Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

CDU:n johto tukee Laschetia Saksan liittokansleriksi

LEHTIKUVA / AFP Markus Schreiber
Armin Laschet.

Saksan väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin puolueen CDU:n johto on antanut tukensa puolueen johtajan Armin Laschetin liittokansleriehdokkuudelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

CDU:n johto kokoontui maanantai-iltana pohtimaan kristillisdemokraattien kansleriehdokasvalintaa Laschetin ja baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n johtajan Markus Söderin välillä. Yli kuuden tunnin mittaisten keskusteluiden jälkeen järjestettyyn äänestykseen osallistuneiden mukaan Laschet sai äänestyksessä 77,5 prosentin kannatuksen. Söderin kannatus jäi 22,5 prosenttiin.

Baijerilainen on ollut mielipidekyselyissä paljon Laschetia suositumpi. Myös monet CDU:n jäsenet haluaisivat Söderin kansleriehdokkaaksi.

Merkelin pitkäaikainen liittolainen Laschet oli saanut jo viime viikolla tuen CDU:n ylimmältä johdolta, mutta Söder kieltäytyi perääntymästä viitaten kannatuskyselyiden tuloksiin sekä CDU:n ja CSU:n päättäjiltä saamaansa tukeen.

Merkel ei halua puuttua ehdokasasetteluun

Liittokansleri ei ole itse ottanut kantaa riitaisaan ehdokasasetteluun. Viime viikolla Merkel sanoi, että hän haluaa ja aikoo pysyä erossa asiasta.

Maanantain videokokouksen osallistujat kertoivat saksalaismedialle, että Merkel osallistui kokoukseen, muttei kokouksessa käytyyn keskusteluun. Osa oli kokenut Merkelin vaitonaisuuden kielivän tuen puutteesta Laschetille.

Söder kertoi aiemmin maanantaina päätöksen olevan sisarpuolueista suuremman eli CDU:n käsissä ja olevansa tyytyväinen ratkaisuun, jos valinta osuu Laschetiin.

–  Me emme halua, emmekä tule näkemään välirikkoa CSU:n ja CDU:n välillä, Söder vakuutteli.

Vihreät nimesi ensimmäisen liittokansleriehdokkaansa

Saksan vihreä puolue on noussut mielipidekyselyissä aivan kristillisdemokraattien kantaan, ja ympäristö- ja rauhanliikkeestä 1980-luvulla alkunsa saanut puolue nimesi maanantaina historiansa ensimmäisen liittokansleriehdokkaan.

Puolueen liittokansleriehdokas on puolueen 40-vuotias puheenjohtaja ja kansainvälisen julkisoikeuden asiantuntija Annalena Baerbock.

Valinta Baerbockin ja toisen puheenjohtajan Robert Habeckin välillä oli kuin eri planeetalta verrattuna Saksan suurimman poliittisen ryhmän kristillisdemokraattien riitelyyn.

Seuraavat vaalit järjestetään syyskuun 26. päivänä. Tuolloin Merkel jättää tehtävänsä 16 liittokanslerivuoden jälkeen. Kristillisdemokraattien kannatus on laskenut viime aikoina hallituksen koronatoimien vuoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE