Ulkomaat
21.6.2023 04:36 ・ Päivitetty: 21.6.2023 04:36
CNN: Titan-sukellusvenettä etsivät kuulleet pauketta merellä
Kadonnutta Titan-sukellusvenettä merellä etsivät alukset kuulivat tiistaina puolen tunnin välein toistuvaa pauketta, selviää Yhdysvaltain hallinnon sisäisestä tilannepäivitysasiakirjasta uutiskanava CNN:n mukaan.
Pauketta kuului edelleen neljä tuntia myöhemmin, kun etsijät ottivat käyttöön lisää kaikuluotainlaitteita.
Asiakirjassa ei tarkenneta, mihin aikaan pauketta tarkalleen kuultiin. Asiakirjan mukaan myöhemmin tiistai-iltana mereltä kuultiin myös ääniä, mutta niitä ei kuvailtu paukkeeksi.
Titanicin hylylle matkalla ollut OceanGaten Titan-sukellusvene katosi sunnuntaina. Kyydissä olevien viiden ihmisen joukossa on muun muassa yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Stockton Rush.
Sukellusveneen löytymisellä alkaa olla kiire, mikäli alus on pysynyt pinnan alla merikelpoisena. Viranomaisten arvioiden perusteella sukellusveneen hengitysilmaa olisi keskiviikkoaamuna Suomen aikaa enää alle 30 tunniksi.
NYT kadonneessa sukellusveneessä oleva OceanGaten toimitusjohtaja on aiemmin valittanut sukellusvenematkoja järjestävien yritysten kärsivän alalle asetetuista säännöksistä.
- Se on järkyttävän turvallista kaikkien säännösten vuoksi. Mutta innovaatiot ja kasvu kärsivät myös kaikkien näiden säännösten vuoksi, Rush kertoi Smithsonian-lehden haastattelussa vuonna 2019.
Entinen OceanGaten merioperaatioiden johtaja David Lochridge varoitti ennen irtisanomistaan Atlantilla kadoksissa olevan sukellusveneen turvallisuuspuutteista, selviää vuonna 2018 nostetun oikeusjutun asiakirjoista.
Lochridge erotettiin tehtävästään vuoden 2018 tammikuussa. Samana vuonna nostetussa oikeusjutussa yhtiö syytti Lochridgeä vaitiolosopimuksen rikkomisesta.
Lochridge taas kertoi vastakanteessaan, että hänet irtisanottiin sen jälkeen, kun hän oli nostanut esille kriittisiä turvallisuushuolia OceanGaten Titan-sukellusveneestä.
Lochridge kertoi muun muassa, että OceanGate ei suostunut tekemään tarpeellisia testejä sukellusveneen kokeelliselle rungolle. Hänen mukaansa sukellusveneen etuosan ikkuna on valmistettu kestämään painetta 1 300 metrin syvyydessä. Titanicin hylky on noin 3 800 metrin syvyydessä.
OceanGate oli Lochridgen mukaan kieltäytynyt ostamasta ikkunan valmistajalta syvempiin vesiin soveltuvampaa ikkunaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.