Tänä vuonna on voimallisesti julkisuuteen tullut koululaisten ”ilmastolakkoliike” (”Fridays for Future”) kautta maailman. Se keräsi esimerkiksi 15.3.2019 lakkolaisia yli 160.000 sadassa maassa. Osanottajat halusivat julkisuutta ilmastonmuutoksen tuomille ongelmille ja käytännön toimia päättäjiltä niiden ratkaisemiseksi, omaa tulevaisuuttaan puolustaen.

Keskeisiä muutoksia ovat globaalin ilmaston lämpeneminen ja ilmastopäästöjen (kasvihuonekaasujen) määrän kasvu. Ilmastonmuutos johtaa jäätiköiden sulamiseen, merenpinnan nousuun ja ilmaston jyrkistä vaihteluista johtuviin vakaviin ilmiöihin kuten kuivuus, rankkasateet, tulvat ja metsäpalot. Taloudellisiin ja poliittisiin seurauksiin kuuluvat ruuantuotannon vaikeutuminen, eriarvoisuus ja köyhyys sekä poliittinen epävakaus. Nämä koskevat osin tai paljolti myös Suomea.

Huoli ilmastonmuutoksesta ja toimet sen torjumiseksi ovat legitiimejä: niiden tueksi on pätevää tutkimustietoa, ne perustuvat kansainvälisiin normeihin ja menettelytapoihin, niillä on laajalti tukea kansalaisten keskuudessa, ja luvassa on yhteisiä hyötyjä.

Kansainväliset haastattelututkimukset osoittavat, että kansalaisten enemmistöt pitävät ilmastonmuutosta suurimpana tai suurimpiin kuuluvana uhkana kautta maailman. Lisäksi muutoksesta huolestuneiden osuus on kasvanut viime vuosien aikana. Suomessa yleisen mielipiteen kehitys on samansuuntainen. Yhdysvalloissakin kansalaisten enemmistö kannattaa periaatteessa vihreitä arvoja – jopa yli puoluerajojen. Enemmistö uskoo ilmaston lämpenemiseen, ja tämä osuus on kasvanut. On hyväksytty, että pääsyyllinen ilmastonmuutokseen on ihminen.

Ilmastonmuutoksen torjunnalla on kansainvälisten säännösten tuki: Pariisin ilmastosopimus vuodelta 2015, johon ovat liittyneet lähes kaikki maailman valtiot, sisältää normit ja kehykset pyrittäessä alentamaan maapallon keskilämpötilan nousua.

Yleisesti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen näyttäisi olevan ehkä poikkeuksellisen suotuisa mahdollisuus ja liikevoimakin. Kuitenkin onnistuminen seuraa vasta käytännön toimeenpanosta. Se taas edellyttää voittoa poliittisissa kamppailuissa. Ilmastonmuutoksen torjuntaa vastustavat vaikutusvaltaiset vastavoimat ja -liikkeet, erityisesti Yhdysvalloissa ja populistisessa oikeistossa monissa maissa. Tuloksiin voidaan päästä ja on päästävä pian, mutta todennäköisesti edessä oleva kamppailu on pitkäaikainen.

Suomen on usein kehuttu olevan ympäristö- ja ilmastopolitiikassa maailman kärkeä. Ilman puhtaudessa meidät on sijoitettu peräti ykköseksi. Ympäristöpolitiikassa Suomi on kymmenen maan valioryhmässä, ja sama pätee meidän ilmastopolitiikkamme tehokkuuteen. Tosin jälkimmäisessä suhteessa sijoituksemme tuntuu olevan heikkenemässä. Suomen ”tuloskortti” on varsin raadollinen poliittisesti, hallinnollisesti ja käytännössä.

