Päätös lähteä ehdolle kirkastui hyvissä ajoin, joulun seudulla. Tärkeiden asioiden lista löytyi varsin helposti.

– Laitoin ajatuksia paperille ja siitä se sitten konkretisoitui. Mietin, mitkä olisivat omia vaaliteemojani. Sieltä tulivat koulutukseen liittyvät asiat, mielenterveys, työvoimapalvelut, asuntopolitiikka sekä liikunta ja urheilu.

Vaalien siirtoon Tuokko oli lievästi sanoen pettynyt.

Viime vaaleissa hän aktivoitui äänestäjänä viikko ennen vaaleja.

– Tein silloin pari vaalikonetta ja kävin äänestämässä. Kun vaalimainokset tulevat kaduille ja muualle, luulen, että äänestäjille tulee sellainen fiilis, että täällähän on oikeasti jotkut vaalit.

Yliopistossa politiikantutkimuksen kursseilla politiikka alkoi kiinnostaa teoreettisella tasolla.

– Silloin kiinnostuin myös demareista. Kun kävin läpi puolueita ja niiden ohjelmia, niin SDP vaikutti järkevimmältä. Minulle on tärkeää se, että demarit tulevat toimeen muiden kanssa.

Kun yhdelläkään puolueella ei ole yli 50 %:n kannatusta, vaaditaan yhteistyökykyä.

– On osattava leikkiä hiekkalaatikolla muiden puolueiden kanssa. Se voi olla turhauttavaa ja ärsyttävää, mutta politiikassa täytyy tehdä kompromisseja.

Satakunnan Ulvilasta kotoisin oleva Tuokko on asunut Tampereella kohta 10 vuotta.

– Tampereella on kaikki, mitä ihminen tarvitsee! Kaupunki on kasvava ja rohkea verrattuna siihen toiseen, T:llä alkavaan länsirannikon suureen kaupunkiin. Täällä uskalletaan tehdä suuria päätöksiä, uskalletaan kasvaa. Tampereen rohkeus tulee siitä, että olemme täällä päättämässä.

Jokaisella on hyvä olla tuntuma historiaan. Mitä poliitikko voisi ottaa oppia historiasta?

– Yksi on se, että kaiken somekuohunnan pinnan alla ihmisille tärkeitä ovat esimerkiksi vanhustenhuolto, koulutus ja turvallisuus. Ne ovat aivan samoja teemoja kuin viisikymmentä vuotta sitten.

Näillä teemoilla on tosin vaikea erottautua somessa. Välillä esille nousee esimerkiksi ydintuhon uhka tai otsonikato. Perustarpeet ovat kuitenkin kaikille ihan samoja.

– Joillekin on houkuttelevaa mennä huutamaan ympäriinsä kaikesta räikeästi, mutta sillä saa vain oman kuplansa sympatiat.

Nyt Tuokko tekee vaalimainoksia ja nostoja netin eri sivustoille. Kuvat ja mainostekstit odottavat viimeistelyä.

– Kirjoitan lisää mielipidekirjoituksia Uuden Suomen Puheenvuoro-palveluun. Käyn lähes joka päivä sivuja selailemassa. Kyseessä on ilmainen palvelu, sen vuoksi en ole tehnyt omia nettisivuja.

Twitteriin Tuokolla on viha-rakkaussuhde.

– Enemmän vain re-twiittailen ja tykkäilen. Siellä pitäisi olla läsnä koko ajan, jotta saa enemmän seuraajia. Twitterissä lähinnä hyökätään kaikkia vastaan. Joka päivälle nousee oma kohunsa.

Yksi politiikan ärsyttävä asia on tahallinen väärinymmärtäminen.

– Napataan jokin yksittäinen lause ja siitä tehdään suuri haloo. Se on epä-älyllistä, siksi en esimerkiksi katso eduskunnan kyselytuntejakaan. Siellä lähinnä tehdään mainoslauseita omille äänestäjille. Siellä ei tosissaan yritetä keskustella toisten kanssa.

Yksi SDP:n heikkous on se, että pelaamme edelleen osittain vanhoilla säännöillä.

– Esimerkiksi Italiassa La Legalla on oma markkinointiosastonsa. Päivän alussa he päättävät, mikä on päivän teema ja kaikille pikku paikkakunnista lähtien lähetetään tiedote asiasta. Kun sitten kaikissa haastatteluissa ja päivityksissä puhutaan näistä teemoista, siitä tulee valtakunnallinen aihe.

Tällä hetkellä Tuokko etsii aktiivisesti töitä.

– Pari kuukautta sitten tuli soitto, aivan koeajan lopussa, että työt loppuivat. On haastavaa, kun johonkin puolen vuoden kulttuuripuolen sijaisuuteen on yli 50 hakijaa. Kilpailu on tosi kovaa, kun on niin paljon hyviä hakijoita. On tiukkaa saada jalkaa oven väliin.

Tuokko opiskeli historiaa ja takataskusta löytyy opettajan pätevyys.

Korona-ajasta Tuokko on selvinnyt hyvin.

– Olin siinä onnellisessa asemassa, että sain tehdä etätöitä puolison kanssa, asunnossakin on tarpeeksi neliöitä etätöihin.

Tuokon gradun aiheena oli, miten suomalaisissa lehdissä uutisoitiin huumesodasta Meksikossa ja Kolumbiassa. Tuokon mielestä huumausainepolitiikkaa pitäisi reivata liberaalimpaan suuntaan. Käyttäjien rankaisemisessa ei ole mitään järkeä.

– 1960- ja 1970 -luvuilla kaikkien päähän hakattiin, että yksikin kannabispiikki tappaa. Vahva mielikuva oli, että käyttäjät ovat ali-ihmisiä. Pikkuhiljaa rupeaa minun ikäpolveni suhtautuminen muuttumaan, kun vanhoja stereotypioita päästään kyseenalaistamaan eikä aiheesta puhuminen ole enää tabu.