Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bloomberg: EU aikoo lykätä venäläisöljyn täyskieltoa

iStock

Euroopan komissio on ehdottanut Euroopan unionin jäsenmaille, että venäläisen öljyn täyskieltoa lykättäisiin, jotta EU pääsisi sopimukseen uudesta Venäjään kohdistuvasta pakotepaketista, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sen tietojen mukaan öljytoimitukset voisivat jatkua Druzhba-putken kautta, joka on tärkein raakaöljyn lähde Unkarille.

Unkari on kertonut vastustavansa venäläisen öljyn tuontikieltoa. Meriyhteyttä vailla oleva Unkari on riippuvainen putkea pitkin tulevasta venäläisestä öljystä.

Sen sijaan jäsenvaltiot lopettaisivat raakaöljyn tuonnin Venäjältä meriteitse kuuden kuukauden sisällä, kertoo uutistoimisto. Jalostettujen öljytuotteiden laivaaminen olisi määrä lopettaa kahdeksan kuukauden sisällä.

Bloombergin mukaan jotkut jäsenvaltiot haluavat päästä sopuun pakotepaketista ennen EU:n johtajien tapaamista Brysselissä maanantaina. Huippukokouksen tärkeimpiin kysymyksiin kuuluu se, pystyykö unioni sopimaan venäläisen öljyn tuontikiellosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE