Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demokraatti alkaa ilmestyä aikakauslehtenä ensi tammikuussa – lokakuussa ilmestynyt erikoisnumero sai ylistävän vastaanoton

Demokraatin erikoisnumero ilmestyi 25.10. Uuteen, aikakauslehtimuotoiseen julkaisuun siirrytään 24.1.

Demokraatti ilmestyy ensi vuoden tammikuusta eteenpäin aikakauslehtenä. Ensimmäinen numero julkaistaan 24. tammikuuta. Asiasta päätti lehtiyhtiön hallitus viime viikolla.

Rane Aunimo

Demokraatti

Demokraatti on ilmestynyt sanomalehtimuotoisena viikkolehtenä vuodesta 2016. Lokakuussa 2018 tilaajat saivat tutustuttavaksi Demokraatin erikoisnumeron uudessa aikakauslehden muodossa. Tämän jälkeen tehdyissä lukijakyselyissä lehdestä saatu palaute oli ylistävää. Erityisesti lukijat pitivät uuden lehtituotteen visuaalisesta ilmeestä ja monipuolisesta sisällöstä.

Lue lisää: Uusi Demokraatti päivittää lehden 2020-luvulle

Uudessa Demokraatissa panostetaan aiempaa enemmän pitkiin ja syvällisiin juttuihin, henkilökuviin ja reportaaseihin.

– Jatkossakin Demokraatti on kotimaan politiikan, työmarkkinoiden ja kulttuurin erikoislehti, sanoo Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi.

Kussakin numerossa on lisäksi erillinen teemakokonaisuus.

Uusi Demokraatti ilmestyy ensi vuonna 22 kertaa, pääsääntöisesti joka toinen viikko, mutta kesällä kerran kuukaudessa. Tammikuussa Demokraatin viikkolehti ehtii ilmestyä vielä kaksi kertaa.

Lisää aiheesta

Demokraatin lokakuussa julkaistun erikoisnumeron digitaaliseen versioon voi tutustua täällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE