Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

BKT kasvoi viime vuonna 3,3 prosenttia – “Sota on noussut uudeksi haitaksi myös taloudelle”

Thinkstock

Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 3,3 prosenttia ohittaen koronaa edeltävän tason, kertoo Tilastokeskus. Kasvu käynnistyi toisella vuosineljänneksellä ja jatkui vahvana vuoden loppuun asti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Loka-joulukuussa työpäiväkorjattu bruttokansantuote nousi 2,9 prosenttia vuoden takaisesta. Heinä-syyskuussa kasvu ylsi tarkentuneiden tietojen mukaan 3,5 prosenttiin.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi kommentissaan, että ennakoivat mittarit kuten teollisuuden ja kuluttajien luottamus viittaavat kasvun jatkumiseen nyt alkuvuonna, vaikka koronarajoitukset ovat heikentäneet tilannetta palvelualoilla.

- Ukrainan ja Venäjän välinen sota on noussut uudeksi haitaksi myös taloudelle, koska se vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja vaikeuttaa monien yritysten toimintaa, Kuoppamäki varoittaa.

Hänen mukaansa Suomen talouskasvu todennäköisesti hidastuu sodan vuoksi. Kokonaisvaikutusten arviointi on tässä vaiheessa kuitenkin vielä vaikeaa.

Kasvu ei tuottanut suuria yllätyksiä

Kuoppamäki kirjoittaa, että viimeisen vuosineljänneksen kasvu ei tuottanut suuria yllätyksiä. Suomen talous pysyi selkeässä kasvussa koronapandemiasta huolimatta, ja lukemaa voi pitää positiivisena uutisena.

Loppuvuonna bruttokansantuotteeseen vaikutti viennin voimakas lisääntyminen. Viennin määrä kasvoi loka-joulukuussa 7,1 prosenttia ja tuonnin määrä 3,8 prosenttia heinä-syyskuun tasolta.

Investoinnit kasvoivat 3,0 prosenttia ja yksityinen kulutus 0,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Sen sijaan julkiset kulutusmenot vähenivät 0,2 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE