Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Bottas voitti kisan – Hamilton mestari, jonka edellä on enää vain yksi enemmän maailmanmestaruuksia voittanut

Valtteri Bottas (kuvassa kärjessä) ajoi voittoon, mutta Lewis Hamilton on maailmanmestari.

Mercedeksen Lewis Hamilton varmisti kolmannen peräkkäisen F1-sarjan mestaruutensa ajamalla Yhdysvaltain gp:ssä toiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maailmanmestaruus on Hamiltonille uran kuudes. Kaikkien aikojen listalla brittikuskin edellä on vain seitsemän mestaruuden Michael Schumacher.

– Tänään oli tiukka kisa. Valtteri teki loistavaa työtä. Annoin kaikkeni ja toivoin pystyväni voittamaan tänään, Hamilton sanoi kisan jälkeen varikkohaastattelussa.

Austinissa ajetun Yhdysvaltain gp:n ykköseksi ajoi Mercedeksen Valtteri Bottas, joka sijoittuu MM-sarjassa toiseksi. Viikonloppu oli suomalaiskuskille komea, sillä hän lähti matkaan paalupaikalta. Kauden kolmanneksi viimeisen kilpailun kolmas oli Red Bullin Max Verstappen.

– Epäonnistuin omassa tavoitteessani, mutta aina on uusi kausi. Isot onnittelut Lewisille, Bottas sanoi viitaten mestaruuden lipeämiseen.

Bottas sai kisaan hyvän lähdön ja ajoi varmasti. Hän ajoi kisan läpi kahdella varikkopysähdyksellä, kun viidennestä ruudusta startannut Hamilton kävi varikolla vain kerran. Tämän vuoksi Hamilton oli kisan loppupuolella johdossa ja suomalaiskuskin piti ohittaa tallitoverinsa radalla tuoreemmilla renkaillaan.

Päätöskierroksilla nähtiin draamaa, kun Hamiltonia ohittanut Bottas kävi radan ulkopuolella. Hetkeä myöhemmin Bottas ohitti Hamiltonin.

Bottas oli maalissa 4,148 sekuntia ennen Hamiltonia. Voitto on hänen uransa seitsemäs. Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli Austinissa 12:s.

Hamiltonin aiemmat mestaruudet ovat vuosilta 2008, 2014, 2015, 2017 ja 2018. Nykykuljettajista hänen lisäkseen vain Sebastian Vettel on moninkertainen maailmanmestari. Vettelillä on tilillään neljä mestaruutta.

Austinissa Vettelillä oli ankea kilpailu, sillä Ferrari-kuljettaja keskeytti varhaisessa vaiheessa auton jousituksen petettyä.

F1-kautta on jäljellä Brasilian ja Abu Dhabin gp:t. Kausi päättyy 1. joulukuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE