Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Baarit, ravintolat ja museot avautuvat tänään Hollannissa – pääministeri: “Otamme selkeästi riskin”

LEHTIKUVA / AFP Evert Elzinga
Kokki keittiössään Amsterdamissa 24. tammikuuta.

Hollanti höllentää keskiviikosta alkaen koronarajoituksia, jotka ovat pitäneet maan ravintolat, baarit ja museot suljettuina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ravintoloissa ja baareissa vaaditaan jatkossa koronapassi ja asiakasmääriä on rajattu.

-  Rajoitusten purkaminen tuntuu ristiriitaiselta, kun tartuntamäärät ovat edelleen suuria. Otamme selkeästi riskin, maan pääministeri Mark Rutte kertoi tiistaina.

Hollannissa on todettu päivittäin noin 60 000 tartuntaa, mutta tehohoitopaikkojen ja kuolemien määrä on kääntynyt laskuun.

Hollannin koronasulku alkoi ennen joulua. Tammikuun alussa tuhannet osallistuivat rajoituksia vastustaviin mielenosoituksiin Hollannissa.

Ei-välttämättömät kaupat, kuntosalit ja kampaamot saivat Hollannissa avata ovensa jo tammikuun puolivälissä. Etätyösuositus pysyy yhä Hollannissa voimassa ja yksityisten tapaamisten henkilömäärä on rajattu neljään ihmiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE