Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Brexit kirjattiin Britannian lakiin – helpolla se ei tapahtunut: Alle vuodessa kertyi yli 250 tuntia kiivasta väittelyä

Britannian parlamentin läpi äänestämä brexit-laki sai tiistaina kuningatar Elisabet II:n hyväksynnän ja kirjattiin lakiin. Lakimuutos sinetöi maan eroamisen EU:sta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uusi laki kumoaa vuonna 1972 säädetyn Euroopan yhteisöjen lain, jonka avulla Britannia liittyi EU:ta edeltäneeseen Euroopan talousyhteisö ETY:yn.

Uusi laki siirtää vuosikymmenien edestä yhteisiä EU-lakeja Britannian kirjoihin. Tempulla pyritään välttämään juridiset ongelmat, jotka olisivat saattaneet seurata EU-erosta ja eurooppalaisten lakien katoamisesta.

Laista on väitelty Britannian parlamentissa lähes vuoden ajan. Yhteensä kiivasta väittelyä on kertynyt yli 250 tuntia sitten heinäkuun 2017, kun lakiehdotuksen käsittely aloitettiin.

Laki kirjaa brexitin tarkaksi hetkeksi 29. maaliskuuta 2017 kello 23 Britannian aikaa. Erohetken kellonlyömä on Brysselissä keskiyö, jolloin päättyy EU-eroa ohjaavan artikla 50:n määräämä kahden vuoden siirtymäaika.

Eroneuvottelut EU:n kanssa kesken.

Britannian kansainvälisen kaupan ministerin Liam Foxin mukaan lain läpimeno on “peruuttamattomasti” tasoittanut tien brexitille. Todennäköisyys sille, että Britannia sittenkin jäisi EU:hun, on ministerin mukaan nyt olematon.

Lisää aiheesta

Lauantaina tuhannet ihmiset osoittivat Lontoossa mieltään uuden brexit-kansanäänestyksen puolesta. Mielenosoittajien mukaan uutta äänestystä tarvitaan siitä, tulisiko brexitin toteutua niillä ehdoilla, jotka nykyinen hallitus saa EU:n kanssa neuvoteltua.

Neuvottelut Britannian ja EU-maiden johtajien välillä ovat olleet vaikeita. Tuoreita kiistakysymyksiä oli yli miljardin euron Galileo-satelliittihankkeeseen käytetty summa, jota Britannia uhkasi vaatia maksettavaksi takaisin, mikäli EU ei luovu aikeistaan estää brittiläisiä yhtiöitä osallistumasta projektiin brexitin jälkeen.

Riidasta uutisoineen Guardianin mukaan EU-neuvottelijat suhtautuivat nyreästi Britannian uhkailuun ja syyttivät maan hallitusta “fantasioiden jahtaamisesta”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE