Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja tietää: ”Ihmisellä on kyky hurahtaa”

Kuva: Jari Soini
Esko Valtaoja jäi eläkkeelle viime syksynä Turun yliopistosta.

Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan mukaan pitäisi lukea myös niistä asioista, joista ei tiedä ja jotka eivät vahvista omia näkemyksiä. Se ei näy juuri suomalaisessa keskustelukulttuurissa. Tietoa on niin valtavasti, että monet tyytyvät toisen tai kolmannen käden tietoon.

Valtaoja on nähnyt ateistiprofessorin tulevan uskoon. Myös hänen arvostamansa kirjailija on alkanut uskomaan salaliittoteoriaan. Kaikki on mahdollista.

– Ihmisellä on kyky hurahtaa. Sille ei mahda mitään. Mikä saa ihmisen vakuuttuneeksi esimerkiksi siitä, ettei holokaustia ole ollut olemassakaan? hän kysyy.

Valtaoja haluaa rakentaa yhteyttä eri tavoin ajattelevien ja uskovien välillä. Riitely ja vastakkainasettelu eivät rakenna keskustelukulttuuria.

Valtaoja ei osallistu, jos toinen osapuoli perustelee näkemyksenä vain Raamatulla. Useimmiten Valtaoja kieltäytyy myös paneelikeskusteluista niiden riitaisuuden ja päällekkäinpuhumisen takia. Miksi eri mieltä olevaa pitäisi ylipäätään käännyttää?

– Hämmästyttää yhä, miten paljon ihmiset rakastavat luulemista ja ei tietämistä, hän sanoo.

Mikä saa ihmisen vakuuttuneeksi esimerkiksi siitä, ettei holokaustia ole ollut olemassakaan?

Hallituksen leikkaukset koulutuksesta, sivistyksestä ja perustutkimuksesta ovat Valtaojasta vieneet maatamme aimosysäyksen väärään suuntaan.

Tiedettä kehittämällä olisi huomattavasti todennäköisempää päästä eteenpäin kuin sellutehtailla ja laivatilauksilla. Asioiden pitkän tähtäimen ajattelu ei toteudu Valtaojasta lainkaan.

Tällä hetkellä on pohdittava ratkaisuja yt-neuvotteluiden määrään ja työttömyyteen. Sadan vuoden päästä työn luonne on muuttunut, jolloin ei ole järkeä puhua enää täystyöllisyydestä.

– Lyhyen tähtäimen ratkaisut eivät voi olla pitkän tähtäimen ratkaisuja. Se ei tunnu menevän tajuntaan, Valtaoja lataa.

Valtaoja pitää suomalaisia sivistyneinä maailman mittapuussa. Silti emme aina toimi sivistyneesti.

– Tietojen käsitteleminen on vaikeaa. Haaste on löytää oikea tieto kaiken hömpän ja roskan seasta.

Lue koko Esko Valtaojan haastattelu torstain 27. lokakuuta Demokraatista ja katso video, jossa Valtaoja pohtii, millaisia mahdollisuuksia se avaisi, jos avaruudesta löydettäisiin uutta elämää.

Sirkus Finlandiassa ei puhuta uskonnosta eikä politiikasta, mutta Carl Jernström Junior sanoo, että ”sirkus on meidän uskontomme”

Kuva: Jani Laukkanen

Kun menee Sirkus Finlandiaan puolen päivän jälkeen, siellä on usein tavallista hiljaisempaa. Syynä siihen on tapa nukkua päiväunia. Sirkustirehtööri Carl Jernström Junior on huomannut sen hyväksi käytännöksi. Näytöspäivinä nukkumaan meno voi olla puolilta öin, ja herätys on kuitenkin kuuden-seitsemän aikaan aamulla.

Hänen oma juttunsa on jongleeraus hevosen selässä seisten. Se on hyvin psykofyysinen kokemus, jota on vaikea pukea sanoiksi. Kaikki lähtee intensiivisestä keskittymisestä, tunnelmaanlatautumisesta.

– Hevosen kanssa yhteistyö on aika terapeuttista ja rauhoittavaa. Hevoseen ja sen ohjastajaan pitää luottaa täysin, Jernström luonnehtii.

Samalla on huolta ja pelkoakin siitä, ettei hevonen hermostuisi. Eläin muistaa, miten ihmiset ovat kohdelleet sitä. Jernströmille eläimet ovat kuin perheenjäseniä.

– Siinä on rakkautta, kun pystyy antautumaan täysin jonkun toisen vietäväksi.

Raha-asiat ovat välttämättömiä, niissä saa olla tarkkana.

Yksi syy kuulua Euroopan sirkusjärjestö ECA:an on vaikuttaa sirkuseläinten olojen parantamiseen. Jernström pitää Euroopan sirkusten eläinten nykyistä hyvinvointia yleisesti korkeana.

– Sitten on niitä sirkuksia, jotka ovat pudonneet kelkasta. Osa on ymmärtänyt antaa eläimet pois.

Jernströmin mieltä on lämmittänyt erityisesti eläintensuojelijoilta saatu palaute: ”Emme suosittele sirkuksessa käymistä. Jos kuitenkin menette, niin käykää Sirkus Finlandiassa”.

Carl Jernström Junior.

 

Jernström on opetellut kuuntelemaan yhä enemmän omaa kroppaansa. Parin vuoden takainen olkapäätulehdus ja keuhkokuume pysäyttivät. Silloin hän piti jongleerausesityksistä kuukauden tauon. Varsinaista sairaslomaa hän ei pidä juuri koskaan.

– Olen oppinut arvostamaan kaikkia sirkuksen töitä. Raha-asiat ovat välttämättömiä, niissä saa olla tarkkana. Raha ei ole ollut koskaan mulle se juttu.

Äidin siskokin sanoi kerran ”Calle ei rahaa kumarra”. Jernström on huomannut rahan perässä menevien isojen sirkusten tunnelman katoavan.

– Aito tunnelma tulee olemalla läsnä. Nautimme siitä, mitä teemme.

Pitää seurata, mihin luonto vie, ja aistia ilmapiiriä.

Sirkuslaisissa on monia eri kulttuureja, uskontoja ja kansalaisia paristakymmenestä maasta. Joskus syntyy tappeluita. Silloin Jernström sijoittaa nujakoijien vaunut eri puolille leiriä. Onneksi yhteenotot ovat jääneet viimeaikoina vähäisiksi.

– Meillä onkin kirjoittamaton sääntö, ettemme puhu uskonnosta tai politiikasta.

Mitä sirkuksen tulevaisuuteen tulee, Jernström on odottavan toiveikas. Sirkuksella on meneillään uusi nousukausi, muutos on jatkuvaa. Nykyisin sirkusartistin opinnot voi suorittaa Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa, ja sieltä valmistuneista myös Sirkus Finland on saanut esiintyjiä riveihinsä.

– Sirkus on meidän uskontomme. Se on kaikki kaikessa. Pitää seurata, mihin luonto vie, ja aistia ilmapiiriä, Jernström myhäilee.

Lue koko laaja Carl Jernström Juniorin haastattelu torstain Demokraatista.

Keskustelua aiheesta

Vuoden luontokuvassa viehätti meno ja meininki

Kuva: ville heikkinen

Vuoden luontokuvaksi on valittu 25-vuotiaan kuhmolaisen Ville Heikkisen ”Talven odotus”. Tuomaristoa viehätti kärpän tasolle laskeutuva kuvakulma ja kauniin vähäeleinen värimaailma.

– Vähäeleinen värimaailma tukee kuvapinnan vahvoja, selkeitä muotoja. Kaikkinainen söpöily on kuvasta pidetty maukkaasti loitolla. Tässä on menoa ja meininkiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tuomaristo kehui.

Heikkinen kertoo ottaneen kuvan päivänä, jolloin lämmin jakso sulatti lumipeitteen.

– Kärppää huoletti tulla avoimelle paikalle, ja se pysyikin visusti lähellä jotain koloa tai mätästä, jonne sujahtaa piiloon nopeasti tarvittaessa, Heikkinen kuvasi.

Heikkinen on ennen voittoisan kuvan ottoa seurannut ja kuvannut kärppää kotipihallaan jo kahdeksana talvena.

Vuoden luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, johon kuuluu 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. Kilpailun suosio kasvoi selvästi edellisvuodesta, sillä kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 14 000 kuvaa. Vuoden luontokuva -kilpailu järjestettiin tänä vuonna 37. kerran.

Kaikki kilpailussa palkitut 43 kuvaa ovat nähtävissä osoitteessa http://www.vuodenluontokuva.fi.

Keskustelua aiheesta

Lumous-festivaalin esitykset pitivät, minkä tapahtuman nimi lupasi – sensuellia ruoskataiteilua, hienostunutta nuorallatanssia

Kuva: Mia Bergius
Hanna Moisalan WireDo-esitys yhdisti tyylikkäästi nuorallatanssia ja japanilaista Shibari-köysisidontaa.
Ruoska on esine, josta ei ensimmäisenä yleensä tule mieleen tyylikkyys, leikkisyys tai tanssillisuus. Puhumattakaan kauneudesta tai runollisuudesta.

Silti näitä kaikkia löytyy sirkustaiteilija Katerina Repposen sooloteoksesta ”Sound Barrier”, joka sai Suomen ensi-iltansa viime viikolla Lumous -nykysirkusfestivaalilla Vantaalla.

Esityksen nimi tarkoittaa äänivallia, jonka ruoskan iskun ääni voimakkaimmillaan rikkoo. Repposen esityksen lajin nimi on whip cracking, jolle ei ole olemassa, ainakaan vielä, suomalaista käännöstä, koska lajia ei Suomessa ole nähty. Maailmalla, eritoten Australiassa, laji on hyvinkin suosittu kilpailuineen kaikkineen.

Whip cracking tarkoittaa taito- ja taidelajia, jolla ruoskalla erilaisten näyttävien temppujen lisäksi tehdään rytmejä ja ääniä. Kaikkia näitä ruoskan käsittelyn puolia oli mukana Repposen esityksessä.

Katerina Repponen.

Samppanjapullon korkit saivat kyytiä ja ilmapallot puhkesivat. Nahkaruoska soi, upeasti flamencorytmin kuvioissa yhdessä jalkojen iskujen kanssa. Myös yleisön edustaja pääsi osallistuman yhteen tempuista, kuten sirkuksen perinteeseen kuuluu.

Voiman ja uhkan lisäksi ruoska oli Repposen taitavassa käsittelyssä myös sensuelli ja herkkä väline. Yksi esityksen unenomaisimpia kohtauksia oli loppupuolella, jossa ruoska pöllytti ilmaan valkoisia höyheniä.

NYKYSIRKUS

Lumous -festivaali, Lumosali, Vantaa

Sound Barrier

Konsepti ja esitys Katerina Repponen – Ohjaus Pasi Nousiainen – Valot Eero Auvinen

WireDo

Konsepti ja esitys Hanna Moisala – Ohjaus Taina Kopra – Sävellys Terhi Pippuri – Valot ja tekniikka Ville Finnilä

Tärkeä tekijä hienossa kokonaisuudessa olivat Eero Auvisen suunnittelemat valot, jotka loivat näyttämölle sekä salaperäistä hämyä että tyylikästä visuaalisuutta.

Sound Barrier avasi ruoskaan aivan uuden näkökulman ja toi sen esille erittäin monipuolisena välineenä, jolla pystytään luomaan hyvinkin taidokkaita näkyjä, unohtamatta kuitenkaan myös sen vaarallista ja eroottistakaan puolta.

Köyden ja nuorallatanssin tyylikäs liitto

Samassa illassa Sound Barrierin kanssa nähtiin Lumous-nykysirkusfestivaalilla myös toinen sooloesitys, joka sekään ei edustanut aivan yleisinä sirkusesityslajia.

Elokuussa Ruska-festivaalilla Tampereella Suomen ensi-iltansa saanut Hanna Moisalan ”WireDo” yhdisti nuorallatanssia ja japanilaista Shibari -köysisidontataidetta.

Esityksessä rinnastuivat kova ja metallinen nuorallatanssiteline teräsvaijerineen ja välillä lähes elävältä vaikuttaneet, eri paksuiset köydet, joiden varaan Moisala sekä symbolisesti että välillä myös ihan konkreettisesti laski elämänsä.

Esitys oli estetiikaltaan ja tunnelmaltaan hyvin japanilainen. Kokonaisuus säilyi meditatiivisena huolimatta Moisalan välillä hyvinkin nopeatempoisesta tanssista nuoralla. Siihen vaikutti hänen korostetun harkittu liikkumisensa, mutta myös Terhi Pippurin sävellykset, joiden kiehtovasti outo maailma vangitsi katsojan.

Moisala punoi ja sitoi köysiä niin nuorallatanssitelineen kuin itsensäkin ympärille luoden turvaverkon, jonka varaan hän ihan konkreettisestikin ripustautui. Köysi oli ystävä, jota kuitenkin oli syytä kunnioittaa ja kohdella hyvin.

WireDo oli hienostuneen tyylikäs esitys, jossa kokonaisuus oli tärkeämpi kuin esiintyjän taitojen korostaminen, niitä kuitenkaan unohtamatta. Sen eräänlaisena juonilankana kulki ihmisen elämä syntymästä kuolemaan, tai niin minä sen ainakin koin.

Annikki Alku

Keskustelua aiheesta

Neil Hardwick: ”Pakolaistulva oli vasta esimakua. Tulee se päivä, jolloin rajalla on armeija, joka pitää huolen siitä, ettei tänne saa tulla.”

Kuva: Jari Soini

Neil Hardwick kuvaili vuonna 1996 Suomea Paluu Timbuktuun: mitä todella tapahtui– kirjassaan näin: ”Siitä oli kuluneen kymmenen vuoden aikana tullut ankean ahdasmielinen ja kyräilevä yhteiskunta, jossa jylläsivät suvaitsevattomuus, ahneus ja vivahteettomuus…”.

– Onpas hyvin sanottu, Hardwick sanoo pilke silmäkulmassa kuullessaan kohdan pitkästä aikaa.

Jossain vaiheessa hänestä näytti, että Suomi oli menossa parempaan suuntaan, mutta ei enää. ”Ovet ja ikkunat kiinni”-asenne ei ole tehnyt hyvää. Se ei ole ratkaisu myöskään Turun iskun jälkeen.

– Pakolaistulva oli vasta esimakua. Tulee se päivä, jolloin rajalla on armeija, joka pitää huolen siitä, ettei tänne saa tulla. Silloin olisi tärkeä pysyä ihmisenä, hän vakavoituu.

Naiset ovat tehneet Suomen eteen enemmän kuin miehet.

Hardwick ei haluaisi olla silloin päättäjien joukossa. Jos Suomen satavuotisjuhla olisi ollut Tarja Halosen presidenttikautena, hänestä teemavuoden korostus olisi ollut enemmän naisten aikaansaannoksissa.

– Naiset ovat tehneet Suomen eteen enemmän kuin miehet. Suomessa ei nyt vahingossakaan katsota eteenpäin vaan taaksepäin.

Kun Britannia menetti imperiuminsa, monet kysyivät, keitä he ovat, koska eivät ole enää brittejä vaan eurooppalaisia. Hardwick näkee Suomen tilanteen nyt melko samansuuntaisena.

– Ajan henki on se, että ihmisen identiteetti on ryhmässä. Se on erittäin paha juttu. Identiteettivirhe voi aiheuttaa hirveästi kärsimystä.

Häpeä on erittäin hyvä asia. On vahingollisempaa, että se on jäänyt pois.

”Minulle kaikki heti”-asenne paistaa läpi. Monet ihmiset eivät osaa pyytää anteeksi. Aiemmin se olisi ollut huonoa käytöstä.

– Ihmisten käyttäytyminen on aika tylyä nykyään. He puhuvat asioista, jotka olisivat olleet vielä hirmu häpeällisiä kymmenen tai parikymmentä vuotta sitten.

Varsinkin maahanmuuttoasioissa Hardwickin kynnys aloittaa keskustelu vieraan ihmisen kanssa on noussut, koska enää ei voi tietää, mitä toinen päästää suustaan.

– Häpeä on erittäin hyvä asia. On vahingollisempaa, että se on jäänyt pois. Häpeä on myös keskeinen osa näyttelijän työtä ja koulutusta.

Lue koko Neil Hardwickin haastattelu torstain 14.syyskuuta Demokraatista ja katso myös video ”Joka kulmassa myydään heroiinia. Se on tosi surkeaa. Ne ihmiset on unohdettu.”.

Kulttuuriministeri puuttui oopperan palkkiokohuun – vaatii lisäselvitystä

Kuva: Anni Poukka

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) pyytää Kansallisoopperalta lisätietoja peruuntuneen oopperan palkkioasiassa. Terho ilmoitti lisätietopyynnöstään STT:lle erityisavustajansa kautta.

Kari Heiskanen saa koko ohjaajanpalkkion Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogian eli Ringin ohjaamisesta, vaikka hän sai potkut eikä ohjaa teosta.

Helsingin Sanomien laskelmien mukaan palkkio nousee arviolta 100 000 euroon. Lisäksi lavastaja Antti Mattila ostettiin ulos omasta kymmenientuhansien eurojen sopimuksestaan.

Kansallisoopperan hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ilmoitti pitävänsä palkkiota kohtuuttomana. Hän kertoi haluavansa tietää oopperan johdon perustelut palkkiolle ja Heiskasen syrjäyttämiselle.