Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

BKT putosi kaksi vuosineljännestä peräkkäin – Suomi on taantumassa

Suomen kansantalous on taantumassa, kertoo Tilastokeskus. Bruttokansantuote (bkt) on supistunut kaksi vuosineljännestä peräkkäin.

Tammi–maaliskuussa bkt:n kausitasoitettu volyymi pieneni 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pudotus oli vielä suurempi kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Loka–joulukuussa bkt laski 0,6 prosenttia aiempaan neljännekseen verrattuna.

Tilastokeskuksen mukaan työpäiväkorjattu bkt pieneni tammi–maaliskuussa 1,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Käyvin hinnoin tarkasteltuna työpäiväkorjattu bkt oli 0,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Koko EU:n alueella bkt:n pudotus oli alkuvuonna vielä suurempi kuin Suomessa. Eurostatin ennakkotietojen mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä bkt pieneni 3,3 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna.

Koronakriisi näkyi jo alkuvuonna

Suomen kansantaloudessa supistui erityisesti metsäteollisuus, jonka arvonlisäyksen volyymi pieneni tammi–maaliskuussa lähes 12 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Vuoden takaiseen verrattuna metsäteollisuuden pudotus oli jopa 18 prosenttia.

Asiaan vaikuttivat osaltaan metsäteollisuuden työtaistelut alkuvuonna, Tilastokeskus kertoo.

Myös koronapandemia näkyy Tilastokeskuksen mukaan alkuvuoden tilastoissa. Kaikkien palvelualojen volyymi pieneni tasan prosentin verran edellisestä neljänneksestä. Koronakriisistä kärsivät etenkin liikenne sekä majoitus- ja ravintola-ala.

Liikenteessä nähtiin 3,2 prosentin supistuminen viime neljännekseen ja tuplasti suurempi vuoden takaiseen nähden.
Edelliseen neljännekseen verrattuna Suomen vienti supistui 7,4 prosenttia ja tuonti 3,5 prosenttia.

Yksityinen kulutus piti pintansa näitä paremmin, sillä se laski vain 0,6 prosenttia. Julkinen kulutus lisääntyi prosentilla.
STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE