Truss on Britannian kolmas naispääministeri 1980-luvulla hallinneen Margaret Thatcherin ja Theresa Mayn jälkeen ja ensimmäinen pääministeri, joka on Britannian valtion peruskoulun kasvatti: kaikki muut pääministerit ovat käyneet joko yksityiskouluja tai valtion oppikoulua.

TRUSS tulee vasemmistolaisesta professoriperheestä, mikä selittää hänen peruskoulutaustansa. Opiskellessaan filosofiaa, politiikkaa ja taloustiedettä Oxfordin yliopistossa ja vähän sen jälkeenkin hän toimi liberaalidemokraattisessa puolueessa, joka on Britanniassa vasemmalle kallistuva keskustapuolue. Britannian EU-jäsenyyttä koskevassa kansanäänestyksessä vuonna 2016 hän äänesti jäsenyyden puolesta.

Saako Britannia nyt siis vasemmalle kallistuvan EU-myönteisen pääministerin?

TRUSS on ainakin perioikeistolainen, jos hänen lausumiinsa Johnsonin hallituksen valtiovarainministeri Rishi Sunakin kanssa käydyssä johtajakilvassa on uskominen. Voi tietysti olla, että hän esiintyi kiihkothatcheriläisenä oikeistolaisena vain ollakseen mieliksi konservatiivisen puolueen tunnetusti miltei äärioikeistolaiselle jäsenistölle.

Ehkä hän kääntää takkiaan vielä kerran todellisuuden paineessa ja ollakseen mieliksi äänestäjäkunnalle, joka on viime aikoina selvästi vasemmistolaistunut. Opposition, Työväenpuolueen, etumatka konservatiiveihin on nyt 15 prosenttia.

Truss on poliittisesti kokenein pääministeri sitten Thatcheria seuranneen John Majorin 1990-luvulla. Britannian pääministerit ovatkin olleet viime vuosikymmeninä poikkeuksellisen kokemattomia. Truss pääsi parlamentin alahuoneeseen vuonna 2010, ja hän on sen jälkeen toiminut monessa ministerinvirassa sekä Theresa Mayn että Boris Johnsonin hallituksissa.

Truss on ollut muun muassa kauppaministeri ja tasa-arvoministeri, mutta ei jäänyt monen mieleen. Hänellä ei ollut minkäänlaista omaa ääntä ennen kuin hänestä tuli ulkoministeri kaksi vuotta sitten. Silloin Truss alkoi saada näkyvyyttä lähinnä brexitin ja Ukrainan sodan vuoksi.

LEHTIKUVA / AFP / STEFAN ROUSSEAU

AIKAISEMPI anti-brexit asenne on heitetty romukoppaan, ja Truss on ollut suorastaan kiihkobrexitiläinen ulkoministeri, joka vannoo globaalin Britannian nimeen.

Johtajaehdokkaana hän on saanut muun muassa Jacob Rees-Moggin johtaman 60 kiihkobrexitiläisen kansanedustajien joukon tuen: juuri tämä “globaali Britannia”-pakkomielteen riivaama joukko johti Britanniaan kansanäänestyksen jälkeen tuhoiseen kovaan brexitiin, vaikka brexit olisi voinut olla Britannian eduksi paljon pehmeämpikin.

Ukrainan sodassa hän kuuluu haukkoihin ja on siksi hyvin suosittu Ukrainassa, Puolassa ja Baltian maissa: “valmis taistelemaan viimeiseen ukrainalaiseen” kuten Työväenpuolueessa kiertävä vitsi kuuluu.

Truss on vaatinut Ukrainan voittoa tuossa sodassa selittämättä kuitenkaan, mitä se käytännössä merkitsee. Lännessä siitä on jossain määrin erimielisyyttä: esimerkiksi Yhdysvaltojen entiselle ulkoministerille Henry Kissingerille riittäisi paluu tilanteeseen, joka oli vallalla sodan alkaessa, ja Ranska, Saksa ja Italia eivät halua ajaa Vladimir Putinia niin pahaan ahdinkoon, että hän tekee jotain epätoivoista.

Yhdysvaltojen nykyinen hallitus on myös varovainen, mikä on raivostuttanut Trussia. Johnsonin ja Yhdysvaltojen suhteetkin olivat paremmat, vaikka presidentti Joe Biden ei pidäkään brexitistä.

TRUSS ei ole ansioitunut hyvänä poliittisena puhujana ja hän on englantilaiseksi poikkeuksellisen suorapuheinen. Hän on luonnehtinut itseään myös vastarannan kiiskiksi ja häiriköksi. Joka tapauksessa diplomatia ei ole Trussin leipälajeja. Hän on tullut tunnetuksi holtittomista lausumistaan Ukrainan sodan yhteydessä.

Alkuvaiheessa Truss julisti, että sanktioiden tavoitteena on syöstä Putin vallasta. Sitähän ei länsi missään nimessä halua myöntää, sikäli kun kaikki länsimaalaiset – esimerkiksi juuri Kissinger ja jotkut Euroopan maat – sitä edes haluavat, koska kukaan ei tiedä mitä Venäjällä tulisi Putinin jälkeen.

Trussin lausuma sai joka tapauksessa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin julistamaan, että länsi pyrkii hallituksen vaihdokseen ja antoi hänelle tekosyyn panna Venäjän ydinasejoukot hälytystilaan.

Periaatteessa Truss voisi aikaa myöten lähentyä Yhdysvaltoja ja EU:ta, sillä hänen maailmansa on hyvin manikealainen: Kiina ja Venäjä pahoja, länsi hyvä. Tuo näkemys taas vaatisi, että länsi vetäisi selvästi yhtä köyttä, ja Britannian siis pitäisi lähentyä EU:ta ja Yhdysvaltoja.

Mutta vedotakseen konservatiiviseen puolueen äärioikeistoon Truss on uhitellut äänekkäästi EU-asioissa. Hänen raivonsa kohteena näyttää olevan eniten Britannian perinteinen kilpailija Ranska ja presidentti Emmanuel Macron.

“Lähiaikoina nähdään, onko Emmanuel Macron ystävä vai vihollinen”, hän julisti äskettäin. Tämä lausahdus herätti hymyä Ranskassa ja EU:ssa. Joskus muiden poliitikkojen on vaikea ottaa Trussia vakavasti, eikä se johdu hänen sukupuolestaan. Truss on luvannut murskata Venäjän, no tehkööt sen nyt sitten, sanoi Sergei Lavrov halveksivasti jokin aika sitten.

ENITEN monia kuitenkin huolestuttaa Trussin talouspolitiikka. Hän on leikkinyt Thatcheria ja luvannut veronalennuksia hinnalla millä hyvänsä. Niihin Britannialla tuskin olisi nyt taloudellista varaa.

Ja miten veronalennukset sopivat kansanterveyshuollon ahdinkoon, jonka covid ja brexit ovat aiheuttaneet? Veronalennukset eivät auta vähempiosaisia, ja pienituloiset ovat hätää kärsimässä energian hintojen noususta, josta keskituloistenkin on vaikea selviytyä.

Ammattiliitot ovat sotajalalla ja monet pelkäävät sosiaalista romahdusta ja taloudellista katastroofia. Truss on vihjannut myös, että hän aikoo kajota työntekijöiden oikeuksiin, kuten työaikalakiin, joka EU:ssa rajoittaa työviikon 48 tunniksi.

Työaikalaki kuuluu EU:n ns. oikeudenmukaisiin vapaan kilpailun sääntöihin, joita Britanniankin tulee noudattaa, jos se haluaa pitää kiinni oikeudestaan vapaakauppaan EU:n kanssa eikä maksaa tullia.

Boris Johnson, jonka ehdokas Liz Truss johtajakilvassa oli, on luvannut ukrainalaisille, että brittien huomattava avustus maalle jatkuu. Mutta millä rahalla, jos thatcheriläiset veronalennukset taas tulevat johtavaksi poliittiseksi opinkappaleeksi?

ÄÄNESTÄJÄT näyttävät covidin takia päinvastoin hylänneen pienen valtion ja thatcherismin: Johnson ja hänen valtiovarainministerinsä Rishi Sunak noudattivat äänestäjien tahtoa ja palasivat osittain suurempaan valtioon ja hyvinvointivaltioon sosiaalisine avustuksineen.

Johnsonin jälkeen ilmeisesti toivottiin, että poliitikot luopuisivat tuosta yltiöpäisen valehtelemisen taktiikasta, jota erityisesti populistit ovat harrastaneet. Mutta nyt moni toivoo, että Truss valehtelisi, eikä tekisi sitä, mitä hän väittää aikovansa tehdä ollakseen mieliksi konservatiivisen puolueen äärioikeistolaisille.

Thatcherismin aika on ohi, ja moni täällä toivoo, että Truss todellisuuden paineissa vähitellen löytäisi tähän poikkeuksellisen vaikeaan tilanteeseen sopivan oman äänensä eikä yrittäisi matkia Rautarouvaa. Mutta jos näin tapahtuu, ja Truss kääntää taas takkiaan, siitä ei ainakaan näkynyt merkkejä juuri nyt, kun uusi pääministeri ensimmäisessä lyhykäisessä puheessaan lupasi taas verohelpotuksia ja julisti, että hän aikoo hallita kuten aito konservatiivi.

TRUSS on naimisissa tilintarkastaja Hugh O’Learyn kanssa ja hänellä on kaksi lasta. Takavuosina hän tuli tunnetuksi suhteestaan vanhempaan konservatiivisen kansanedustajaan. Mutta kun Trussin avioliitto kesti tämän syrjähypyn, asiasta ei ole tehty numeroa.

Bulevardilehdet ovat sen maininneet, mutta edes ne eivät ole ehdottaneet, että se voisi olla jotenkin hänen pääministeriksi tulonsa este. Populistisia politikkoja, kuten Donald Trumpia ja Boris Johnsonia voidaan kiittää siitä, että tuo naurettava puritanismi ei enää vaikuta politiikassa.

Nyt myönnetään taas, että poliitikkojen rakkauselämä ei kuulu äänestäjille. Niin pitkälle on feminismissäkin sentään päästy, että sama sääntö koskee myös naisia ainakin Britaniassa kuten Trussin tapaus osoittaa.

Korjattu: Liz Truss on Britannian kolmas naispääministeri, ei toinen kuten jutussa ensin luki.