Halu tukea muita ja puhua rohkeasti muiden puolesta kuuluu tuusulalaisen Inbergin luonteeseen. Ay-aktiivi isä antoi siinä esimerkkiä. Hoivavietti hänellä saattaa tulla verenperintönä, sillä myös äiti on lähihoitaja ja siskokin on valinnut saman alan.

– Moni opettaja on sanonut jälkeenpäin, että minussa näkyi jo kouluaikoina halu vaikuttaa ja saada asioita aikaan. Olin aina halunnut hoitajaksi, se oli kutsumus, Inberg toteaa Demokraatin haastattelussa.

Hän valmistui perushoitajaksi vuonna 1991 laman alkaessa. Vuoden 1995 hoitajien lakon aikana Inbergille syttyi kipinä: halu olla mukana kehittämässä alan työntekijöiden aseman parantamisessa.

TYÖN ILO 1990-luvun alussa oli aivan toista kuin nyt, johonkin se on kadonnut, Inberg pohtii.

– Totta kai hoidettavat ovat psyykkisesti ja fyysisesti vaikeampia kuin ennen, kun heillä on yhä enemmän monia sairauksia, jotka vaikuttavat arkeen.

Monisairaiden auttaminen onkin hoitajille suuri haaste, ja se ulottuu Inbergin mukaan myös varhaiskasvatukseen, jossa superilaisia myös työskentelee.

– Lapset oireilevat herkästi jo tosi pieninä. Siinä vaaditaan ammattitaitoa, että näkee tarpeeksi ajoissa ongelmat, jotta niihin pystyy reagoimaan ennen kuin ongelmat pahenevat.

VALTAOSA superilaisista työskentelee vanhusten parissa, ja vaikka jaksaminen onkin välillä äärirajoilla, he jaksavat, koska tärkein on asiakas. Tämä käy ilmi keväällä tehdystä kyselystä.

– He haluavat hoitaa laadukkaasti, mutta valitettavasti se ei aina onnistu, ja silloin pystyy tekemään vain välttämättömät työt. Ei jää muuhun aikaa, virikkeiden antamiseen, läsnäoloon. Hoitajatkin ovat oikeutettuja taukoihin, ottamaan omaa aikaa, Inberg muistuttaa.

Hän tiesi jo varhain, että hän haluaa työskennellä ikäihmisten parissa. Se palkitsee ja heidän kanssaan yksikään päivä ei ole samanlainen, kuuluu yksi perustelu. Hänelle on tullut tutuksi työ myös vanhusten palvelutalossa ja päiväkodissakin.

Mitä on vanhusten hyvä hoito?

– Sitä, että he saavat laadukkaan loppuelämän kodinomaisessa ilmapiirissä – että he kokevat elävänsä kotona, eivät laitoksessa.

KRIISIYTYNEEN vanhustenhoidon pelastajaksi on usein nostettu omaishoito, mutta Inberg muistuttaa, että hoitajat ovat usein itsekin kovin iäkkäitä.

– He tekevät arvokasta työtä, mutta heidän saamansa palkkio ei ole missään linjassa vaativaan työhön verrattuna. Tukea pitäisi saada paljon enemmän.

Inberg toivoisi uusia tapoja huolehtia ikääntyvistä ja perhehoito on hänen unelmansa. Yhteisöllisestä asumisesta on ollut joitain kokeiluja, mutta sitä pitäisi vielä kehittää.

– Ammatti-ihminen voisi vaikkapa perustaa yksikön, jossa olisi esimerkiksi viisi asukasta: tehdään ruokaa ja puuhataan yhdessä. Luulen, että löytyy ihania hoitajia, jotka voisivat innostua tästä, hän visioi.

VAIKKA superilaisista suurin osa työskentelee vanhusten parissa, heitä löytyy myös varhaiskasvatuksesta, lastensuojelusta, kehitysvammatyöstä…

– Se on hyvä signaali, että meidän monipuolinen koulutuksemme ja osaamisemme on huomattu. Lähihoitajien osaamista saisi kyllä hyödyntää enemmänkin. Rokotusten antamisen oikeus on hyvä askel.

Superin puheenjohtaja sanookin yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään huolehtia, että oma väki työllistyy koulutustaan ja osaamistaan vastaavaan työhön. Se ei aina ole tullut selväksi työnantajille.

Moniammatillinen tiimi on avainsana: lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja, fysioterapeutti – jokainen tarvitsee toistaan. Lisäksi tulevat vielä tukipalvelut. Tämän helminauhan tärkeys pitäisi Inbergin mielestä nähdä laajemmin.

Hoitoalan koulutettujen pulasta on puhuttu jo pitkään. Superin puheenjohtaja kertoo, ettei se ole helpottumassa, vaikka pieniä positiivisia signaaleja onkin välillä näkyvissä.

KIIRE muutokselle leimaa aikaa. Sote-alalla painetta tulee niin hallitukselta kuin hyvinvointialueiltakin. Inberg varoittaa, että kauhea hoppu torppaa kaiken kehittämisen. Sen hän huomasi ollessaan pääluottamusmiehenä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella.

– Hetken työrauha olisi tarpeen, että saisimme luotua uutta yhdessä tekemisen kulttuuria. “Kehittämisähkyä” kannattaisi välttää. Pitkäjänteisyys unohtuu eli sen pohdinta, missä todellisuudessa elämme, jos nyt päätämme tietyllä tavalla.

Sote-uudistuksessa ja käytännössä hyvinvointialueiden synnyttämisessä ei hänen mielestään henkilöstön mielipiteistä paljon piitattu.

– On menty vain eteenpäin ajattelematta, mitä kaikki muutos vaikuttaa henkilöstöön. On toki hyviäkin esimerkkejä, on hidastettu kehittämisen vauhtia ja pysähdytty pohtimaan tulevaa.

YT-NEUVOTTELUJEN määrä vastikään startanneilla hyvinvointialueilla kertoo paljon: kun ratkaisut tehdään liian nopeasti, niitä joudutaan usein perumaan, Inberg muistuttaa.

– Edestakainen liike on henkilökunnan kannalta kuluttavaa, se luo epävarmuutta tulevasta. Valtiovalta edellyttää kunnilta ja hyvinvointialueilta pökköä pesään koko ajan. Niille ei anneta mahdollisuutta näyttää, mitä pitkäjänteisellä työllä voi saada aikaan.

Lyhytjänteinen juustohöylällä säästöjen vuoleminen ei ole Inbergin mielestä mikään ratkaisu.

– Inhoan sanaa “säästöt”, mutta kokonaisuutta laajemmin arvioituna niitä voisi ehkä syntyäkin. Uutena puheenjohtajana halua viedä tätä ajatusta eteenpäin, kun tapaan päättäjiä.

MILLAINEN liiton “asianajaja” haluat olla? Siihen Inbergillä on selvä vastaus:

– Haluan olla jäsenten näköinen puheenjohtaja. Kaikissa luottamustehtävissäni superilaisten etujen ajaminen on tullut aina ensimmäisenä ja tulee nytkin. Tässä tehtävässä täytyy tietysti katsoa kokonaisuutta, mutta jäsentä ei saa siinä ikinä unohtaa.

Supernaisille ja -miehille kuuluu sekä hyvää että vähemmän positiivistä eli monenlaista signaalia on ilmassa. Uusi puheenjohtaja haluaa ottaa siipiensä suojaan erityisesti alalle haluavat, ensiaskeleitaan uralla ottavat. Ja siinä kaikkien superilaisten panos on tärkeää.

– Me “konkarit” olemme käyntikortti sille, millaisena alalle tullut kokee työpaikkansa.

Silja Paavola toimi pitkään Superin johdossa. Naiset ovat tunteneet toisensa kymmeniä vuosia jo Helsingin kaupungin ajoilta. Tuliko mitään neuvoja?

– Silja sanoi vain sen, että ole oma itsesi. Ainoa neuvo oli mennä someen ja olenkin nyt aloittanut puheenjohtajan viikkokatsauksen.

SUPERILAISIA työskentelee niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Inbergille he kaikki ovat yhtä tärkeitä ja hän pyrkii ajamaan tasapuolisesti kaikkien asioita.

– Se on haastavaa, koska sektorimme ovat erilaisia, ja neuvottelukierrokset kulkevat vähän eri tahtiin. Palautetta voi tulla, että “miksi huomioitiin nyt tuo alue”, mutta perustelemalla asiat selviävät. Tämä on vähän kuin vuoristorataa. Mutta kaikki ovat samalla viivalla.

Miten saadaan se paljon puhuttu veto- ja pitovoima hoitoalalla paremmaksi? Siinä on Ingbergin mukaan kolme tuttua pointtia: palkka, työolot ja johtaminen – tärkeysjärjestys vaihtelee tilanteen mukaan. Julkisen puolen palkkakehitystä on saatu paremmaksi palkkaohjelmalla, ja hän toivoo että saman päästään yksityisellä sektorillakin.

Työolot ja työssä jaksaminen kulkevat käsi kädessä. Hyvää johtamista ei voi silloin Inbergin mielestä tarpeeksi alleviivata. Se on tukemista, kuuntelemista ja korjaamista, jos joku ei toimi hyvin.

– Vielä 1990-luvulla hoitoala oli aika hierarkkinen, ja tiukkaa roolijakoa ilmenee ehkä vielä sairaalamaailmassa. Onneksi vanhustenhoidossa se on lieventynyt. Ihmeitä tekee se, että vuorovaikutus toimii ja kaikkia kuunnellaan.

Päivi Inberg sanoo, että yksi hänen tärrkeimmistä tehtävistään on huolehtia, että oma väki työllistyy koulutustaan ja osaamistaan vastaavaan työhön.

LÄHIHOITAJIEN perustehtäviin kuuluu huolehtia asiakkaan perustarpeista, kuten hygieniasta, ruoasta ja lääkkeistä – ja mielellään myös antaa virikkeitä, ettei arki tunnu saman toistolta. Mutta edelleen he joutuvat pesemään pyykkiä, tiskaamaan tai siivoamaan.

– Toivoisin, että tukipalvelussa olisi tarpeeksi ihmisiä, jotta hoitaja pystyisi keskittymään hoidettavaan. Kahdeksan tuntia kuluu hyvin nopeasti. Hoitajat tuntevat usein huonoa omaatuntoa siitä, että työ jää kesken. Ei haluttaisi jättää työkavereille “ylimääräistä” hommaa, jos itse ei ole ehtinyt kaikkea tekemään.

Jo tämänkin takia Super pitää hallituksen esitystä henkilöstömitoituksen alentamisesta vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa huonona ideana. Jos henkilöstömitoitus laskee 0,65:stä tasolle 0,6 hoidon laatu ja työntekijöiden työhyvinvointi heikkenee, liitto varoittaa.

Esimerkiksi 20 asukkaan yksikössä yhdelle hoitajalle saattaa tulla 5-6 hoidettavaa.

– Desimaalin takana on ihminen. Tässä kohtaavat nyt eurot ja ikäihmiset – kummat ovat tärkeämpiä. Vastauksen pitäisi olla selvä. Vanhemmat ikäluokat ovat rakentaneet tämän hyvinvointiyhteiskunnan ja ansaitsevat arvokkaan loppuelämän, Inberg puuskahtaa.

Teknologian laskemista henkilöstömitoitukseen Super ei hyväksy. Puheenjohtaja painottaa, että liitto ei vastusta teknologian käyttöä, se on hyvä tuki työssä.

– Siksi olemme toivoneet pilotteja, otetaan laajemmin teknologiaa käyttöön ja katsotaan, mitä se tarkoittaa käytännössä. Kysytään hoitohenkilöstöltä, asiakkailta ja omaisilta, onko arkeen tullut helpotusta.

