Kultaranta olikin tänä vuonna paitsi rajusti muuttuneen tilannekuvan jakamista, myös sen miettimistä, miten tätä uutta tilannetta sanoitetaan. Politiikkaa tehdään aina käsitteillä, eikä meillä toistaiseksi ole oikein ilmaisuja kuvata sitä missä olemme tai sitä miten pyrimme eteenpäin.

Eikä meillä kyllä ole oikein pidemmän aikavälin tavoitteitakaan, muuta kuin että yritämme selvitä käsillä olevista asioista.

Päivittäisessä uutisoinnissa tämä käsitelty murros kytketään valtionjohtajiin ja erilaisiin ideologioihin. Nämäkin vaikuttavat, mutta taustalla on ennen kaikkea kolmen, yhtä aikaa käynnissä olevan valtavan murroksen yhteisvaikutus.

Nämä kaikki limittyvät toisiinsa, pitäen maailmaa epävakaassa tilassa näkyvissä olevan tulevaisuuden.

Tosin meiltä käytännössä tipahti juuri pois tärkein sotilaallinen liittolaisemme. Ei Donald Trumpin Yhdysvallat ihan puolta ole vaihtanut, mutta yritys levittää MAGA-kulttuurivallankumousta on jo hyvin lähellä sitä.

Kultaranta-keskusteluissa tätä atlanttisen suhteen nimellisyyttä ja heikkoutta pidettiin monissa puheenvuoroissa lähtökohtana.

Eurooppa kyllä pitää suhteen kulisseja yllä niin kauan kuin mahdollista, koska se yksinkertaisesti on parempi vaihtoehto kuin Yhdysvaltain äkillinen vetäytyminen.

HAAGIN tämän viikon Nato-huippukokouksessa nähtiin käytännön työnäyte siitä, mitä kulissien ylläpitäminen tällä hetkellä vaatii: Trumpin liehittelyä, imartelua ja pokkurointia jopa vähän oksennusta suuhun tuovassa mitassa.

Mutta häpeä ei ole niinkään niiden, jotka näin toimivat maansa ja maanosansa edun takia, vaan niiden, jotka odottavat tällaista kohtelua itselleen.

Maailman uusi asento ei kuitenkaan synny vain Washingtonissa, Pekingissä ja Moskovassa. Niin sanottu globaali etelä, joka monin tavoin edustaa yhä suurempaa osaa ihmiskunnasta, näkee tässä aivan oikein tilaisuuden päästä mukaan muovaamaan maailmaa mieleisemmäkseen.

Tämä asetelma oli huomioitu Kultarannassa tuomalla yhteen keskusteluun Kenian, Costa Rican, Beninin ja Thaimaan ulkoministerit. Heidän kommenttiensa kautta avautui hyvin se, miten lännen kanssa toimiminen on vain yksi vaihtoehto heille.

Varsinkin Kiina, mutta myös Venäjä ovat toimineet aktiivisesti ympäri maailmaa, kiinnittäen maita itseensä erilaisin yhteistyökeinoin.

MEIDÄN EUROOPAN demokratioiden pitäisi nyt löytää yhteinen ajatus siitä, mihin pyritään ja miten sitä pyrkimystä edistetään mahdollisimman hyvin.

Moskova tietää mitä tavoittelee, samoin Peking. Oman välittömän edun tavoittelu, monella tavalla ja tasolla, on Washingtonin lyhytnäköisen ulkopolitiikan perusta tällä hetkellä.

Oma vahva vaikutelmani on, että Euroopalla ei oikein ole yhteistä tavoitetta mihin suuntaan se yrittää asioita ohjata nyt, kun monenlaiset mannerlaatat ovat liikkeessä.

Eurooppa yrittää paraikaa vain selvitä Venäjän uhasta ja atlanttisen yhteistyön ohentumisesta.

Samaan aikaan olisi kuitenkin elintärkeää yrittää päättää mitä ja miten Euroopan demokraattisina valtioina tavoittelemme, millä kokoonpanolla ja millä päätöksentekokyvyllä. Muuten jäämme vain reagoimaan muiden tekemisiin.