Ranskalaisen Olivier Assayasin ohjaama The Wizard of The Kremlin (2025) kuitenkin yrittää kertoessaan yhden version Vladimir Putinin noususta, kun tämä singahtaa hajonneen Neuvostoliiton raunioilta syntyneen Venäjän seuraavaksi presidentiksi sairaan Boris Jeltsinin suojista 1990-luvun lopulla.

Tulkinta alleviivaa vakoiluorganisaation johdosta löytyneen teknokraatin vastentahtoisuutta ja laskelmointia. Nukkavieru hahmo ei janoa kansansuosiota puheilla vaan uskoo tekoihin, joilla harmaan virkamiehen karikatyyri puskee vapautta maistanutta maata takaisin diktatuuriksi.

Rajojen ylittämiset Tsetseniassa, Ukrainassa ja Venäjällä ilmaistaan aina dialogissa, mikä tekee jo ennestään seisovasta takaumarakenteesta kirjallisen. Siitä ilmavuudesta, jonka Assayas onnistui loihtimaan poliittisen boheeminuorison kuvaukseensa Jotain ilmassa (2012), saa nyt vain haaveilla.

Assayasin teosta analysoidessa korostuvat entistä selvemmin myös moraaliset kysymykset taiteen ja viihteen esittämisen tavoista.

Kuvittelu ei ole suinkaan kiellettyä vaan suotavaa, mutta kerronnan soisi säilyttävän punaisen lankansa ja kriittisyyden kohteisiinsa. The Wizard of The Kremlin vuotaa kummastakin saumasta, vaikka yhteiskunnallisesti virittynyt katsoja kuinka toivoisi niiden kestävän.

STONEN elokuvasta poiketen Assayasin ohjaus ei tähtää suoraan johtajan muotokuvaksi. Sen päähenkilö on presidentin lähimmäksi neuvonantajaksi kiipivä nuori nousukas, jonka kiitoa vallan ytimeen ei voi oikein edes käsittää.

Amerikkalaisen Paul Danon esittämä uusi Rasputin on maan entistä hallintoa palvelleen kommunisti-isän ihanteeton jälkeläinen, joka narsistisena hedonistina janoaa elämyksiä, kokemuksia ja jäljen jättämistä historiaan.

Taiteilijapiireissä pyörivä nuorukainen hylkää ensin avantgarden ja vaihtaa televisioon antautuakseen sitten kaiken etiikan karistavaan poliittiseen aivopesuun.

Hahmo näyttää perustuvan löyhästi presidentin sisäpiiriin lukeutuneeseen Vladislav Surkoviin.

ELOKUVA TAAS pohjautuu Giuliano da Empolin samannimiseen romaaniin (2022), joka ilmestyi pian Venäjän aloitettua täysimittaisen sodan Ukrainassa.

Filmissä tämän vuosikymmenen tapahtumat ovat kuitenkin tulevaa ja sen pääpaino Venäjän hajaannuksen vuosien sekasorrossa, joka tarjoaa haukoille tilaisuuksia silmittömälle korruptiolle ja ahneudelle. Satumaiset rikkaudet kasautuvat heille, joille yksinvalta sen suo. Toiset päätyvät vankilaan tai hautaan.

Teoksen nykyhetkessä uuden tsaarin uskollinen käskyläinen on jo vetäytynyt huipulta maaseudun kartanoonsa tilittämään tarinaansa vieraaksi saapuvalle amerikkalaiselle journalistille.

Britti Jude Law on saatu yllättävän näköiseksi Putiniksi, mutta kohteen sisäisestä elämästä teos ei saa kunnollista otetta. Myönteisellä tahdolla ulkoisen kuoren muuria voi toki tulkita napakympiksi.

THE WIZARD ON KREMLIN juoksuttaa kankaalle sikin sokin lähihistorian tunnettuja nimiä tai heihin epäsuorasti perustuvia henkilöitä.

En ainakaan itse kyennyt ymmärtämään, miksei vaikkapa Mihail Hodorkovskia kutsuta elokuvassa oikealla nimellään mutta Boris Berezovskia kyllä. Häiritsevä ratkaisu etäännyttää elokuvassa niistäkin historian käänteistä, joiden taustat tuntee.

Kokonaan oma lukunsa on, kuinka vähällä teos lopulta päästää itse Putinin. Myytti vahvasta johtajasta, joka ankaran isän lailla tuo järjestyksen sikolätissä eläneeseen kotiin, on lopulta rikkumaton. Sodat, väkivalta ja kuolema eivät kosketa ketään henkilöistä tai katsojaa.

Assayas rakentaa teoksen kuvat erilaisten sisätilojen puhuvien päiden kavalkadiksi, josta malttinsa aina säilyttävän neuvonantajan lailla puuttuu tunne, kokemus ja elämänmaku. Asetelmallisen ohjauksen voisi siirtää miltei sellaisenaan näyttämölle. Sellainen elokuva ei ole elokuvaa.