Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Automekaanikko, leipuri, maalari tutkintonimikkeinä historiaan – ammattitutkintojen määrä puolittumassa

Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjausryhmä ehdottaa uudistuksia ammatilliseen tutkintorakenteeseen sekä näyttötutkintojen mitoitukseen. Jatkossa tutkinnot olisivat laajempia ja niitä olisi vähemmän. Tutkintojen määrä vähenisi nykyisestä 351 tutkinnosta vain 166 tutkintoon. Ehdotus on väliraportti, ja se luovutettiin keskiviikkona opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.)

Tutkintorakenteen uudistus on osa opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemaa ammatillisen koulutuksen reformia. Koko ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö, rahoitus- ja ohjausjärjestelmä uudistetaan. Työpaikoilla tapahtuvaa oppimista lisätään, ja koulutussopimus otetaan käyttöön uutena tapana tutkinnon suorittamiseen. Lisäksi koulutuksen järjestäjien säätelyä kevennetään.

Työryhmä esittää muutoksia etenkin ammatti- ja erikoisammattitutkintorakenteeseen, mutta myös ammatillisiin perustutkintoihin. Tutkintojen määrä vähenee ja niistä luodaan laajempia kokonaisuuksia, millä pyritään vastaamaan työelämän muutoksiin.

Jatkossa ammatillisia perustutkintoja olisi 43, ammattitutkintoja 64 ja erikoisammattitutkintoja 59. Tällä hetkellä ammatillisessa tutkintorakenteessa on yhteensä 52 ammatillista perustutkintoa, 177 ammattitutkintoa ja 122 erikoisammattitutkintoa. Tutkintojen määrä vähenisi nykyisestä 351 tutkinnosta 166 tutkintoon.

Tutkintonimikkeistä poistuisivat vaikkapa tutut sihteerin, automekaanikon, leipurin ja maalarin nimikkeet. Esimerkiksi leipurin, kondiittorin ja leipomoteollisuuden ammattitutkinnot yhdistettäisiin uudistuksessa leipomoalan ammattitutkintoon.

Opiskelijoiden valinnanmahdollisuudet tutkintojen sisällä kasvavat, mutta tutkintojen osaamisvaatimuksista ei ohjausryhmän mukaan tingittäisi.

Ehdotettu malli on mittavin ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistus sitten ammatillisten tutkintojen kolmivuotistamisen 1990-luvun lopulla.

Lisää aiheesta

– Tämä esitys tuo tervettä norminpurkua ammatillisen koulutuksen paisuneeseen tutkintorakenteeseen ja sisältää uusia, joustavia, hallinnollisesti kevyitä tapoja sisällyttää tutkintoihin uutta osaamista, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen katsoo.

Ohjausryhmä esittää, että ammatillisia tutkintoja koskeva tutkintorakenneasetus annettaisiin jo syksyllä 2016. Uudistuvat tutkinnot on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2019 alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE