Talous
28.9.2018 09:58 ・ Päivitetty: 28.9.2018 09:58
Digilehtien arvonlisäveroon löydettiin vihdoinkin ratkaisu: ”Nolo ja turhauttava esimerkki siitä, miten vaikeaa EU:n päätöksenteko voi olla”
EU-maat ovat vihdoin pääsemässä sopuun digilehtien arvonlisäveron alentamisesta. Alennetun arvonlisäverokannan voisi vastaisuudessa antaa myös digijulkaisuille eikä vain painotuotteille.
Sähköisten julkaisujen tilausten arvonlisävero on tällä hetkellä Suomessa 24 prosenttia, kun painotuotteille vero on 10 prosenttia. EU:n valtiovarainministerit ovat ensi viikon tiistaina koolla Luxemburgissa, jossa direktiivin muuttamisesta todennäköisesti päätetään.
EU-lähteen mukaan mikään maa ei enää vastusta veromuutosta. Veroratkaisut tehdään EU:ssa yksimielisesti. Digilehtien arvonlisävero on ollut nolo ja turhauttava esimerkki siitä, miten vaikeaa EU:n päätöksenteko voi olla. Muutos on kaatunut kerta toisensa jälkeen Tshekin vastustukseen. Maa piti direktiivimuutosta panttivankina, jotta se saisi edistettyä itselleen tärkeää käännetyn arvonlisäveron kokeilua.
EU-lähde kertoo, että myös käännetyn arvonlisäveron kokeilusta saattaa syntyä sopu. Kokeilulle määriteltäisiin tiukat kriteerit ja euromäärä.
Arvonlisäverotuksessa verovelvollinen on yleensä myyjä, mutta käännetty verovelvollisuus tarkoittaisi sitä, että verosta vastaa ostaja.
Suomessa hallitus on jo linjannut, että se on valmis laskemaan digitaalisten lehtitilausten arvonlisäveron 10 prosenttiin eli samalle tasolle painettujen lehtitilausten kanssa, kunhan EU pääsee sopuun.
Vero voidaan laskea nopeasti, jos päätös tiistaina odotetusti syntyy. Direktiivin muutos tulee voimaan 20. päivä sen jälkeen kun siitä on ilmoitettu EU:n virallisessa lehdessä.
STT–ANNIINA LUOTONEN
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
11.11.2017 10:37
KSML: Digilehtien arvonlisäveron alennus voi lykkääntyä vuoteen 2019