Ennen vaaleja Suomen puolueisiin on kohdistettu useita kyselyjä ja arvioita. WWF Suomi -järjestön kartoituksen väitettiin osoittavan, että Suomessa on vain kaksi ympäristöpuoluetta: vihreät ja vasemmistoliitto. Kuitenkin Helsingin Sanomien, ympäristöjärjestöjen ”Korvaamaton” -kampanjan ja SITRA:n asiantuntija-arvioiden perusteella SDP ja RKP voidaan sijoittaa paljolti samaan ryhmään. Edellä mainitussa WWF:n selvityksessä SDP näyttää pärjänneen huonosti, mutta syy on asetetuissa tiukoissa ja yksityiskohtaisissa vaatimuksissa. SDP:n vapaamuotoisista vastauksista ja puolueen ilmasto-ohjelmasta voi päätellä, että puolue on suuntautunut kohti tiukempia tavoitteita. SDP:llä on siten hyvät lähtökohdat tavoitella ja toteuttaa käytännön tuloksiin pyrkivää ilmastopolitiikkaa. Kiintoisaa on, että arviossa kokoomus näyttää sijoittuvan lähemmäksi SDP:tä kuin keskusta. Viime mainitun on sanottu livenneen kahdeksan puolueen viime joulukuussa tekemästä konsensuksesta, jossa luvattiin tiukentaa Suomen päästötavoitteita.

Edellisten hallituksien ympäristö- ja ilmastopoliittinen perintö ja niiden jättämä lähtöasetelma näyttää peräti ongelmalliselta. Talvivaarasta tuli ympäristölle ja valtiolle katastrofi. Ympäristöhallintoa ja -normistoa sekä niiden valvontaa on purettu määrätietoisesti 2000-luvun puolivälin jälkeen. Keskeisinä syypäinä ovat olleet ennen kaikkea keskusta ja kokoomus sen tukena.

Keskustan ja kokoomuksen puhetavassa esiintyy usein kuitenkin myötäsukainen puhe ilmastonmuutoksesta. Tässä suhteessa puolueilla on uskottavuusongelma, kun puhutaan hyväksyttävistä käytännön toimista (esim. päästötavoitteiden tiukentamisesta). Ilmaston sijaan Sipilän hallitus on korostanut sotilaallisia uhkia, puolustuksen vahvistamista ja käytännön liittoutumisen tarvetta. Siksi yllättävä on yhtäkkiä herännyt uusi innostus toimintaan Afrikassa ja YK:ssa sekä kehitysyhteistyön laajentamiseen uudelleen, kun muistetaan, että kaikki nämä oli aiemmin sysätty syrjään, ja kehitysyhteistyövaroja karsittiin kovalla kädellä huonoin perustein.

Odotettavissa olevista vaikeuksista huolimatta on yritettävä toimia ilmastonmuutoksen estämiseksi. Miten onnistua? SDP:n korkea vaalikannatus ja paikkaluku eduskunnassa ovat hyvin keskeisiä. Lisäksi tulisi säilyttää korkea kannatus myös mielipidetiedusteluissa sekä olla aktiivisesti läsnä mediassa ja yhteiskunnallisissa liikkeissä. Kaiken perustana on itseluottamusta henkivä, aktiivinen puolueyhteisö. Vaikuttaminen hallituksessa on paikallaan mutta ei itsetarkoitus. Olisi hyvä sallia puoluekentässä itsenäisiä kriittisiä ääniä tukemaan puolueen ulkoista vaikutusta ja tukea.

Hengityksen filosofi Petri Berndtson on kiteyttänyt keskeisen perusteen, miksi ilmastonmuutoksen torjunta on tärkeää: me kaikki kuulumme yhteen ja samaan ”hengitysyhteisöön”. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres täsmentää: ”Jos olette sitä mieltä, että taloudelliset intressit ovat tärkeämpiä kuin ympäristö, koettakaa laskea rahavaroja samalla kun pidätätte henkeänne.” Ja nuoret koululaiset kantoivat mielenosoituksissa kylttiä ”Dinosauruksetkin luulivat, että heillä on aikaa”.