Viime vuosina on uutisoitu erikoisesta ilmiöstä maailmamme merillä: miekkavalaat ovat iskeneet toistuvasti ihmisten veneisiin. Osa on onnistuttu upottamaankin. Syytä mystiseen ilmiöön ei kuitenkaan tunneta.

Onko kyse sattumasta, vaistonvaraisen eläimen erehdyksestä, vai voiko kyseessä olla kenties jotain vihamielisempää, luonnon kosto tai jopa sodan julistus?

Ihmisen ja luonnon suhteeseen sekä kostoon pureutuu myös Teatteri Avoimien Ovien Olga Tokarczukin romaanista näyttämölle siirretty Aja aurasi vainajain luitten yli.

Aja aurasi vainajain luitten yli on kertomus syrjässä asuvasta, eläköityneestä opettajasta Janinasta, jonka koirat katoavat ja naapuri kuolee yllättäen. Koko puolalaisen pikkukylän valtaa kauhu, kun ruumiita alkaa pian tulla lisää.

Poliisitutkintaan vähitellen sotkeutuva Janina näkee murhissa erikoisia linkkejä ympäristöön.

Onko vihdoin koittanut aika, kun luonto iskee takaisin?

TOKARCZUKIN ekotrilleri ja hieno teksti on saanut, aihepiiristään huolimatta, lämpöisen näyttämöversioinnin Avoimissa Ovissa. Kyseessä on Suomen kantaesitys. Alkuperäinen, Emilia Sadowskan dramatisointi ja ohjaus nähtiin Poznánin puolalaisessa teatterissa vuonna 2010.

Suomenkielisen näyttämöllepanon mahdollisti Suomen Kulttuurirahaston perustama Maailma näyttämölle -apuraha. Nimensä mukaisesti rahoituksella pyritään tukemaan kansainvälisten teoksien suomentamista ja ruotsintamista kotimaisille näyttämöille.

Tuki on mahdollistanut jo monien kiinnostavien tekstien tuomisen teattereihimme: esimerkiksi norjalaisen Arne Lygren menestysnäytelmän Ilon aika, joka nähtiin Helsingin Kaupunginteatterissa viime syksynä, ja vuosi sitten Suomen Kansallisteatterissa maailman ensi- iltansa saaneen Basim Kaharin Appelsiinit-teoksen, joka on ensimmäinen Kansallisteatterissa esitetty, arabiasta käännetty näytelmä.

Aja aurasi vainajain luitten yli on toteutettu yhteistuotantona tamperelaisen Teatteri Telakan kanssa. Ohjauksesta vastaa Avoimien Ovien Hanna Kirjavainen, jonka luotsaama teatteri toimii viimeistä syksyään Erottajalla sijaitsevissa tiloissa. Vuodenvaihteessa on määrä muuttaa Kansallisteatterin naapuriin, Omapohjaan.

Marja Myllylä on mustaa huumoria tihkuvan murhamysteerin näkökulmahenkilö Janina, joka tuntuu olevan läheisempi ympäröivän vuoristoluonnon kuin kylän metsästystä ihannoivien ihmisten kanssa.

Miksi murhasta puhutaan aina vain ihmisen kohdalla? Missä on villisian oikeusturva? Koiriaankin Janina kutsuu tyttärikseen.

Pesäeroa hartaan katolilaiseen kyläyhteisöön kasvattaa entisestään Janinan kiinnostus astrologiaan, mikä takaa yhteisössä kylähullun leiman.

Myllylä tekee varman näyttelijäsuorituksen omapäisesti murhia tutkivana erakkona ja kantaa kokonaisuutta vakaasti harteillaan.

Myllylä nähdään esityksessä sekä tapahtumien keskipisteessä että niistä etäämmällä kertojana, joka puhuu yleisölle kuin omalle päiväkirjalleen. Ville Sandqvist tekee toisen näytelmän suuremmista rooleista Janinan naapurina ja ystävänä.

Marja Myllylä tekee varman näyttelijäsuorituksen.

KAHDEN ammattilaisen rinnalla nähdään liuta harrastajanäyttelijöitä. Ryhmä herättää Janinaa piirittävän kyläyhteisön, niin ihmiset kuin eläimetkin, sympaattisella tavalla eloon.

Yhteistyössä on läsnä veikeän, teatterillisen leikin tuntu. Ia Ensterän runsas pukusuunnittelu on tässä suhteessa kuin piste iin päälle.

Ensterän lavastamaa näyttämökuvaa raamittaa yksinkertainen, puinen säleikkö, jonka takaiselle valkokankaalle heijastuu niin vuodenajat kuin Janinan murhien myötävaikutuksesta horjuvan mielen pyörteet.

Esityskokonaisuutena Aja aurasi vainajain luitten yli luisuu liian pitkäksi, mikä tylsyttää harmillisesti Tokarczukin terävää tekstiä ja kampittaa esityksen juonellista rakennetta.

Aja aurasi vainajain luitten yli tulee julistaneeksi ekokritiikkinsä lisäksi myös yhteiskuntamme vanhemman väestön näkyvyyden ja elämänkokemuksen arvostamisen puolesta. Esitystä katsoessani huomaan miettiväni, minkä ikäisiä ja minkälaisia kehoja olemme tottuneet näkemään näyttämöillä.

Esitys asettuu näin osaksi taiteen kentällä käytävää representaatiokeskustelua.