkojen määrä on vähentynyt ja työelämän nopeasti edennyt murros koskee monia muitakin aloja. Miten esimerkiksi ke­vyt­yrittäjät tai pätkätyöläiset näkevät asemansa työelämässä, Reinikainen pohtii.

– Monella ehkä menee niin hyvin, että perinteistä työväenluokkaisuutta ei enää koeta tarpeelliseksi – kunnes ongelmat osuvat omalle kohdalle.

MIKÄ TAI kuka on enää työväenluokkaa, kun moni niin sanottu duunari tienaa enemmän kuin yliopistotutkija. Tai kun moni erikoisosaaja kokee työn statuksen hävinneen loputtomien yhteistoimintaneuvottelujen myötä.

Politiikantutkija Johanna Vuorelma sanoo suomalaisista palkansaajista valtaosan nykyään pitävän itseään keskiluokkaisena, ei työläisenä. Keskiluokkaisuus koetaan mielekkääksi ja turvalliseksi tässä ajassa. Vuorelma pitää pohjoismaisena erikoispiirteenä, että myös eliittiin kuuluvat ajattelevat olevansa keskiluokkaa.

Työväenluokka oli samaistumisen kohteena merkittävä vielä 1990-luvulla, mutta sen jälkeen keskiluokkaistuminen on edennyt nopeasti. Työväenluokan perinteiset tunnusmerkit kuten ammatti tai koulutus eivät enää välttämättä kerro yhteiskunnallisesta asemasta tai tulotasosta.

– Hyväosaisena asiantuntijana itseään pitävälle väitelleelle tohtorille voi tulla yllätyksenä, että 12 vuoden tutkijanuran jälkeen palkka voi olla huonompi kuin putkiasentajalla, Helsingin yliopistossa tutkijana työskentelevä Johanna Vuorelma kertoo.

Vuorelma uskoo, että etenkin nuorempien ikäluokkien voi olla vaikea ymmärtää, mikä työväenluokka on – tai on ollut.

Työväenluokan kuvasto kuuluukin osin kylmän sodan ajan polarisoituneeseen maailmaan, jossa ihmisten piti valita mille puolelle kuului. Kaikki oli selkeää, niin jakolinjat, identiteetit ja se, missä osuuskaupassa sai tai ei saanut käydä.

– Tuolloin puoluekanta siirtyi usein vanhemmilta lapsille ja jo varhaisessa iässä sosiaalistuttiin tiettyihin identiteetteihin kuten ammattiyhdistysliikkeeseen. Nykyään ammatti tai sosiaalinen tausta eivät enää samalla tavalla kuvaa poliittisia jakolinjoja.

Vuorelma pitää huolestuttavana kehitystä, jossa niin puolueiden, ammattiyhdistysten kuin myös muiden toimijoiden jäsenmäärät laskevat. Monissa tutkimuksissa, muun muassa Yhdysvalloissa, on todettu, että ihmisten sosiaalinen ja poliittinen luottamus heikkenevät yhdistystoiminnan hiipuessa.

– Työväenliike oli pitkään tärkeä väylä ihmisen identiteetin rakentumisessa. Nyt yhteiskunnallinen, nuoria kiinnostava keskustelu käydään somessa, missä erilaisia areenoita on loputtomasti. Siellä sosiaalisen ja poliittisen luottamuksen rakentaminen on vaikeaa.

HANNU JOUHKI kirjoitti 15 vuotta sitten kirjan Demari ajaa Bemarilla: punakoneen viritysopas. Nyt A-klinikkasäätiön toimitusjohtajana toimiva, aiemmin muun muassa SAK:n kasvu- ja vaikuttaminen osaston johtajana työskennellyt Jouhki kritisoi kirjassaan SDP:n ja työväenliikkeen tilaa.

Jouhkin mielestä vuoden 2010 SDP ja ay-liike olivat unohtaneet koulutetun ja hyvin toimeentulevan keskiluokan. Hän näki, että SDP oli suurelta osin leimautunut edunsaajien puolueeksi. Nousu nykyajan työväenliikkeeksi edellytti Jouhkin mielestä omilla tuloillaan elävän keskiluokan nostamista yhdeksi kohderyhmäksi.

Hannu Jouhki, onko SDP, tai laajemmin koko työväenliike, muuttunut siihen suuntaan kuin kirjassasi 15 vuotta sitten toivoit?

– Valitettavasti tänään, vuonna 2025, painitaan edelleen samojen ongelmien kanssa. Puolueessa ei ole nähty, kuinka proletarisointi on edennyt niin asiantuntija- kuin johtamistyössäkin. Nämä ihmiset ovat osa työväenluokkaa, joka pitää talouden pyörät pyörimässä ja yhteiskunnan kasassa, Hannu Jouhki sanoo.

JOHANNA VUORELMA pohtii, mitä voisivat olla tämän päivän todellisia työ­väenluokkaisia näkemyksiä, kun yhteiskunnassa korostuu yksilökeskeisyys ja etenkin oikeiston vaalima oman uurastuksen merkitys.

– Edelleen elää ajatus, että lattea lipittävä kalliolainen ei ymmärrä mitään työväen asioista. Samalla moni elämässä pitkälle edennyt vetoaa omiin vaatimattomiin lähtökohtiinsa ja kovan työn eetokseen. Etenkin poliittisessa retoriikassa helposti unohdetaan, että monen kohdalla hyvinvointiyhteiskunta on merkittävästi auttanut etenemisessä.

Vuorelman mielestä oikeisto on osannut hyödyntää yhteiskunnallista muutosta ja onnistunut houkuttelemaan aiemmin työväenluokkaan identifioituneita ihmisiä kannattajikseen. Hän painottaa, että puoluekentän oikealla laidalla ei kuitenkaan hyödynnetä työ­väenluokkaista perinteistä kuvastoa.

– Oikeisto, etenkin perussuomalaiset, on osannut rakentaa vastakkainasettelua meille tutun stereotypian ja nykyisen todellisuuden välille, Vuorelma sanoo.

– Vasemmalla taas on aika vähän yritetty ammentaa työväenluokkaisuudesta. Ehkä siellä pelätään, että tämä karkottaisi osan äänestäjistä. Varovaisuus voi olla myös ongelma, jos ei uskalleta haastaa talouspolitiikan isoja linjoja ja tarjota omaa uskottavaa vaihtoehtoa.

ENEMMISTÖ SUOMALAISISTA on jo pitkään ollut poliittisesti oikealle kallellaan, mutta ero ei ole merkittävä. Johanna Vuorelmakaan ei puhuisi vasemmiston kriisistä – päinvastoin.

– Työväenliikkeen identiteetin hiipuminen ei ole näkynyt vasemmiston vaalimenestyksessä. Demarit on nyt ykkönen kannatusmittauksissa ja historiallisen oikeistolainen hallitus on poikkeuksellisen epäsuosittu.

Vuorelma ei näe, että Suomessa vasemmiston äänestämisestä olisi tulossa marginaalinen ilmiö.

Vaikka poliittinen jako oikeistoon ja vasemmistoon on hämärtynyt, suhtautuminen tulonsiirtoihin jakaa edelleen puolueita.

Vuorelma näkeekin tulonsiirrot edelleen olennaisena osana vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Oikeisto puolestaan haluaa heikentää niitä ja korostaa ihmisen omaa vastuuta. Vuorelma itse uskoo, että hyvinvointivaltion idea pysyy vahvana, vaikka perinteinen tulonsiirtoyhteiskunta ei enää puhuttelisi suuria joukkoja.

Hän pohtii, mikä suhde duunariammatissa olevalla – jolle työn eetos on olennainen – on tulonsiirtoihin. Suhtaudutaanko niihin solidaarisuudella, osana yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta? Vai pidetäänkö niitä oikeiston näkemyksen mukaisesti valtion kustannuksella elämisenä?

– Tämä on mielestäni se olennainen kysymys, johon vasemmisto ei oikein ole osannut tarjota vastausta. Etenkin, kun taantumassa tai muuten vaikeina aikoina näkemykset muiden kustannuksella elämisestä vahvistuvat.

PERINTEISET TYÖVÄENPUOLUEET ovat osin epäonnistuneet työelämän murrokseen vastaamisessa, Arto Reinikainen sanoo. Hän sanoo etenkin kokoomuksen ”ketterästi” hyödyntäneen tilannetta.

– Kokoomus on tullut samoille apajille työväenpuolueena ja tarjosi aikanaan muun muassa työväen presidenttiä. Aika hienosti puolue on onnistunut tavoitteidensa markkinoinnissa. SDP ja vasemmistoliitto jäivät vähän jalkoihin. Ne eivät osanneet iskeä samalla lailla ja vastata siihen mitä kokoomus yhteistyössä EK:n kanssa on tuonut vähän väkivalloin työmarkkinakentälle.

Hän sanoo perinteisen vasemmiston keskittyneen ehkä liikaa huono-osaisten asioihin.

– Toki kaikki työssäkäyvätkään eivät pärjää omillaan, mutta jos ajattelee vaikka tätä omaa alaani, niin emme me tarvitse yhteiskunnan tukea. Tavallaan meidät on unohdettu, kun vaalilupaukset eivät kohdistu omalla palkalla pärjääviin.

Reinikainen muistuttaa, että kokoomuksen ja perussuomalaisten työväenhenkistä vaalipuhetta kuunnellessa pitää muistaa isompi kokonaisuus. Hänen mielestään tämä hallituskausi on tarjonnut tavalliselle kansalaiselle aika vähän hyvää.

– Esimerkiksi perussuomalaisia äänestävälle ratkaiseva tekijä voi olla maahanmuutto. Maahanmuuttokriittisyyden kokonaishinta voi selvitä vasta myöhemmin. Onko tässä sitten taas mukana itsekeskeisyyttä, jos on valmis hyväksymään puolueen ajamat heikennykset niin pitkään kun ne eivät koske itseä.

– KYLLÄ TYÖVÄENLUOKKA ja etenkin työväenidentiteetti on edelleen voimissaan, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi sanoo.

Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Palvelualojen ammattiliiton Pohjois-Suomen aluepäällikkönä, missä duunariarki tuli tutuksi.

Näkkäläjärvi myöntää, että perinteisissä palkansaaja-ammateissa on tapahtunut eräänlainen keskiluokkaistuminen. Ja se on Näkkäläjärven mukaan ollut myös työväenliikkeen tavoite.

– Mielestäni tämä on yksi hienoimpia työväenliikkeen, mukaan lukien SDP, saavutuksia.

– Työväenliike on mahdollistanut sosiaalisen nousun myös ammateissa, joissa ei vaadita korkeaa koulutusta. Mutta viime vuosina on tullut myös takapakkia. Monessa länsimaassa luokkayhteiskunta on vahvistunut, kun varallisuus keskittyy ja varallisuuserot kasvavat, Näkkäläjärvi muistuttaa.

Hän ei näe, että työväenliike olisi työntekijöiden puolustajana tehnyt itsensä turhaksi – päinvastoin. Hän sanoo nykyisen hallituksen monin tavoin heikentäneen työntekijöiden asemaa ja ammattiyhdistysliikkeen toimintamahdollisuuksia.

Hallituksen toimet näkyvät myös SDP:n kannattajakunnassa. SDP on noussut pitkästä aikaa työtekijäväestössä suosituimmaksi puolueeksi ohi perussuomalaisten.

– Itse näen, että työväenliikkeelle on kysyntää enemmän kuin moneen vuoteen. Tarvitsemme vahvoja poliittisia toimijoita ja työväenliikettä, jotta voimme puolustaa työntekijöiden oikeuksia ja vastustaa hallituksen tekemiä heikennyksiä. Tätä SDP on tällä vaalikaudella ajanut.

Näkkäläjärvi ei myöskään jaa näkemystä, että SDP ei enää tavoittaisi tavallisia palkansaajia tai ei ymmärtäisi näille tärkeitä arjen kysymyksiä. Hän uskoo tällaisen näkemyksen osin syntyneen työelämän nopeasti edenneestä rakennemuutoksesta, joka on hävittänyt työpaikkoja etenkin teollisuudesta.

– Hyvin ymmärrän muutoksen aiheuttaman kipuilun. Siinä moni kysyy, kukas meitä nyt puolustaa. Tässä tilanteessa osa on siirtynyt laitaoikeiston kannattajaksi.

Näkkäläjärvi myöntää, että palkkatyössä olevan näkökulmasta osa SDP:n ajamista asioista voi antaa vaikutelman edunsaajapuolueesta. Hän muistuttaa, että puolueella on laaja kannattajakunta opiskelijoista ja eläkeläisistä palkansaajiin.

– Jatkossakin SDP on sellaisten puolella, jotka elättävät itsensä omalla työllään. Tämä painotus näkyy myös kunta- ja aluevaaleissa. Puolustamme voimakkaasti julkisia palveluita, hoitoon pääsyä ja oppimista. Jos nämä palvelut toimivat, yhä useammalla on mahdollisuus elää hyvää elämää ja tehdä sosiaalista nousua.

HANNU JOUHKI pitää tärkeänä, että SDP nostaa esille tuensaajien ja heikoimmassa asemassa olevien asioita. Tämä ei hänen mielestään kuitenkaan riittävästi puhuttele työssäkäyvää keskiluokkaa. Hän toteaakin SDP:n osin jääneen oman ”köyhyyspropagandansa” vangiksi.

– Jos halutaan olla oikea työväenlii­­ke, niin pitäisi puhutella työssäkäyvien isoa ryhmää. Vaikka ihminen joutuisi välillä elämään yhteiskunnan tuilla, niin ei hän halua identifioitua uhriksi, vaan ennemmin sellaiseksi, joka saa hommansa hoidettua ja ehkä vielä autettua muita.

Jouhki sanoo työelämän myllerryksen muuttaneen koulutetumpienkin työntekijöiden asenteita myönteisemmiksi työväenliikkeelle. Hieman samanlainen kehitys on tapahtunut Britanniassakin, jossa Keir Starmerin johtamasta työväenpuolueesta on tullut keskiluokalle kelpaava vasemmistopuolue.

Hän uskoo, että jos SDP olisi aikanaan vahvistanut kannattajakuntaansa keskustaoikeiston suuntaan, olisi moni nyt kokoomuksen äänestäjäksi lipunut ennemmin äänestänyt ”suhteellisen vastuullista” politiikkaa tekevää SDP:tä.

– Kyllä kokoomuksen äänestäjissä on edelleen monia, jotka ymmärtävät vasemmistolaisen yhteisvastuun idean, mutta he eivät ole kokeneet, että SDP puhuttelisi heitä.

Jouhki uskookin, että työväenliikkeen, ja etenkin SDP:n, agendasta löytyy paljon yhtymäkohtia myös keskiluokalle tärkeisiin asioihin.

– Kyllä kaikkia kiinnostaa miten sosiaaliturva tai peruspalvelut hoidetaan. Jos vaikka asiantuntija- ja toimistotyössä oleva porukka turhautuu siihen, että omat vanhemmat eivät saa terveydenhoitopalveluja, aika monikin voisi siinä tilanteessa ajatella äänestävänsä SDP:tä.

Jouhki varoittaa turhien ideologisten ristiriitojen rakentamisesta esimerkiksi varallisuudessa tai talouspolitiikassa.

– Kyllä moni markkinatalouden kannattaja kannattaa vaikkapa myös perintöveroa.

JOUHKI MAALAA synkkää kuvaa nykypäivän työelämästä, jossa suurin osa työntekijöistä, alustatalouden läheteistä aina hyväpalkkaisiin erikoisosaajiin, on markkinaliberalismin armoilla.

Hän sanoo työelämän muuttuneen nopeammin huonompaan suuntaan kuin hän osasi arvioida 15 vuotta sitten. Tästä huolimatta useimmilla aloissa työntekijöiden järjestäytymisaste koko ajan heikkenee.

– Loputtomissa muutosneuvotteluissa ihmiset ovat viimeistään huomanneet, että asiantuntija- tai päällikköasemaan joskus liittyneellä statuksella ei ole tässä päivässä enää mitään arvoa. Voisi ajatella, että tämä herättelisi työväenidentiteettiä ja halua vaalia omia etuja.

Kollektiiviset edunvalvontajärjestelmät eivät Jouhkin mukaan kuitenkaan vetoa ihmisiin, vaikka kilpailuyhteiskunta on ottamassa meistä niskalenkkiä. Moni kokee, että kaikki pitää hoitaa itse ja työelämässä jokainen on oman onnensa varassa.

Jouhki sanoo ”raadollisen kapitalismin” johtaneen siihen, että moni kokee työelämän epäreiluksi ja epätoivoiseksi.

– Säällinen ja toivorikas yhteiskunta rakentuu yksilöistä, jotka luottavat omiin mahdollisuuksiinsa ja toisiinsa. Työväenliikkeen on tehtävä politiikkaa, joka tukee samanaikaisesti yksilön kehittymistä ja yhteistä merkitystä. On uskallettava määritellä, mitkä ovat yksilön vapauden ja vastuun rajat ja keskustella myös ihmisen velvollisuuksista yhteisönsä jäsenenä.