KORONA-AIKANA hoitajat nostettiin sankareiksi, mutta glooriaa ei enää kovin paljon ole jäljellä, Inberg arvioi. Arvostuksen puute näkyy teoissa ja euroissa.

– Ainakin sote-alalle hallituksen jo tehdyt päätökset ja suunnitelmat ovat märkä rätti kasvoille. Esimerkiksi vientivetoisen palkkamallin betonoiminen hallituksen toivomalla tarkoittaisi, että hoitajien palkat laahaisivat paljon muita aloja jäljessä. Naisetkin ovat palkkansa ansainneet, enkä tarkoita tällä pahaa miesvaltaisia aloja kohtaan.

Sote-alalla on puhuttu paljon maahanmuuttajien merkityksestä, kun Suomi ikääntyy, ja hoitavia käsiä ei ole tarpeeksi. Inberg on samaa mieltä edeltäjänsä kanssa, että ei ole työntekijän tehtävä perehdyttää tulijat työhön ja ottaa vastuuta kielitaidosta.

– Työntekijät tukevat tätä kyllä, me emme vastusta maahanmuuttoa, mutta työntekijöiden omasta jaksamisesta kotouttamista ei pidä repiä. On fakta, että kielen osaaminen on edellytys tehdä hyvin työnsä. Potilas- ja asiakasturvallisuus on ilman sitä uhattuna.

TYÖMARKKINAT ovat olleet sellaisessa myllerryksessä, ettei oikein tiedä, mitä on edessä. Julkisen sektorin palkkaohjelma on keväällä katkolla.

– Varmasti tilanne tulee olemaan haastava, koska emme tiedä, kuka neuvottelee vastapuolella, Inberg sanoo viitaten siihen, että Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen on tuolloin jo eläkkeellä.

– On aika ratkaisevaa, millainen neuvottelija sieltä tulee. Mutta odottelemme rauhassa. Onneksi meidän palkkaohjelmamme ulottuu lähtökohtaisesti vuoteen 2027, ja tukee näin meidän tavoitteitamme, joita on jo alettu rakentaa. Toivon mukaan ei tarvitse kovin paljon taistella.

Neuvottelijoita on monenlaisia, ja Inberg kokee olevansa sellaisena rakentava ja eri näkökulmat huomioon ottava.

– Pystyn sanomaan myös, ettei käy, mutta en halua sanoa sitä heti, ennen kuin kaikki palikat on koottu yhteen. Ja onneksi minulla on hyvä neuvottelujohtaja rinnallani ja taustajoukot tukena.

SUPER on tehnyt tiivistä yhteistyötä Sote ry:ssä toisen hoitajaliiton Tehyn kanssa. Inberg uskoo, että hänellä ja Tehyn puheenjohtajalla Millariikka Rytkösellä on yhteinen tahtotila siitä, että sote-alan asioita hoidetaan yhdessä.

– Superina tietysti asetamme itse omat tavoitteemme. Katselemme Tehyn kanssa asioita hieman eri näkökulmasta, mutta löydämme varmasti yhteisen tien.

Viime talvena ay-liike osoitti mieltään hallituksen työmarkkina- ja sosiaaliturvan heikennyksiä vastaan vaihtelevalla aktiivisuudella. Moni kysyi sitä, onko ay-liikkeen yhtenäisyys ja keskinäinen solidaarisuus murenemassa.

– Tuntuu siltä, että olemme vähän vedenjakajalla. Ay-liikkeen olisi syytä katsoa myös peiliin: miten pystyisimme löytämään yhdessä paremmat kanavat vaikuttaa. Ydinkysymys on, millainen ay-liike haluaa olla tulevaisuudessa. Siihen mietintään pitää olla jäsenet mukaan, Inberg pohtii.

Superin puheenjohtaja pitää itsestäänselvänä, että tietysti pitää tukea toinen toistaan. Mutta jos tukea antanut ei saakaan tarvitessaan sitä toiselta, se alkaa nyppiä, hän huomauttaa.