Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Covid-19 taudista toipuneita on yli kolme miljoonaa ympäri maailman

Yli kolme miljoonaa ihmistä ympäri maailman on toipunut koronaviruksen aiheuttamasta covid-19-taudista, kertovat maailman virustilannetta seuraavan Worldometer-tilastosivun laskelmat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viruksesta toipuneiden määriä päivitetään eri maissa hieman eri tahtiin, joten lukema ei välttämättä täysin vastaa todellista tilannetta.

Vahvistettuja tartuntoja on kirjattu koko maailmassa lähes 6,5 miljoonaa, joten toistaiseksi noin puolet tartunnan saaneista on toipunut. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on tilastoitu maailmassa yhteensä yli 380 000, ja noin kolmella miljoonalla ihmisellä on yhä tartunta.

Vaihtelevan testauskapasiteetin vuoksi suuri määrä tartuntoja on myös todennäköisesti jäänyt havaitsematta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE