Monia tutkimuksia siihen liittyvistä teemoista ja keskeisistä henkilöistä on julkaistu, mutta nyt ilmestynyt Pekka Valtosen teos kertoo olevansa ensimmäinen kokonaiskatsaus vuosien 1918-1939 historiasta.

Valtonen on tunnettu ja palkittu tietokirjailija.

Verinen vuoden 1918 sisällissota jätti jälkeensä jakautuneen ja rikkinäisen kansakunnan. Synkkien muistojen ohella 1920-luvun alku oli myös nuoren tasavallan omien valtiollisten instituutioiden pystyttämisen aikaa.

Keskeistä Suomen eheytymiselle sisällissodasta oli Valtosen mukaan se, että ensin poliittisen keskustan puolueet, jotka tuolloin tarkoittivat edistyspuoluetta ja maalaisliittoa, löysivät toisensa kansanvallan puolustajina.

Vuonna 1937 nämä puolueet olivat valmiit hallitusyhteistyöhön SDP:n kanssa.

VAIKKA lapuanliike syntyi Pohjanmaalla Maalaisliiton sydänmailla, Suomen demokratian selviytymisen kannalta oli merkittävää, että Maalaisliitto otti äärioikeistoon jyrkän kielteisen asenteen.

Edistyspuolueella oli sotienvälisenä aikana kokoaan suurempi merkitys. Puolue oli mukana peräti viidessätoista hallituksessa. Kuudesti sen parista tuli pääministeri.

Äänestäjät tosin eivät sovittelusta palkinneet. Vuoden 1939 vaaleissa Edistys sai enää kuusi kansanedustajaa.

SDP:n nousuun hallituspuolueeksi ennen talvisotaa vaikutti Valtosen mukaan keskeisesti Väinö Tannerin persoona. Se, että hän oli suuren Elanto-konsernin toimitusjohtaja, hälvensi porvaripuolella pelkoja SDP:tä kohtaan.

Keskeinen osa Suomen poliittisen kentän rauhoittumista 1930-luvun lopussa oli myös kokoomuksen maltillistuminen 1930-luvun alussa J. K. Paasikiven johdolla.

VALTOSEN kirjassa korostuu, että sotienvälisen ajan niinkin merkittävän kansan yhdentymisen kannalta keskeistä oli elintason nousu.

Suomen bruttokansantuote kasvoi ensimmäisen maailmansodan päättymisestä vuoteen 1938 tultaessa samalle suhteelliselle tasolle väkimäärään nähden Ranskan kaltaisten valtioiden kanssa.

Keskeistä kansallisen yhtenäisyyden vahvistumisen kannalta oli puolestaan se, että aiempaa suurempi osa väestöstä pääsi osalliseksi vaurastumisesta ja huomasi elintasonsa kohenevan.

Kun talvisota syksyllä 1939 alkoi, maa koettiin laajoissa kansanosissa puolustamisen arvoiseksi.

JÄÄKÖ Valtosen puolentuhannen sivun teoksesta jotain teeman kannalta olennaista uupumaan? Ei merkittävästi.

Ehkä muidenkin järjestöjen kuin poliittisten puolueiden roolia kansallisen eheyden rakentajana olisi voinut nostaa vielä enemmän esiin.

Suomi oli tuolloin oikea yhdistysten luvattu maa ja ruohonjuuritason muutos tapahtui pitkälti marttojen ja vastaavien järjestöjen tupailloissa. Tietysti on hyvä muistaa, että kirjan tarkasteluaikakauden päättyessä 1939 Suomi ei ollut vielä mitenkään valmis.

Vaikka talvisodan aikana voitiin muutamaksi kuukaudeksi saavuttaa ennennäkemätön kansallinen yhtenäisyys, paljon tehtävää yhteisen Suomi-näyn rakentamisessa oli sen jälkeenkin.

Valtosen kirjaan tutustuminen saa pohtimaan sen viestiä nykypäivälle. Aika riitaista aikaa, jossa on kaikuja menneisyydestäkin, monessa suhteessa eletään.

Olisiko sotien välisestä ajasta jotain oleellista opittavaa yhteisen kansallisen tarinan rakentamisen merkityksestä suomalaisille?