Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Autoilija, laske nyt piirun verran ajonopeutta” – peltiä on taas rytissyt

Ajokeli on muuttumassa aamun aikana huonoksi maan pohjoisosissa lumisateen ja lumisten teiden vuoksi, varoittaa Ilmatieteen laitos.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liikenneviraston mukaan tiet ovat paikoin liukkaita myös Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Satakunnassa.

– Autoilija, laske nyt piirun verran ajonopeutta, se tuo matkantekoon lisää turvallisuutta, kehottaa Tieliikennekeskus.

Esimerkiksi Äänekoskella Keski-Suomessa sattui aamuseitsemän aikaan ulosajo, jossa henkilöauto suistui Nelostieltä lähellä Kierälahden ramppeja.

Autossa olleet kaksi ihmistä vietiin tarkastettavaksi, mutta alustavien tietojen mukaan heidän vammansa eivät ole vakavia. Päivystävän palomestarin mukaan tie on onnettomuuspaikalla liukas.

Ulosajoja on yön ja aamun aikana sattunut myös ainakin Uudellamaalla sekä Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on liukkaudesta huolimatta kuitenkin laajoilla alueilla selkeä, ja lumikuuroja tulee lähinnä pohjoisessa.

Maan etelä- ja keskiosissa lämpötila on päivällä nollan molemmin puolin, pohjoisessa pakkasta on kahdesta kahdeksaan astetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE