Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Daniel Ellsberg on kuollut

AFP / LEHTIKUVA / PAUL J. RICHARDS
Daniel Ellsberg kuvassa vuonna 2011.

Vietnamin sotaa käsitelleen salaisen raportin lehdistölle luovuttanut tunnettu tietovuotaja Daniel Ellsberg on kuollut, kertoi hänen perheensä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltalainen Ellsberg menehtyi haimasyöpään kotonaan Kaliforniassa. Hän oli 92-vuotias.

Sotilasanalyytikkona työskennellyt Ellsberg luovutti vuonna 1971 medialle tuhansia sivuja materiaalia, joista selvisi aukottomasti, että Yhdysvaltain hallinto oli valehdellut sodasta. Toisin kuin julkisuudessa väitettiin, Yhdysvaltain sotilashallinto tiesi, ettei sotaa voinut voittaa.

Yhdysvaltalaislehdet alkoivat julkaista tietoja, kunnes julkaiseminen kiellettiin. Kiellot kumottiin lopulta korkeimmassa oikeudessa. Myös Ellsbergiä vastaan nostetut vakoilusyytteet hylättiin.

- Olisin hyväksynyt sen, että joudun viettämään loppuikäni telkien takana, jos Vietnamin sota olisi sen seurauksena loppunut nopeammin, olipa se miten epätodennäköistä tahansa, Ellsberg perusteli myöhemmin tekoaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE