Vihdoinkin, voisi sanoa, sillä jo pitempään on puhuttu siitä, että ammattitanssijan ura päättyy aivan liian aikaisin ja ikääntyneet tanssijat katoavat näyttämöiltä muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Vaikka tanssijan fyysiset tanssitaidot muuttuvat, se ei suinkaan tarkoita sitä, että hänen ammattitaitonsa tanssijana ja tulkitsijana vähenisivät, päinvastoin.

50+Tanssikollektiivin tavoitteena on avartaa tanssijoiden ammatillisia uranäkymiä ja tehdä myös yhteistyötä eri ikäpolvien ja taiteenalojen välillä. Ryhmä toimii tanssiyhteisö Nomadi ry:n alla.

222 Wrong Movements -teoksen sisältönä oli tutkailla eri tavoin, mitä tapahtuu, kun jokin menee väärin, toisin kuin ajatteli. Onko edes olemassa vääriä liikkeitä, jos niitä katsoo toisesta näkökulmasta?

Ehkä väärin tekeminen ei olekaan epäonnistuminen tai luonnotonta, vaan vain toinen tapa tehdä. Entä jos väärä liike päinvastoin tuokin kokonaisuuteen mukanaan liikkeen iloa ja aivan uudenlaista tanssimisen tasoa?

TEOKSEN liikekielestä ja koreografiasta vastasivat sen kahdeksan tanssijaa. Heidän tekninen ja tanssilajinen taustansa ovat laajoja ja sitä käytettiin hyväksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kahdeksan solistin yhtäaikainen esitys, vaan nimenomaan yhteisteos.

Pirkko Ahjo, Kaisa Hahl, Maikki Hauru, Marja Korhola, Kiki Molander, Anna Palmio, Tiina Salmi ja Nina Viitamäki ovat kokeneita ja karismaattisia tanssijoita. Se näkyi lavalla olon levollisuutena ja säteilynä, jonka ei tarvinnut räiskyä kantaakseen rampin yli.

Esitys liikkui laajalla skaalalla liiketeatterin ja tanssiesityksen välimaastossa. Mukana oli tanssin ja fyysisen ilmaisun lisäksi ääni-ilmaisua, puhetta ja hieman lauluakin. Kohtaukset olivat sisällöltään abstrakteja, symbolisia ja jopa surrealistisiakin. Katsojalle jätettiin suuri vapaus tulkita niitä kuten haluaa.

Semchenko käsitteli kokonaisuutta hyvin ilmavasti. Rytmi ja dynamiikka olivat rauhallisia, mutta silti tiiviisti eteneviä.

Näyttämön ja katsomon raja rikottiin sillä, että pariin kertaan myös Semchenko kävi lavalla osallistumassa toimintaan esineitä siirtelemällä. Se ei kuitenkaan ollut ohjaamista tai korjaamista, vaan tavallaan kuin yksi ehdotus kokonaisuuteen.

Luonnon ja ympäristön esitykseen toivat ennen kaikkea Samuli Kivelän luoma herkkä äänimaailma sekä taustan videot, joissa ”esiintyivät” sekä kameleontti että geometriset hahmot.

Mirkka Saaren valot olivat pääasiassa pehmeitä, mutta kuitenkin riittävän teräviä, jotta kaikki näkyi juuri niin kuin oli tarkoitettu.

Anis Kronidovan enimmäkseen mustan ja harmaan sävyisissä puvuissa oli runsaasti yksityiskohtia ja ne antoivat mahdollisuuksia monenlaisille liikkeille.

222 Wrong Movements ei siis oikeastaan vastannut nimeään, ja hivenen ironiseksi oletan nimen olleen tarkoitettukin. Teoksen liikkeet eivät suinkaan olleet ”vääriä”, vaan eläviä, monitulkintaisia ja välillä jopa humoristisia.