Urheilu
17.1.2022 05:56 ・ Päivitetty: 17.1.2022 05:56
Djokovic karkotettiin Australiasta – määränpäästä ei tietoa
Australian pääministeri Scott Morrison sanoi maanantaina, että tennistähti Novak Djokovicin viisumin perumisessa ja maasta karkottamisessa ”lähetettiin erittäin selvä viesti”.
Australian viranomaisten peruste Djokovicin karkottamiselle perustui yhtäläisen kohtelun periaatteeseen.
Australian kansalaiset ovat olleet pitkään äärimmäisen kovien koronatoimien ja -sulkujen kohteena, joten rokottamattoman tennistähden päästäminen vapaasti maahan olisi ollut ristiriitaista.
Morrison ei pitänyt mahdottomana, että Djokovic nähdään kuitenkin esimerkiksi ensi vuonna Australian avoimissa.
- Se (maahantulokielto) kestää kolme vuotta, mutta siitä on mahdollisuus poiketa oikeissa olosuhteissa, pääministeri sanoi radiohaastattelussa.
Serbialaisen Djokovicin oli tarkoitus osallistua tänään Melbournessa alkaneeseen tenniksen Australian avoimeen turnaukseen.
Maailmanlistan ykköspelaaja poistui sunnuntai-iltana Australiasta ja saapui maanantaina Arabiemiraateissa sijaitsevaan Dubain kaupunkiin. Hänen määränpäästään ei ole tietoa.
Osaka selvitti tiensä 2. kierrokselle.
Australian avointen naisten sarjan hallitseva mestari Naomi Osaka selvitti tiensä 2. kierrokselle voittamalla kolumbialaisen Camila Osorion erin 2-0 (6-3, 6-3).
Osaka näytti voittavan avauserän helposti ja johti sitä 5-0, kunnes menetti otteen ja Osorio kavensi tilanteeksi 3-5. Osaka löysi kuitenkin otteen uudelleen ja vei avauserän 6-3.
Toisessa erässä Osaka mursi kolumbialaisen syötön kahdesti ja voitti ottelun.
- Hän pelasi hämmästyttävästi ja taisteli jokaisesta pisteestä, Osaka sanoi.
2. kierroksen ottelussa japanilainen kohtaa voittajan ottelusta Madison Brengle–Dayana Jastremska.
Maailman listan entinen ykkönen Osaka on kärsinyt mielenterveysongelmista ja hän jätti viime vuonna väliin grand slam -turnauksista Ranskan avoimen ja Wimbledonin. Lisäksi hän jätti kesken Yhdysvaltojen avoimen turnauksen.
Ennen Australian avoimia Osaka osallistui turnaukseen Melbournessa, mutta hän vetäytyi siitä kolmen ottelun jälkeen. Hän kertoi ”kehonsa menneen sokkiin” neljän kuukauden pelitauon vuoksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.